Kuka todella on konservatiivi? Maahanmuutto ja kehitysapu kertovat

tiede
Teksti
Marko Hamilo
Julkaistu yli kolme vuotta sitten
Helsingin Sanomien analyysi kansanedustajien vaalikonevastauksista kertoo, että vihreiden Osmo Soininvaara olisi oikeistolaisin kansanedustaja. Soininvaara pohtii asiaa blogissaan. Kuva Jussi Nukari / Lehtikuva.

Suomen Kuvalehti kokeilee uutta koneääntä. Jos haluat, voit antaa palautetta äänen laadusta täältä.

Vaalikoneiden tarjoamasta datasta tehtiin näissä vaaleissa hienoja visualisointeja. Kun kysymyspatterien kymmenet ulottuvuudet tiivistetään kahteen tärkeimpään ulottuvuuteen, suomalaista poliittista kenttää näyttäisi hallitsevan kaksi akselia: talouspoliittinen vasemmisto-oikeisto-ulottuvuus, jossa ääripäät ovat vasemmistoliitto ja kokoomus – ja sitten se toinen.

Tätä uutta poliittista jakolinjaa on ollut tapana kutsua arvoliberalismin ja arvokonservatismin väliseksi akseliksi, kuten itsekin kirjoitin vaalikonejutussa. On kiistatonta, että tällä akselilla ääripäät ovat perussuomalaiset ja vihreät. Useimmat vihreät hyväksyvät tämän tulkinnan, eikä ainakaan Timo Soini loukkaannu, jos häntä konservatiiviksi kutsuu.

Tarkempi tarkastelu kuitenkin osoittaa, että niin kutsutut liberaalit ovat monessa asiassa konservatiiveja, kun taas monet konservatiiviseksi nyt mielletyt näkemykset vastaavat oikeastaan perinteistä liberaalia yhteiskuntafilosofiaa.

Sampo Smolander kävi läpi Helsingin Sanomien vaalikoneesta tehdyn faktorianalyysin analysoimalla, mitkä vaalikoneen kysymykset vaikuttivat tähän vihreiden ja perussuomalaisten jännittämään akseliin.

Suurin lataus konservatismi-liberalismi-faktoriin oli maahanmuuttopolitiikalla ja kehitysavulla. “Liberaalit” kannattivat löysempää maahanmuuttopolitiikkaa ja kehitysavun lisäämistä, “konservatiivit” tiukempaa maahanmuuttopolitiikkaa ja leikkauksia kehitysapuun.

Kaikkea holhousta vastustavan piraattipuoluelaisen Samuli Pahalahden mukaan nämä kysymykset eivät kunnolla mittaa liberalismia.

“Liberaalit eivät tietenkään kannata verovaroista annettavaa kehitysapua, koska se on taloudellisesti tehoton tapa auttaa köyhiä maita ja se kasvattaa kansalaisten verotaakkaa.”

Avoimiin rajoihin liberaali voisi suhtautua myönteisesti, jos tulijat elättävät itsensä. Mutta se on “kaukana liberalismista, jos joudumme nostamaan veroasteen ihan älyttömän korkealle köyhemmistä maista tulevien sosiaaliturvashoppailijoiden takia”, Pahalahti kirjoittaa.

Kysymys euromaiden vakausrahastoista on myös erikoinen liberalismimittari. Liberaalien mielestä Suomen pitäisi maksaa, konservatiivien mielestä ei. Liberaaliin talousajatteluun on yleensä kuulunut, että jokainen on vastuussa omasta taloudenpidostaan.

Aselakia koskeva kysymys menee Pahalahden mukaan myös aivan metsään. Nyt “liberaalit” vaativat siihen rajoituksia tai jopa täyskieltoja. On kieltämättä vaikea nähdä, mitä liberaalia kieltämisessä on.

Sen sijaan esimerkiksi kysymyksissä homo- ja lesboparien perheen ulkopuolisesta adoptio-oikeudesta, ulkomaalaisten oikeudesta omistaa Suomessa maata ja asevelvollisuuden tulevaisuudesta vaalikoneiden liberaalit vastasivat yhteiskuntafilosofian oppikirjakäsitystä liberalismista.

Voi tietysti olla, että konservatiivia ei erota liberaalista niinkään vaaleista toiseen vaihtuvat asiakysymykset, vaan tietynlainen moraalinen asennoituminen. Konservatiivin tunnistaa hänen kunnioittavasta suhtautumisestaan auktoriteetteihin, perinteisiin, isänmaallisuuteen ja pyhyyteen, mitä nämä sitten kulloinkin tarkoittavatkaan.

Aiheesta lisää
Konservatiivilla on erilainen moraali kuin liberaalilla
(Suomenkuvalehti.fi 20.3.2011)