Toimittaja käy landella
Trumpin vaalivoiton myötä journalismiin syntyi genre, jossa korkeakoulutettu kaupunkilainen toimittaja matkaa syrjäseuduille ja pyrkii ymmärtämään asukkaiden maailmankuvaa.
Suomen Kuvalehti kokeilee uutta koneääntä. Jos haluat, voit antaa palautetta äänen laadusta täältä.
Hallitusohjelman mukaan ”turvattomuus sekä taloudellinen ja sosiaalinen eriarvoisuus ovat lisänneet epävarmuutta, jota populistiset ja nationalistiset liikkeet ovat hyödyntäneet”.
Ottamatta kantaa siihen, miten tarpeellista on todeta turvattomuuden lisäävän epävarmuutta, Sanna Marinin (sd) hallituksen linjaus on esimerkki yleisestä tavasta jäsentää populismin suosio nimenomaan taloudellisten vastoinkäymisten aiheuttamaksi.
Talousahdinko on ylikorostunut populismin selitysmallina.
Taustalla vaikuttaa amerikkalainen keskustelu ja erityisesti Yhdysvaltojen vaalijärjestelmä, jossa taantuvilla ruostevyöhykkeen osavaltioilla on ratkaiseva merkitys.
Toinen selittävä tekijä on sadoista lehtijutuista tuttu tarina. Donald Trumpin vaalivoiton myötä journalismiin syntyi genre, jossa korkeakoulutettu kaupunkilainen toimittaja matkaa syrjäseuduille ja pikkukaupunkeihin, ”Trumpin Amerikkaan”, tapaa mukavia ja perhekeskeisiä ihmisiä ja pyrkii ymmärtämään asukkaiden maailmankuvaa. Usein käydään läpi liberaali itsekritiikki eli todetaan kaupunkien eliittien unohtaneen syrjäseudut.
Laatulehdet ovat monistaneet tätä tarinaa viiden vuoden ajan, ja siitä on muodostunut hallitseva mielikuva selittämään populismin suosiota ympäri maailmaa.
Artikkelit ovat osin ansiokkaita. Niiden voimakas keskittyminen talousvaikeuksista kärsiviin syrjäseutujen asukkaisiin antaa kuitenkin harhaanjohtavan kuvan itse ilmiöstä. Esimerkiksi Trump menestyi mainiosti vauraiden ihmisten ehdokkaana ja voitti urbaanin Long Islandin äänet.
Samalla jutut kertovat jotain toimittajista itsestään.
Populismi esitetään aatteena, joka johtaa väkeä väärän tietoisuuden valtaan. Talousahdingosta kärsivä äänestäjä harhautuu populismin pauloihin, mutta väärästä tietoisuudesta vapautuneet ihmiset olisivat lempeitä sosiaalidemokraatteja, hyvinvointivaltion kannattajia.
Tässä tulkinnassa näkyy kyvyttömyys tunnistaa omista näkemyksistä poikkeavia poliittisia vaatimuksia. Kyse on eräänlaisesta liberaalista toiveajattelusta, jossa ei suostuta uskomaan merkittävän kansanosan todella haluavan vähemmän liberaalia politiikkaa.
Kirjoittaja on tutkimusprofessori (ma.) Ulkopoliittisessa instituutissa.