Lutkamarssi Suomessa viikonloppuna - "raiskaus ei ole omasta käytöksestä kiinni"

feminismi
Teksti
Kukka Ranta

”Lutkamarssi uudistaa feminismiä ja vahvistaa itsemääräämisoikeutta.”

Lutkamarssi
Heidi Räihän maalaamassa banderollissa kysytään, aiheuttaako raiskauksia minihame, humalatila vai raiskaajat? Kuva Kukka Ranta.

Opiskelija Heidi Räihä, 28, kastaa sormensa maalipurkkiin ja levittää punaista viivaa banderollikankaaseen. Hän on yksi Lutkamarssin järjestäjistä. Kansainvälinen feministinen marssi järjestetään Suomessa lauantaina 6. elokuuta.

Helsingissä uuden ylioppilastalon banderollitalkoissa häärää toistakymmentä aktiivia. Toimijoita on niin Helsingistä, Turusta kuin Tampereelta yhteensä lähes satakunta. Heidi Räihä tuli mukaan ensikertalaisena, kuten kymmenet muutkin.

Räihä seurasi pitkin kevättä mediasta Slut Walk -ilmiön herättämää julkista keskustelua maailmalla ja alkoi toivoa, että marssi järjestettäisiin myös Suomessa. Kun Facebookista tuli kutsu osallistua toimintaan, Räihä liittyi muiden feministien joukkoon.

Lutkamarssin banderollityöpajassa häärää myös pidemmän linjan feministiaktiivi, 23-vuotias sukupuolentutkimuksen opiskelija Vuokko Viljanen.

”Feminismiä on pidetty marginaalisena alakulttuurina. Pitkään on ollut feministisiä järjestöjä ja instituutioita, mutta nyt kuhisee erityisesti ruohonjuuritasolla”, hän sanoo.

Ihmiset ryhmittyvät maailmanlaajuisesti, ja liike on kaikkea muuta kuin marginaalinen.

Vastalause syyllistämiselle

Muutamassa kuukaudessa runsaasti mediahuomiota saanut Lutkamarssi on pyyhkäissyt pitkin mantereita USA:sta Australiaan, Rio de Janeirosta Lontooseen ja Etelä-Afrikasta Pohjoismaihin. Myös Delhissä järjestettiin oma Slutwalk heinäkuun lopussa.

Kaikki alkoi siitä, kun torontolainen poliisi ohjeisti tammikuussa Yorkin yliopistolla pitämässään puheessa, ettei naisten tulisi pukeutua kuin huorat. Raiskauksen uhrin syyllistämiseen kyllästyneet tuhannet feministit järjestivät vastaukseksi Lutkamarssin.

Neljäkymmentä vuotta sitten feministinen liike sai potkua, kun New Yorkin feministit marssivat vuoden 1968 Miss Amerikka -kilpailun yhteydessä mielenosoituskyltteineen. Naiset heittivät patriarkan miellyttämisen symboleita, kuten rintaliivejä, korkokenkiä ja Playboy-lehtiä ”vapautuksen roska-astiaan”.

Tänään sadat tuhannet naiset ja myös miehet marssivat vapautuneesti ympäri maailmaa, monet rintaliivit näkyvästi yllään. Poliisin lipsahdus Kanadassa yhdisti ihmisiä ympäri maailmaa, kun globaalimedia mahdollisti kokemusten jakamisen. Seksuaalinen ahdistelu, raiskaus ja uhrin syyllistäminen ovat universaaleja ilmiöitä.

Lutkamarssin osallistujia Australian Sydneyssa 13. heinäkuuta 2011. Kuva Greg Wood / AFP / Lehtikuva.

Seksuaalirikokset kasvussa

Lutkamarssin järjestelijöistä monet ovat kokeneet puristelua, huorittelua ja jatkuvaa ulkonäön perusteella tapahtuvaa arvostelua.

Suomessa viranomaisten tietoon tuli vuonna 2010 yli 800 raiskaustapausta. Arviolta yhdeksän kymmenestä raiskauksesta jää ilmoittamatta. Viime vuosikymmeneen verrattuna uhrien määrä on kasvanut kolmanneksen.

”Raiskauskriisikeskus Tukinaiseen soitetaan noin kahdeksan puhelua päivässä, joista useimmiten kaksi on raiskatun ensiyhteydenottoja. Soitot saattavat koskea juuri tapahtunutta tai yli 20 vuotta sitten sattunutta raiskausta”, tukinaisen päivystävä juristi Riitta Silver kertoo.

Raiskaus koskee kaikkia ikäryhmiä lapsista yli 60-vuotiaisiin. Ääripäistä tietoa saadaan vähiten. Suurin ryhmä on lähisuhteessa koettu väkivalta, josta ilmoittaminen tekeminen on vaikeinta. Myös miehiä raiskataan, mutta yhteydenottokynnys on häpeän vuoksi hyvin korkea.

Silverin mukaan seksuaalirikostunnusmerkistöä tulkitaan enemmän fyysisen väkivallan kautta. Usein unohdetaan psyykkinen tila. Itse raiskaukseen liittyy pelkotiloja, lamaantumista ja tekijän auktoriteettiaseman hyväksikäyttöä. Toisaalta kynnys määritellä teko törkeäksi raiskaukseksi on liian korkealla. On tapauksia, joissa fyysistä väkivaltaa on käytetty hyvin paljon, mutta silti teko on arvioitu raiskaukseksi.

Kesäkuun alussa voimaan tulleen uuden lain mukaan raiskaus on raiskaus huolimatta siitä, onko raiskaaja itse aiheuttanut uhrin puolustuskyvyttömän tilan, kuten humalan. Harva tietää, että seksuaalirikoksen uhrilla on oikeus ilmaiseen oikeudenkäyntiavustajaan, vaikka tämä on ollut laissa jo vuodesta 1993 lähtien. Jo poliisikuulustelusta lähtien voi mukana olla maksuton oikeudenkäyntiavustaja.

Riitta Silver pitää Lutkamarssia hyvänä nimivalintana. ”On tärkeää, että näistä asioista puhutaan, sillä usein naisia syytetään kevytmielisiksi. Kyseessä on rikos, joka ei ole omasta käytöksestä kiinni.”

Ei vain heteronaisten asia

Liike saattaa näyttää länsimaiden heteronaisten marssilta. Vuokko Viljasen mielestä kysymys on myös siitä, ketkä oikeuksiensa puolesta oikein pääsevät tai toimimaan. ”Keskustelua pitäisi avata myös transnaisten ja -miesten sukupuolisuudesta sekä seksityöläisten ja siirtolaisten seksuaalioikeuksista.”

”Seksuaalisuus on kautta historian ollut yksi keskeisimpiä kontrollin kohteita. Lutkamarssi korostaa positiivisella tavalla seksuaalisuutta ja itsemääräämisoikeutta. Heikoimpien voimaannuttaminen on yksi feminismin olennaisimpia puolia. Lutkamarssi uudistaa kuvaa feminismistä”, Viljanen sanoo.

Banderollitekstiä huolellisesti viimeistelevä Heidi Räihä toivoo, että painavan viestin mielenilmaus herättää ihmiset tarkkailemaan asenteitaan naisia kohtaan ja antaa kyytiä raiskauksiin liittyville myyteille sekä virheellisille käsityksille.

Lutkamarssi kokoontuu lauantaina 6.8.2011 Helsingissä Kiasmalla klo 14, Tampereella Frenckellin aukiolla klo 14 ja Turussa Kauppatorilla klo 19.