Kuka vuoti tietoa agentti ”Bachille”?
Turvallisuuspoliisi Stasin ulkomaanvakoilu HVA:lla oli 1980-luvulla myyränsä ilmeisesti myös kokoomuksen, SAK:n, liberaalien ja keskustapuolueen sisällä.
Teksti Alpo Rusi
SK 33/2006
Suomi oli 16. joulukuuta 1986 kiihkeän vaalitaistelun keskellä. Oli poikkeuksellisen kylmä talvi ja pureva pakkanen. Pitkä keskustan ja sosiaalidemokraattien hallitusyhteistyö oli tulossa tiensä päähän. Pääministeri Kalevi Sorsa keskusteli DDR:n poislähtevän suurlähettilään Stefan Doernbergin kanssa valtioneuvoston linnassa. Kohteliaisuuksia vaihdettiin pöydän yli. Lähettiläs kiitti Sorsan työtä Euroopan vakauden hyväksi.
Sorsa vakuutti, että vastakin hänen puolueensa kykenee estämään Länsi-Euroopassa nousussa olleen konservatismin tunkeutumisen Suomeen. Tämä viesti osattiin lukea Berliinissä. Tapaamisen kirjaajana oli Stasin ulkomaanvakoilun huippuagentti ”Pohlman”, lähetystösihteeri Gerd Maget.
Suojelupoliisi (Supo) loi vaikutelman, että Itä-Saksan (DDR) turvallisuuspoliisin Stasin ulkomaanvakoilu HVA (Hauptverwaltung-Aufklärung) oli Suomessa aktiivinen 1960-luvun lopulta 1970-luvun puoliväliin. Stasi laajensi kuitenkin vakoilua ja kontaktityötä Suomessa muurin murtumiseen saakka 1989.
Kun Saksojen yhdistyminen alkoi olla tosiasia, ja ”Itä-Saksa jätettiin Naton syliin”, kuten Stasin vakoilupäällikkö Markus Wolf muistelmissaan vuodelta 1997 toteaa, monet Stasin upseerit yrittivät pelastaa nahkansa kertomalla HVA:n länsikontaktien nimiä. Suomi sai näiden paljastusten seurauksena keväällä 1990 Tiitisen listana tunnetun asiakirjan suomalaisista, joiden epäiltiin olleen yhteistyössä DDR:n Stasin kanssa.
Tiitisen listaan tuli merkitä ad acta – ”ei aiheuta toimenpiteitä”. Vaikka Supo on myöhemmin väittänyt, että se on mennyt listan läpi ”monen mankelin kautta”, ei selitys vakuuta. Enemmänkin kyse on poliittisesta harkinnasta, jossa noudatettiin kylmän sodan kaudella omaksuttua ”ei tutkita, ei syytetä” -linjaa. Presidentti Urho Kekkosen päiväkirjassa on merkintä 16.3.1976.
”Arvo Pentti (Supon päällikkö – AR) luonani. Kertoi, että Ilkka Tapiola on luovuttanut Ruotsin läh.neuvos (nimi poistettu) Suomen ja SEVin välisiä tietoja ja asiakirjoja. Tämän kertonut kenraali (nimi poistettu) Pentille viime viikolla. Mm.pm:n (muistion), jonka olin pyytänyt Suomen SEV-kaupoista.”
Idänkaupan johtotehtävässä ollut Ilkka Tapiola ei joutunut tuomiolle. Tohtori Kimmo Rentola puolestaan kertoo tutkimuksissaan, miten Supo ei puuttunut SKP:n harjoittamaan rahanpesuun ja vakoiluun, koska sellainen olisi edellyttänyt SKP:n pääsihteerin pidättämistä ”mikä ei poliittisesti ollut mahdollista”. Näin Supo katsoi yya-kaudella käytännössä sivusta, kun maassa pestiin neuvostorahaa ja vakoiltiin itään ja länteen.
Suomessa vaihtui presidentti 1981 syksyllä. Samalla vahvistui Sdp:n asema ulkopolitiikan johdossa. Tässä linjan muutoksessa Suomen ja DDR:n yhteistyöllä oli aiempaa oletettua suurempi merkitys. Pohjatyö tehtiin ”kontaktitoiminnassa” Helsingissä. DDR:llä oli 1980-luvulla keskimäärin 15 listattua diplomaattia Helsingissä, joista 3-5 toimi diplomaatin peiteviroissa Stasin epävirallisina avustajina (IM, Inoffizielle Mitarbeiter). Vuoden 1981 diplomaattikalenterin mukaan DDR:n edustusto oli kolmanneksi suurin Neuvostoliiton (51) ja Yhdysvaltojen (25) jälkeen suurin piirtein samansuuruisella henkilökunnalla kuin väestöltään suuremmilla ja esimerkiksi ulkomaankaupan kannalta olennaisesti merkittävämmät Länsi-Saksa ja Iso-Britannia.
DDR pyrki tunkeutumaan ennen muuta Länsi-Saksan valtiollisiin ja länsivaltioiden puolustusliiton instituutioihin, missä se lopulta onnistui varsin hyvin. Vasta äskettäin tuli ilmi, että vuoden 1969-72 liittopäivillä oli 48 Stasin ulkomaanvakoilun tietolähdettä joukossa Willy Brandt, ei välttämättä tietoisena tästä. Kuten Stasin arkistoja hallinnoivan BStU:n Rosenholz-aineiston tutkimusryhmän johtaja Helmut Müller-Enbergs 20.4.2006 Helsingissä totesi, HVA tiesi kaiken olennaisen Naton toiminnasta ja suunnitelmista kylmän sodan aikana.
Suomen rooli HVA:n kannalta liittyi 1980-luvulla toimiin neuvostovastaisuuden kitkemiseksi ja Ronald Reaganin hallinnon ”aggressiivisen politiikan” vastustamiseksi. Neuvostovastaisuuden kitkemiseen liittyi Neuvostoliiton vuonna 1956 tekemä ehdotus Suomi-DDR-ystävyysseuran perustamiseksi. Tarvittiin ”sivustatukea”. Kolmas HVA:n tavoite liittyi 1970-luvun alussa Itä-Saksan tunnustamistoimintaan, jonka seurauksena maa sai ikään kuin varkain aseman ”parempana Saksana”. HVA:n johtaja Markus Wolfin mukaan neuvostovastaisuuden torjuntaa varten oli HVA:ssa oma osasto, jonka ”tavoitteena oli vaikuttaa lännen tiedotusvälineisiin sekä hämmentää ja johtaa harhaan länttä näiden luodessa yhtenäistä linjaa itäblokkia vastaan”.
HVA:n avustajilla oli keskeinen rooli sekä kommunistien että sosiaalidemokraattien kanssa harjoitetussa kontaktityössä. Stasin arkistot 1980-luvulta osoittavat lisäksi, että sillä oli myyränsä ilmeisesti myös kokoomuksen, SAK:n, liberaalien ja keskustapuolueen sisällä. HVA:n poliittisen linjan upseereina toimi 1980-luvun alussa lähetystösihteerit Klaus Bredow ja lehdistösihteeri Manfred Weber ehkä ”Bach” (XV/2160/73) ja Hans-Uwe Vorpahl ”Thorsten” (XV/95/78). Heidän lisäkseen oli muun muassa sotilaallisen tiedustelun linja, jossa peitenimi ”Zielke” (XV/2178/74) vaikutti koko 1980-luvun Helsingissä. Tämän peitenimen tietoluovutukset sopisivat hyvin sotilasattasea, everstiluutnantti Frieder Schaden profiiliin.
Stasin tiedusteluaseman päällikköinä toimi 1965-71 Lothar Strauss, 1973-77 lähetystöneuvos Hans-Joachim Kahlmayer, jonka avainkontakteihin kuuluivat Ulf Sundqvist ja Uuden Suomen päätoimittaja Pentti Poukka. Vuosina 1978-80 aseman päällikkö oli lähetystösihteeri Klaus Detloff.
”Bach” luovutti 27.1.1982 Stasille eduskunnan ulkoasiainvaliokunnan Yhdysvaltain vierailun 25.10.-3.11.1981 luottamuksellisen raportin, 16.4.1982 Sdp:n johdon arvioita Pohjolan ydinaseettomasta vyöhykkeestä, 18.11.1982 kokoomuksen vuoden 1983 eduskuntavaaleja koskevan strategisen tavoiteasiakirjan ja 10.11.1983 ulkoministeri Genscherin Suomen vierailua koskevia tietoja.
Nämä tietoluovutukset muodostavat ”Bachin” toiminnasta jäävuoren huipun, koska hänellä vaikuttaa olleen myyrät eli tietolähteet kaikissa keskeisissä valtiollisissa ja poliittisissa instituutioissa. Stasin agentti pääsi suomalaisen yhteiskunnan ytimeen Supon valvonnan pettäessä tai Supon nimenomaisella ”myötävaikutuksella”.
Kaikkien peitenimien osalta ei enää tarvitse arvuutella.Yhden esimerkin tarjoaa vuonna 1977 Stasin avustajaksi koodilla XV/2576/77 rekisteröity diplomaatti Gerd Maget, melkoisella varmuudella peitenimi ”Pohlman”. Maget oli avustajana Helsingissä 1978-81, Suomen ”deskiä” hoitava virkamies Berliinissä 1982-85 ja jälleen nopeasti uralla nousseena lähetystösihteerinä Helsingissä 1986-1990. Stasin tietoluovutuksia koskeva rekisteri ja eräät muut luotettavat tiedot täsmäävät Magetiin.
Vuosina 1979-81 luovutettu aineisto on saatu Helsingistä, 1982-85 Suomen Berliinin edustustosta ja jälleen vuodesta 1986 Helsingistä. Helsingissä 1983-87 toiminut stalinistina tunnettu suurlähettiläs Stefan Doernberg laajensi DDR:n tiedustelutoimintaa, mikä näkyi henkilökunnassa muun muassa suomea hallitsevan Magetin paluuna 1986, kun samalla Bredow palasi Berliiniin. Doernberg aktivoi yhteyksiä SKP:hen ja henkilökohtaisella kirjeenvaihdolla SED:n keskuskomitean johdon kanssa 13.6.1984 hoiti SAK:n työntekijän Kirsti Juntusen (»Kati») ja tohtori Jouko Jokisalon (”Boris”) ”jatko-opiskelijoiksi” DDR:ään. Molemmat paljastuivat Stasin värväämiksi avustajiksi myöhemmin 2000-luvulla mutta välttivät syytteet rikosten vanhentumisen seurauksena.
Maget otti Bredowilta keskeiset SKP- ja Sdp-kontaktit ja oli muun muassa kirjaajana kaikissa Sdp:n johdon ja DDR:n edustajien tapaamisissa aina vuoteen 1990. Maaliskuun 11. päivä 1987 Maget keskusteli Sdp:n kansainvälisten asioiden sihteeri Lauri Kankaan kanssa Mihail Gorbatšovin aseriisunta-aloitteesta, politbyroon jäsenen Erich Mückenbergerin Suomen vierailusta sekä SED:n ja Sdp:n suhteiden kehittämisestä. Bredowin kontaktina vuodesta 1984 toiminut Kangas sopi Magetin kanssa seuraavasta tapaamisesta huhtikuuksi, jolloin esille otettaisiin puoluesuhteiden aktivoiminen.
”Pohlman” raportoi keskustelusta samana päivänä 13.3. sekä SED:lle kaksisivuisena muistiona, että Stasille otsikolla ”Gorbatšhovin ehdotusten herättämät reaktiot”. Näin käytettävissä on sekä Stasin vastaanottaman tiedon otsikot ja muu tiedusteluinformaatio että SED:n arkiston sisältämä perusteellisempi muistio. Myös huhtikuulta löytyy Stasin vastaanottama ”Pohlmanin” tiedustekatsaus otsikolla ”Tilanne Suomessa eduskuntavaalien jälkeen”.
Tutkimuksen kannalta olennaista on jatkossa harjoitetun kontaktitoiminnan politiikkasisällön analysointi. Kuten Müller-Enbergs korostaa, DDR sai Suomesta olennaisimmat tiedot diplomaattisessa kanssakäymisessä. Tätä luonnollisesti täydensivät HVA:n keräämät tiedustelutiedot, joita Suomesta vuosina 1969-88 saatiin 1 405 kertaa.