Kun Juicea syytettiin yllyttämisestä homoseksuaaliseen käyttäytymiseen

Sliipparien Sakke Järvenpää kertoo, mitä oikeudessa tapahtui.

Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Sleepy Sleepers on lähtenyt 40-vuotiskiertueelle. Monia tabuja sohineiden ja usein naisiksi pukeutuneiden Sliipparien uralle mahtuu kokemuksia myös suomalaisesta homofobiasta.

“Jotkut luuli, että me ollaan homoja ja lesboja”, Sakke Järvenpää sanoo. “Kyse oli siitä, millaisia me uskalletaan olla.”

Järvenpää oli paikalla, kun hänen kollegaansa Juice Leskistä yritettiin syyttää homoseksuaalisuuteen yllyttämisestä.

“Oltiin ehkä jossain Kurikan urheilutalolla. Juice järjesti kilpailun siitä, kuka laulaa parhaiten tai huutaa kovimmalla äänellä. Voittaja pääsi lavalle ja sai suudella basistia. Kaikilla oli hauskaa. Keikka keskeytettiin. Sitten meillekin tuli haaste oikeuteen todistamaan.”

Oikeudessa Juicea yritettiin syyttää yleisön yllyttämisestä lainvastaiseen homoseksuaaliseen käyttäytymiseen, Järvenpää kertoo.