Ministeri Risikko väisti kysymyksen kuumasta laista ja heitti sen Supolle – Sitten kuultiin kiertelyn klassikko

Uutisanalyysi: Poliitikot käyttävät Turun iskua keskeneräisen tiedustelulain runnomiseen vauhdilla läpi.

Paula Risikko
Teksti
Mikko Niemelä
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Turun puukkoiskun jälkeen on alettu kovalla tohinalla kiirehtiä tiedustelulainsäädäntöä. Sen perusidea on pystyä hankkimaan tietoa varhaisessa vaiheessa, jotta esimerkiksi terrori-iskuja voitaisiin estää.

Suomen Kuvalehti kysyi sisäministeri Paula Risikolta (kok) ja Supolta, mitkä ovat tiedustelulain konkreettiset keinot estää tulevia iskuja.

”Kun uhka on tiedossa, pystyvät viranomaiset ryhtymään käytännön torjuntatoimenpiteisiin. Viranomaisten on mahdotonta ryhtyä estämään terrori-iskuja tai muita uhkia, jos viranomaisilla ei ole niistä ensin tietoa”, Risikko vastasi.

Jo aiemmin Supo oli kertonut saaneensa alkuvuonna 2017 vihjeen marokkolaisesta Abderrahman Mechkah -nimisestä miehestä, joka on nyt paljastunut Turun puukotusiskun tekijäksi.

Supon mukaan Länsi-Suomen poliisin toimittamasta vihjeestä kävi ilmi, että Turun teosta epäilty vaikutti radikalisoituneelta ja oli kiinnostunut ääriajattelusta. Vihjeeseen ei liittynyt kuitenkaan tietoa isku-uhasta.