Pelin henki
Kaikilla pitäisi olla mahdollisuus harrastaa jotakin, jalkapalloerotuomari Mohammad Al-Emara sanoo.
Voit myös kuunnella jutun ääniversiona. Lukijana toimii a.i.materin koneääni Ilona.
Sunnuntaina 6. kesäkuuta Tanskan jalkapallomaajoukkue pelasi harjoitusottelun Bosnia ja Hertzegovinaa vastaan Kööpenhaminassa. Ottelun tuomaroi suomalaistiimi. Petri Viljanen, Jukka Honkanen, Riku Vihreävuori ja neljäs erotuomari Mohammad Al-Emara.
Neljäs tuomari on yleensä joukon noviisi. Hän tarkkailee teknisen alueen tapahtumia ja kirjaa numerot pelaajavaihtotauluun. Al-Emaralla ulkomaanpelejä oli takana kymmenkunta.
Tanska voitti 2–0.
Kaksi päivää myöhemmin Al-Emara saapuu lounaalle helsinkiläisravintolaan. Valkoinen kauluspaita, lyhytvartiset Dr. Martensit, ranteessa Casion retrokello.
Kisakuume alkaa nousta. Lauantaina Suomen suuri jalkapallounelma toteutuu. Historian ensimmäinen arvokisaottelu, niin ikään Kööpenhaminassa, niin ikään Tanskaa vastaan.
”Oli siistiä nähdä läheltä, miten Tanska pelaa”, Al-Ema- ra sanoo. Sekin oli siistiä, miten Inter Milanin supertähti Christian Eriksen kulki pelin jälkeen stadionin käytävää ohi, mutta pysähtyi kiittämään. Hyvä peli.
Tanskasta palattuaan Al-Emara on ehtinyt jo ajaa Turkuun ja takaisin tuomaroimaan Veikkausliigaa. Nurmi oli kostea ja pehmeä. Yleensä tuomari juoksee ottelun aikana sen mitä pelaajatkin: 8–12 kilometriä.
”Toinen joukkue kyttäsi vastahyökkäyksiä. Tuli aika paljon seisomista.”
Syömisestä ei meinaa tulla mitään, puhuminen vie kaiken huomion. Siksi äiti on kieltänyt aikoinaan: ruokapöydässä ei puhuta jalkapallosta.
Kotimaisessa Veikkausliigassa Al-Emara on tähtituomari. Hän on viheltänyt liigaa kolme kokonaista kautta, ja kolmesti putkeen pelaajat ovat äänestäneet hänet liigan parhaaksi tuomariksi.
Pelinjohtotaidot, tiivistää Palloliiton erotuomaritarkkailija Topias Tuira Al-Emaran vahvuudet. Syksyllä 2013 Tuira oli tarkkailijana kauden viimeisessä ottelussa Käpylän pallon kakkosjoukkueen ja Ekenäs Sport Clubin välillä. Tunnelma Töölön ”Bolliksella” oli korkealla hyytävästä ilmasta huolimatta. Voittaja nousisi kolmosdivariin.
Pelin jälkeen molempien joukkueiden pelaajat tulivat kiittelemään Al-Emaraa. Kauden paras tuomari – mutta säännöistä se ei tiennyt mitään.
Ainakin seitsemän korttia jäi antamatta. ”Henkilökohtaisiin rangaistuksiin on vain paneuduttava jatkossa huomattavasti tarkemmin”, luki Tuiran palautteessa.
”Silloin tajusin, että jos mä viheltäisin nämä seitsemän lappua kohdilleen, mä olisin aika hyvä”, Al-Emara sanoo.
Vuonna 2014 hän liittyi Palloliiton erotuomariakatemiaan. Se oli pyörinyt pari vuotta ja oli ensimmäinen laatuaan Suomessa. Mukana oli kolme muutakin nykyistä Veikkausliiga-tuomaria.
Al-Emara tankkasi koko talven sääntöjen sanamuotoja. Peli alkoi näyttää uudelta. Tilanteita katsottiin videolta. Tulkinnat jakautuivat kerta toisensa jälkeen: osa ei antaisi mitään, osa punaisen kortin ja rangaistuspotkun.
”Vähän liian usein sanotaan, että tehkää näin, tehkää näin, tehkää näin. Kaikki halutaan nähdä mustavalkoisena. Vähän samalla tavalla kuin yhteiskunnassa.”
Veikkausliigassa tuomarit ajavat pitkin Suomea ja saavat reilut 500 euroa ja kilometrikorvaukset per ottelu. Vielä enemmän aikaa vie valmistautuminen. Al-Emara katsoo videoita ja perehtyy joukkueisiin voidakseen olla siellä, missä tapahtuu. Täytyy tietää, miten kolmen topparin yleistyminen muuttaa painopisteitä, kuka filmaa ja missä.
Peli on aina ympäröivän kulttuurin näköistä.
”Bahrainissa on tuomarikollega, joka on rakentanut toimintansa kunnioituksen ympärille. Mä oon rakentanut tuomarointini ihan eri perustalle: pelin ymmärtämiselle.”
Suomalaiset tuomarit ovat Al-Emarasta parempia kuin monissa muissa maissa, mutta heihin suhtaudutaan kuluerinä. Jääkiekossa Antero Mertaranta on puolivahingossa opettanut kokonaisen kansakunnan ajattelemaan, ettei sääntöjä oikeastaan ole; tuomarit viheltävät kaiken mielivaltaisesti ja Suomea vastaan.
”Särähtää aina korvaan, kun selostaja alkaa avata päätöstä tai tilannetta, mutta perustelut eivät pohjaudu mihinkään. Silloin sen selostajan toiminta on mielivaltaista eikä tuomarin.”
Ranskalaisen filosofin Ollivier Pourriolin juuri suomennetussa pienessä esseekirjassa Jalkapallon likaiset legendat (Teos, 2021) käydään läpi kuusi rumaa temppua jalkapallon historiasta. Kirjassa toistuu filosofinen kysymys: Saako tuomaria huijata? Pitääkö tuomaria huijata?
”Teoriassa tuomari poikkeaa pelaajista: hän on pelin tuoksinan yläpuolella, hänessä ruumiillistuu kaikkien tasa-arvo sääntöjen edessä, minkä hän takaa puolueettomalla tarkkaavaisuudellaan. Käytännössä on tietenkin toisin. Tuomari ei näe kaikkea mitä tapahtuu, joten hän ei ole niinkään tasa-arvon tae vaan este, samalla tavalla kuin maalitolpat, vastustajan taklaukset, heidän kyynärpäidensä iskut, kiinni pitäminen ja paidasta repiminen, solvaukset…”, Pourriol kirjoittaa.
Al-Emarasta kysymys on paljon monimutkaisempi kuin se, että mitä saa tehdä ja mitä ei.
”Toisissa joukkueissa suututaan, jos joku omista pelaajista filmaa. Sitä pitäisi olla enemmän. Joukkueiden sisältä pitäisi tuomita kaikki toiminta, joka ei kuulu futikseen. Se veisi peliä eteenpäin.”
Kun Al-Emara pelasi itse, hän oli kentän räiskyvin luonne, mutta tiesi myös vastustajien tuliset kaverit. Eikä mikään ole niin herkkä kuin teinipojan ego.
”Kun koko ajan on iholla ja provosoi, lopulta toinen tekee jotakin tyhmää. Silloin ajatteli, että se on hyvä juttu, joukkue hyötyy siitä. Mutta tuomarina yrittää kontrolloida viimeiseen asti, ettei niin kävisi.”
Al-Emaran ihon alle ei päässyt kuin tulostaulun kautta, hän sanoo. Ei edes joulukuussa 2012 Ylöjärvellä, kun hän pelasi futsalia turkulaisten maahanmuuttajien FC Komar -joukkueessa. Katsomosta tuli ”rasistista skeidaa”, yksi huutelija poistettiin paikalta.
Ensimmäisen puoliajan lopussa huutelija tuli takaisin. Al-Emaran pelikaveri sai tarpeekseen. Hän meni estelyistä huolimatta katsojan luo ja potkaisi tätä jalkoihin.
”Matsin jälkeen oli päällimmäisenä mielessä, että mitä ihmettä tapahtui. Me oltiin ne pahat siinä, ja kaikki muu lakaistiin maton alle”, Al-Emara sanoo.
Tuomarina hän sanoo puuttuneensa rasismiin heti, kun tilanne sitä vaati. Vuonna 2018 Al-Emara keskeytti Hakan ja KTP:n välisen ottelun Ykkösessä kymmeneksi minuutiksi, koska yleisöstä kuului rasistinen huuto. Ohjeistuksessa keskeyttämiseen velvoitetaan, mutta kerta oli ensimmäinen Suomessa.
”Se tuli selkärangasta. Se oli pitkä matka silloin Ylöjärveltä takaisin, kun minibussissa oli 10 vihaista nuorta miestä. Aika syvissä vesissä käytiin.”
”Kun mä sanon, että futis pelasti mut, mä en liioittele pätkääkään. Joka ikinen kerta kun mä sanon tän, menee kylmät väreet.”
Pourriolin kirjassa jalkapallo jäljittelee elämää ja yhteiskuntaa. Mohammad Al-Emara pistää paremmaksi. Jalkapallo on ollut hänelle elämä.
”Kun mä sanon, että futis pelasti mut, mä en liioittele pätkääkään. Joka ikinen kerta kun mä sanon tän, menee kylmät väreet.”
Hän on irakilaisten vanhempien lapsi. Syntynyt Rafhan pakolaisleirillä Saudi-Arabiassa vuonna 1992 ja muuttanut kaksivuotiaana Kuopioon.
Al-Emaran isä, futishullu insinööri, laittoi pojan viisivuotiaana pelaamaan. Kenttä oli rinnakkaismaailma, josta puuttuivat kiharia hiuksia marketeissa hiplanneet mummot ja muu 1990-luvun Suomi.
”Futiksessa se kaikki jäi pois. Aloin saada hyväksyntää. Aloin elää sen takia. Menin omassa päässäni treeneistä treeneihin.”
Treenipäivien aamuina Al-Emara kipitti postiluukulle varmistaakseen Savon Sanomien Urheilumuistiosta, olihan illalla treenit. Vaikka ei ollut, kentälle piti päästä.
”Kun menin potkimaan, pääsin aina porukkaan. Setä oli varmaan ainut maahanmuuttaja Viitasaarella, pienessä kylässä. Kun siellä painoin kesällä futiskentälle, oli heti viisi tai kuusi kaveria. Mutta jos mentiin puistoon, siellä jäi yksin. Sitä mä vihasin.”
Perhe muutti Turkuun Al-Emaran ollessa 11-vuotias, ensin Pääskyvuoreen, pian Varissuolle. Jalkapallosta löytyivät kaverit. Ostarilla ei ehtinyt notkua.
Urheilu on paras tapa integroitua, hän korostaa. Kaikilla pitäisi olla mahdollisuus harrastaa jotakin.
”Olen nähnyt läheltä, mitä muille samassa ympäristössä varttuneille nuorille kävi. Kun mä menin treeneihin, ne oli menossa ihan muualle. Niille on käynyt ihan hirveitä asioita”, Al-Emara sanoo.
”Jos mulla ei olisi ollut futista, olisin ollut niiden mukana. Isä näki sen heti. Se painotti alusta asti, että mieluummin sä oot kentällä kuin tuolla kadulla.”
Lauantai on juhlapäivä. Marimekko-lautasille on kasattu meze-valikoima: lihaa, falafelejä, viininlehtikääryleitä, hummusta ja baba ganoushia, munakoisotahnaa, joka on Al-Emaran bravuuri.
Pitkällä sohvalla Suomen pelin alkua odottavat Al-Emaran ystävä ja vanha pelikaveri Solomon Duah eli Solmu, Al-Emaran lapset Hasan ja Mila sekä sipsejä ahmiva naapurinpoika. Parvekkeelle on ripustettu Suomi-lippunauha. ”Mohis” oli halunnut, vaimo Walan mielestä se ei sovi asunnon vaaleaan sisustukseen.
Ottelu vihelletään käyntiin.
Al-Emara ja Duah tuntevat Turun Interistä. He olivat yhdessä voittamassa 21-vuotiaiden suomenmestaruutta vuonna 2013.
Suomalaisessa jalkapallossa kaikki tuntevat kaikki.
”Urosta vastaan mä oon pelannut, Hradeckyä, Jollea. Eiks me olla pelattu Danieliakin vastaan”, Al-Emara luettelee sohvalla.
Jolle on Joel Pohjanpalo, Daniel on O’Shaughnessy.
Duah on pelannut Pohjanpalon kanssa 21-vuotiaiden maajoukkueessa.
”Jolle tekee aina maalin, kun se vaan päättää. Ihan eri asia sitten on, tiäksä, että päättääkö se.”
Ottelun 42 minuutilla tunnelma muuttuu leikaten. Tanskan Christian Eriksen lyyhistyy maahan. Silmissä on tyhjä katse. Kaikki tuijottavat televisiota ääneti. Al-Emara käskee lapset toiseen huoneeseen, istuu maahan ja rukoilee. Duah on parvekkeella.
Helpotus: Duah saa viestin kaveriltaan katsomosta. Eriksen on kuulemma heiluttanut paareilta kättään. Pian lehtikuvastakin näkee, että Eriksen on tajuissaan.
Kaikkien yllätykseksi myös ottelu jatkuu.
Joel Pohjanpalo on päättänyt tehdä maalin ja puskee pallon Tanskan verkkoon. Ei tuuleta. Al-Emara hypähtää sohvalta ylös.
”Taitaa tulla torikeissi”, Duah sanoo, kun peliä on jäljellä seitsemän minuuttia.
Al-Emara on mennyt puolisonsa viereen sohvalle.
”Tajuuksä nyt miksi mä oon futishullu?” hän sanoo Walalle.
Olo on kuin vuonna 2007. Silloin Irak voitti Aasian mestaruuden.
”Silloin ei menty torille, silloin mentiin Halisiin”, Al-Emara sanoo. Halinen on lähiö Turussa.
Irakilaisyhteisö unohti vastakkainasettelunsa, juhliin liittyi somaleja ja kosovolaisia. Satakunta ihmistä ja parikymmentä tööttäilevää autoa.
Onko joku mennyt naimisiin, ohikulkijat kyselivät.