Ministeri Paateron esiintyminen A-studiossa näytti, miten sairas suomalainen rahapelijärjestelmä on

Uutisanalyysi: Omistajaohjausministeri ei tiedä, että valtio on kasvattanut omalla lainsäädännöllään ja ohjauksellaan pelien määrää systemaattisesti 1930-luvulta saakka.

monopolit
Teksti
Mikko Niemelä

Valtion omistajaohjausministeri Sirpa Paatero (sd) esiintyi A-studiossa 21. lokakuuta. Aiheena oli valtion rahapeliyhtiö Veikkaus ja siihen liittyvät ongelmat.

Ministeri Paateron vastaukset toimittaja Katri Makkosen esittämiin kysymyksiin osoittivat, kuinka sairas systeemi valtion rahapelimonopoli Suomessa on vuonna 2019.

Toimittaja Makkonen toi esille, että Veikkauksen isoin ongelma ovat rahapelikoneet, joita on sijoitettu julkisiin tiloihin 21 500 kappaletta. Pelikoneet aiheuttavat Veikkauksen peleistä eniten  peliriippuvuutta. Niiden aiheuttamaa riippuvuutta voi verrata alkoholiin ja huumeisiin.

Ministeri Paatero sanoi, ettei hän tiedä, mikä on se ”historiallinen syy”, miksi Suomessa on näin paljon peliautomaatteja. Omistajaohjausministeri ei siis tiedä (tai esittää ettei tiedä) että valtio omalla lainsäädännöllään ja ohjauksellaan on kasvattanut pelien määrää systemaattisesti 1930-luvulta saakka.

Syy on ollut se, että pelit tuottavat valtiolle vuosittain valtavan summan rahaa.