Ministeriö näyttää S-ryhmän kassa­hihnaa maailmalle: ”Tavoitteena on huippuosaajien houkuttelu Suomeen”

Välittämällä kuvaa ihmisten ostoksista maakuvayksikkö haluaa kertoa, että Suomessa on hauskaa.

S-ryhmä
Teksti
Oona Komonen
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Piip. Piip. Piip. Hihna liikkuu ja kuvaruutuun putkahtaa banaaneja ja makkarapaketti. Seuraavalla on perunalastuja ja Vichyä. Tätä kaksitoista tuntia.

Kyseessä on S-ryhmän keksimä Hihna247-livelähetys eli englanniksi #Checkout247, joka toteutetaan itsenäisyyspäivän aattona yhteistyössä Suomen ulkoministeriön kanssa. Suoraa lähetystä ihmisten ostoksista voi seurata sosiaalisesta mediasta.

Ministeriön yhteistyö S-ryhmän kanssa on ihmetyttänyt.

Tarkoitus on viestiä suomalaisesta arjesta, sanoo Petra Theman ulkoministeriön maakuvayksiköstä.

Itsenäisyyspäivän aaton lähetys näkyy paitsi S-ryhmän myös Suomen ThisisFINLAND-maakuvasivuston Facebookissa.

Yksi brändi kuitenkin näkyy kuvaruudussa. Se on Prisma ja S-ryhmä. Itsenäisyyspäivän aaton livelähetys toteutetaan viime juhannuksen tavoin Kannelmäen Prisma Kaaressa. Aloite yhteistyöhön tuli ulkoministeriöstä.

Themanin mukaan yksinkertaisin vastaus yhden kauppaketjun tukemiseen on S-ryhmän keksimä idea.

”Ymmärrän, että suomalaisten kesken tästä herää keskustelua, on kyse S-ryhmästä, Fazerista, Marimekosta tai muusta yrityksestä. Ulkomaalaisen näkökulmasta on yhdentekevää, missä supermarketissa ollaan.”

 

Themanin mukaan kyse on ”strategisesta valinnasta”.

”Maakuvatyön tavoitteena on muun muassa ulkomaalaisten huippuosaajien ja opiskelijoiden houkuttelu Suomeen.”

Onnistuuko se sillä, että yhdysvaltalainen huippuinsinööri näkee Prisman kassahihnalla olutlavan ja ruisleipäpaketin?

”Kassahihnalähetys kertoo siitä, että Suomessa on hauskaa. Se istuu meidän maabrändistrategiaan hyvin. Välillä teemme asioita, jotka voivat näyttää hieman oudommilta. Lähetys siis kertoo jo itsessään tarinaa.”

”Näin syntyy keskustelua suomalaisesta arjesta.”

Jo viime juhannuksena toteutettu Subin ja S-ryhmän kassalive keräsi satojatuhansia katsojia. Joko keskikesä tai livelähetys innoitti asiakkaita tekemään myös erikoisempia kulutusratkaisuja. Kassahihnaa pitkin eteni muun muassa kondomipaketti, liukuvoide ja kurkku.

Millaisen kuvan se suomalaisuudesta viestittää?

”Tuotteilla ei ole niinkään väliä”, vastaa Theman.

Themanin mukaan tärkeämpää on suomalaisuudesta kertominen. Livelähetyksen alareunassa kulkee uutissähkeen omaisena nauhana tietoa suomalaisesta elämäntavasta ja kulttuurista. Sen lisäksi yritetään lisätä suomalaisten ja ulkomaalaisten välistä keskustelua.

”Yksi skenaario on todennäköisesti se, että ulkomaalaiset kysyvät sosiaalisessa mediassa ’mitä tuo on, entä tuo’. Toivotaan, että suomalaiset vastaavat. Näin syntyy keskustelua suomalaisesta arjesta.”

 

Lähetykseen päätyvät vain halukkaiden ostokset. Kuvauksen kohteena on yksi merkitty kassahihna. Asiakkaita ei myöskään seulota.

Asiakkaiden valikointi olisi maabrändiä vastaan, Theman sanoo.

”Osa meidän brändiämme on avoimuus. Silottelu ei istu Suomeen eikä suomalaisuuteen.”

Suuri alkoholimäärä ei ole este, eikä romuta Suomi-kuvaa.

”Tärkeintä on, että tilanteesta välittyy aito kokemus ja tilanne. Olutta enemmän huolestuttaa se, että tietyt merkit rupeavat näkymään toistuvasti. Katsojalle se voi näyttäytyä epäaidolle, aivan kuin sinne olisi aseteltu tiettyjä tuotteita näytille.”