Ministeri Paavo Arhinmäki isyyslomalle - esikoinen tammikuussa

ministerit
Teksti
Pekka Ervasti
Vasemmistoliiton puheenjohtaja Paavo Arhinmäki vastaanotti onnitteluja, kun puoluevaltuusto oli asettanut hänet puolueen presidenttiehdokkaaksi Helsingissä 20. marraskuuta 2011. Kuva Pekka Sakki / Lehtikuva.

Vasemmistoliiton puheenjohtaja Paavo Arhinmäki, 34, joutuu tammikuussa sovittelemaan presidenttiehdokkuutensa ja ministerintehtävien hoidon nuoren isän velvollisuuksiin. Isyysloman Arhinmäki haluaa kuitenkin sovitella kampanjan oheen, eikä hänelle valita sijaista valtioneuvoston jäseneksi.

Suomen Kuvalehden tietojen mukaan Arhinmäen sijaiseksi kaavailtiin ministerin nykyistä poliittista valtiosihteeriä Jarmo Lindeniä. Tästä kuitenkin luovuttiin.

Esikoisen tuleva syntymä on osoittautumassa yhdeksi syyksi, miksi kulttuuriministeri Paavo Arhinmäki pitkitti mahdollisimman kauan suostumistaan vasemmistoliiton presidenttiehdokkaaksi. Hän suostui vasta, kun puolue ajautui ehdokasjahdissaan täydelliseen umpikujaan eikä löytänyt ketään toista uskottavaa ehdokasta.

Arhinmäen taivuttelu presidenttiehdokkuuteen oli puolueen sisällä niin herkkää, että kun Suomen Kuvalehti verkkosivuillaan 9.11.2011 uutisoi hänen vastentahtoisen suostumuksena jo ennen vasemmistoliiton puoluevaltuuston virallista päätöstä, asia kiellettiin jyrkästi julkisuuteen. Arhinmäen erityisavustaja Anna Tulusto muun muassa väitti uutista ankaksi.

Puoluevaltuusto vahvisti kuitenkin ehdokasvalinnan jo seuraavalla viikolla marraskuun puolivälissä.

Paitsi ilmiselvät poliittiset syyt, Arhinmäen saivat empimään siis myös täysin henkilökohtaiset ja yksityiset syyt. Hänen avopuolisonsa, eläinlääkäri Päivi Lahti synnyttää pariskunnan esikoisen tammikuussa. Arhinmäki teki tiettäväksi presidenttiehdokkuuteen suostuessaan, että hän haluaa pitää muutaman viikon isyysloman esikoisen syntymän aikoihin.

On myös tapauksia, joissa ministeritehtävien hoito on keskeytynyt vanhempainloman ajaksi. Lomaa ovat aikaisemmin pitäneet muun muassa ympäristöministeri Paula Lehtomäki (kesk) edellisen hallituksen aikana ja peruspalveluministeri Eva Biaudet (r) Paavo Lipposen (sd) toisen hallituksen aikana.

Päivitetty 1.12.2011 klo 17.55. Arhinmäki kertoo tiedotteessaan, että ei aio keskeyttää presidentinvaalikampanjaansa isyysloman takia eikä loma vaikeuta ministerin tehtävien hoitamista.