Nobel-palkittu Martti Ahtisaari: ”Kosovo on ja pysyy itsenäisenä”

itsenäisyys
Teksti
Jyrki Jantunen
Julkaistu yli kolme vuotta sitten
Ahtisaari ja Halonen 101008

Presidentti Martti Ahtisaari, jolle myönnettiin tänään Nobelin rauhanpalkinto, piti tiedotustilaisuuden Presidentinlinnassa. Ahtisaari punnitsi sekä Kosovon että Acehin tilannetta kuin sitä, miten rauha ylipäätään rakennetaan.

Presidentti Martti Ahtisaari piti Nobel-palkinnon johdosta medialle tiedotustilaisuuden Linnan peilisalissa. Tilaisuuteen osallistui myös tasavallan presidentti Tarja Halonen.

Se että juuri tällä viikolla YK:n yleiskokous päätti viedä Kosovon itsenäistymisen laillisuuden kansainvälisen oikeuden punnittavaksi, ei hätkähdyttänyt Ahtisaarta.

”Minulla ei ole mitään sitä vastaan, että Serbia on vienyt Kosovon asian kansainväliseen tuomioistuimeen. Se tulee kuitenkin kestämään melko pitkään.”

”Mutta Kosovo on jo itsenäinen ja tulee pysymään itsenäisenä.”

Ahtisaari piti erityisen tärkeänä sitä, että juuri tänään Kosovon naapurimaat Montenegro ja Makedonia tunnustivat Kosovon itsenäisyyden.

”Toivon että tämä rohkaisee myös muita toimimaan samoin.”

Myös Acehin osalta Ahtisaari näki tilanteen kohtalaisen hyvänä.

”Sielläkin on ollut joitain välikohtauksia, mutta se vain korostaa sitä, että rauhansopimuksen jälkeen täytyy saada aikaan prosessi., jossa väki joka on taistellut saadaan keskustelemaan.”

Erityisen tärkeänä Acehissa Ahtisaari pitää sitä, että entiset taistelijat saadaan vielä paremmin sitoutettua siviilitehtäviin.

”Ihmisen, joka on kolmekymmentä vuotta ollut puskassa ja kantanut vain kivääriä, on aika hankala palata tavalliseen elämään.”

Ahtisaaren välittämä Acehin rauhansopimus allekirjoitettiin Helsingissä 2005.

Töitä
riittää

Konfliktit eivät hevin lopu maailmasta. Ratkaisematta ovat niin Irakin, Kashmirin, Sri Lankan kuin Afganistanin konfliktit. Ja monta muuta.

Kriisialueilta lähestytään toistuvasti Ahtisaaren johtamaa Crisis Management Initiativea CMI:tä, ja toivotaan, että Ahtisaari lähtisi välittäjäksi konfliktiin.

”Mutta neuvotteluprosessiin ei voi loikata niin vain. Se vaatii valtavaa pohjatyötä ja harkintaa siitä, onko neuvotteluilla mahdollista edetä.”

Ahtisaari toivookin, että Nobel-palkinto mahdollistaisi sen, että CMI:n rahoitus saadaan vankemmalle pohjalle.

”Olen aina ajatellut, että CMI voisi tehdä vielä paljon enemmän.”

Omasta asemastaan hän sanoo olevansa kiitollinen.

”En kuvittele olevani ainoa ihminen, joka olisi voinut toimia näin. Mutta kovin usein ihmiset eivät saa tilaisuutta toimia kuten itse olen saanut. Olen myös saanut tehdä harvinaisen pätevien ihmisten kanssa.”

Ahtisaari on ollut ehdolla lukuisia kertoja aiemminkin Nobelin rauhanpalkinnon saajaksi. Erityisesti viime vuonna odotukset olivat korkealla.

”Mutta jostain syytä olen tänä vuonna saanut lukuisia jo rauhanpalkintoja. Oma teoriani on, että tuttavani ovat oivaltaneet, että olen vanhenemassa.”

Ahtisaari täytti kesäkuussa 71 vuotta.

Viime viikolla hän vastaanotti Pariisissa Unescon myöntämän rauhanpalkinnon, jonka arvo on 122000 euroa.

Nobelin rauhanpalkinnon suuruus on noin miljoonaa euroa.

Teksti
Katri Merikallio

Kuva
Hannu Lindroos

Lisää aiheesta
Martti Ahtisaari sai Nobelin rauhapalkinnon (SK netti 10.10.2008)
Pekka Ervasti PolKom.fi-blogissa: Halonen ilmoitti Nobelista hallitukselle (SK netti 10.10.2008)
Ahtisaari: Kaukasian tilannetta ja Kosovoa ei voi rinnastaa, kuten Venäjä väittää (SK netti 4.9.2008)
Harvoin rauhassa (pdf; SK 25-26/2008)
Harvoin rauhassa (ote jutusta, SK netti 19.6.2008)
Presidentti Ahtisaari – sitkeästi rauhan puolesta (SK netti 26.6.2008)
Ahtisaari jättäytyy taka-alalle Kosovo-neuvotteluissa (SK netti 25.7.2007)
Palkintona rauha (pdf; SK 32/2006)
Rauhan kummisetä (pdf; SK 34/2005)
Ahtisaaren piti välillä olla vihainen (SK 29/2005)
Hän sen teki – Aceh, Ahtisaari ja Juha Christensen (SK 5/2005)

Aiheesta lisää
Wikipedia: Martti Ahtisaari
Katri Merikallio: Miten rauha tehdään – Ahtisaari ja Aceh (WSOY 2006)

Nobelin rauhanpalkinnosta
Wikipedia

Suomalaiset nobelistit
Martti Ahtisaari on Suomen viides nobelisti (IS 10.10.2008)

Ylen Elävä arkisto
Nobelisteja kautta aikain