Myi pilkkahintaan venäläisiä kunniamerkkejä – hävisi satoja tuhansia euroja
Utelias opiskelija sen sijaan tienasi kahden euron kolikolla mojovan summan.
Suomalaisten piironginlaatikoista ja kuolinpesien jäämistöistä löytyy tämän tästä arvokkaita rahoja, joista keräilijät ovat valmiita maksamaan tuhansia euroja. Keräilijät ovat usein intohimoisia numismaatikkoja, joita kiinnostaa rahan kaupallisen arvon lisäksi sen historia ja tarina.
Keräilyharvinaisuuden tunnistaminen ei välttämättä vaadi aina asiantuntemusta. Uteliaisuus ja tarkkaavaisuus yleensä riittävät.
Tästä esimerkkinä voidaan pitää muuatta opiskelijaa, joka eräänä päivänä ilmestyi Suomen Numismaattisen Yhdistyksen (SNY) toimistolle.
Nuorukaisella oli mukanaan kahden euron kolikko, jota hän halusi näyttää asiantuntijalle. Pikavilkaisulla kolikko näytti ihan tavalliselta parin euron kolikolta, mutta tarkempi tutkiskelu osoitti, että kyse on vuoden 2006 painoksesta, jossa oli virhe.
”Kolikon syrjässä on teksti Romfördraget (Rooman sopimus), kun normaalisti siinä lukee Suomi Finland. Kyseinen kolikko oli meidän huutokaupassamme myynnissä, ja se meni 1200 euron hintaan”, kertoo SNY:n toiminnanjohtaja Kurt Pettersson.
Pettersson on pitkän linjan keräilijä ja numismaatikko. Keräilystä hän innostui jo pikkupoikana 1950-luvun lopulla, kun hänen isänsä toi Englannista kuningatar Viktorian aikaisen pennin kolikon, joka oli vielä normaalissa kierrossa. Penni oli lähes 100 vuotta vanha. Pieni poika pohti, että vanha raha on varmasti arvokas.
”Se on tyypillinen virhe aloittelijalle. Vanha raha ei välttämättä ole arvokas, sillä tuotakin pennin kolikkoa oli painettu miljoonia kappaleita”, Pettersson kertoo.
”Pennistä kipinä kuitenkin keräilyyn lähti liikkeelle. Kiersin 1950-luvun lopussa pankeissa ja osto- ja myyntiliikkeissä kyselemässä vanhoja rahoja, kun muut ostivat ennemmin limsaa ja munkkeja. Moni piti minua kahjona, ehkä olinkin.”
Vuosikausia keräilypiireissä vaikuttanut mies on nähnyt huikeita rahakokoelmia, joita myös Suomessa on useita.
Tarkkaavaisen opiskelijan kaltaiset tapaukset saavat Petterssonin iloiseksi, mutta valitettavasti on myös päinvastaisia esimerkkejä, joita keräilypiireissä pidetään häpeäpilkkuina.
Esimerkkinä muutama vuosi sitten sattunut hätäinen myyntitapahtuma, jossa omistaja myi pilkkahintaan erittäin harvinaisia suomalaisia ja venäläisiä kunniamerkkejä, suurristejä.
Perijä halusi nopeasti realisoida kunniamerkkien arvon. Hän esitteli niitä eräälle keräilijälle, jolla kiinnosti kuitenkin ainoastaan suomalaiset kunniamerkit. Myyjä pyysi 10 000 euroa, ja harkinnan jälkeen keräilijä osti merkit saatuaan ulkopuolista rahoitusta.
Erinäisten välikäsien kautta Venäjältä saapui ostaja, joka oli erittäin kiinnostunut merkeistä. Hän osti kaksi suurristiä ja maksoi niistä 300 000 euroa.
”Venäjällä on suuri puute tällaisista kunniamerkeistä. Kunniamerkkien arvoa nosti se, että mukana seurasivat alkuperäiset kotelot. Nopea silmäys Valtiokalenteriin selvensi kenen merkit alkuaan olivat olleet”, Pettersson kertoo.
”Tapaus on esimerkkinä siitä, että asioista pitää ottaa selvää. Tätäkin myyjää yritettiin opastaa, mutta hän ei kuunnellut.”
Rahoja keräilevät Suomessa tuhannet ihmiset. Pelkästään Suomen Numismaattisen Yhdistyksen jäsenenä on 1600 keräilijää Suomesta, Virosta ja Venäjältä.
Mikä keräilijöitä sitten kiinnostaa?
Yksi esimerkki on suomalainen kuparimarkka vuodelta 1949. Sitä tehtiin Rahapajassa vain 260 kappaletta.
”Sen markkina-arvo on liikkunut 10000–14000 eurossa. Ihan tavalliset ihmiset ovat tällaisia kuparimarkkoja löytäneet ja meille niitä tuoneet arvioitavaksi.”
Moni menee myös lankaan vanhojen markkojen kanssa, sillä vuoden 1943 kuparimarkan numero kolme näyttää erehdyttävästi numero yhdeksältä. Kolikon erottaa leimasta.
Vuonna 1943 Suomen Rahapajan johtajana oli Gustaf Sundell, joka käytti kolikoissa S-kirjainta. Vuonna 1949 johtajana toimi Uolevi Helle, joka puolestaan käytti kolikossa H-kirjainta.
Myös magneetilla voi erottaa vuoden 1949 kuparimarkan saman vuoden rautakuparimarkasta. Maailmalla väärentäjät kuitenkin käyttävät oikeaa raaka-ainetta tuotoksissaan.
”Kiinalaiset väärentäjät ovat tehneet myös kuparimarkkaa, mutta väärennöksen tunnistaa siitä, että jälki on liian hyvä ja kolikon taustapuoli on tehty vuoden 1943 mallista. Ammattilainen tietää eron.”
Keräilijöitä kiinnostavat yleensä myös rahasarjat, ja niiden joukosta voi löytyä joitakin poikkeavan harvinaisia rahoja.
Yhden markan seteli vuodelta 1963 löytyy vieläkin lähes joka kodista, sillä sitä painettiin valtavia määriä. Sen nykypäivän arvo on 10 sentin luokkaa 100 kappaleen nipuissa. Joukossa on kuitenkin yksi keräilyharvinaisuus, josta löytyy Eigil Sacklénin allekirjoitus, toisena allekirjoittajana.
Allekirjoittajat olivat yleensä pankin johtokuntaa ja virkamiehiä.
Sacklénin allekirjoittamia seteleitä esintyy ainoastaan A- ja B-sarjoissa, A-tähtisarjoissa setelit painettiin 1961 ja 1962. Sacklén jäi eläkkeelle 1962. Vasta seuraavana vuonna 1963 seteli laskettiin liikkeeseen.
”Arvo on 200–4000 euroa”, Pettersson sanoo.
”Nämä voivat mennä ohi myös kauppiailta, jotka seteleitä ostavat. Täytyy olla tarkkana ja tietää, mikä tässäkin yleisessä mallissa on se harvinaisuus.”
Pettersson sanoo, että SNY arvioi mielellään ihmisten ja perikuntien rahakokoelmia, mutta ihan kaikkea ei kannata tuoda arvioitavaksi. Esimerkiksi Suomen juhlarahoilla ei tänä päivänä juuri ole kysyntää.
”Joukossa on kaiken maailman maakuntarahoja, joiden myyntihinta on huomattavasti korkeampi kuin todellinen arvo. Yleensä ne ovat hopeaa, ja niistä saa sen arvon, mikä markkinoilla milloinkin on.”
Suomessa huutokaupataan rahoja SNY:n lisäksi muun muassa Hagelstamilla ja Bukowskis -huutokaupassa.
Huutokaupoissa liikkuu ajoittain huikeita harvinaisuuksia. Esimerkiksi SNY:n järjestämässä kaupassa huudettiin muutama vuosi sitten harvinainen venäläinen kultakolikko.
”Raha tehtiin Venäjän keisariperheen käyttöön. Suomeen se on ajautunut todennäköisesti keisarin matkojen mukana.”
”Nimellisarvo oli 100 frangia, 37,5 ruplaa. Kolikko löytyi suomalaisesta vanhasta kodista, jonne se oli kulkeutunut jo ennen sotia. Viipuriin ja Karjalaan jäi paljon suomalaisten omaisuutta, joka sittemmin on monien eri vaiheiden kautta vaihtanut omistusta.”
Perikunnan kolikosta huudettiin 84 000 euroa.
”Raha on kuollut esine. Viehätys on siinä, mikä on sen kaupallinen arvo, historia ja tarina.”