Hallitus raivaa perustuslakia tiedustelupaketin tieltä

Keskustan Antti Kaikkonen kutsuu kaikki eduskuntaryhmät neuvotteluun.

eduskunta
Teksti
Heikki Vento
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Hallituspuolueet ryhtyvät muuttamaan perustuslakia, joka on tiedustelulakien esteenä. Keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Kaikkonen kertoi Savonlinnassa kutsuvansa kaikki ryhmät neuvotteluun perustuslain muuttamiseksi.

Kaikkosen ja hallituspuolueiden tarkoituksena on tehdä perustuslain muutos kiireellisenä eli vielä nykyisessä eduskunnassa. Lain yksityisyyden suojaa koskevaa pykälää on muutettava, koska se nykyisessä muodossaan estää suunniteltujen tiedustelulakien säätämisen.

Perustuslain muutos onnistuu yhdessä eduskunnassa, jos lain kiireelliseksi julistamista kannattaa vähintään viisi kuudesosaa äänestykseen osallistuneista edustajista. Kiireelliseksi julistamisen jälkeen lakimuutokset on hyväksyttävä kahden kolmasosan enemmistöllä.

Oppositio pystyy halutessaan torjumaan hallituksen yrityksen. Sosiaalidemokraateilta se onnistuisi yksin, koska puolueella on 35 kansanedustajaa.

Eduskuntapuolueista ainoastaan vasemmistoliitto on vastustanut kiireelliseksi julistamista. Turun puukotusten jälkeen puheenjohtaja Li Andersson kertoi, että puolue harkitsee kantansa uudelleen.

 

Hallituksen minimitavoitteena on varmistua siitä, että oppositio ei vastusta kiireelliseksi julistamista. Porvarihallituksen vauhtia epäilleen opposition ei tarvitse tukea hallitusta, mutta se voi pelastaa hankkeen jättämällä äänestykset väliin.

Perustuslain muutoksen jälkeen hallituspuolueiden voima riittäisi tiedustelulakien muuttamiseen. Uudistuksessa on neljä osaa: sotilaallinen tiedustelu, siviilitiedustelu, laillisuusvalvonta ja parlamentaarinen valvonta.

Tiedustelulakeja hallitus ei uskalla valmistella oppositiolta piilossa, ja oppositio haluaa vaikuttaa lakiesitysten sisältöön. Se on hinta siitä, että oppositio ei estä perustuslakimuutosta.

Lainvalmistelun tueksi on koottu parlamentaarinen seurantaryhmä, jota johtaa kansanedustaja Tapani Tölli (kesk). Vaikka kyse on seurantaryhmästä, sen kokouksissa on tarkoitus sopia mahdollisimman kattavasti lakiesitysten sisällöstä.