Rajoita elämääsi

Kun puhumme ruutuajasta, puhumme elämästä. Yhteiskunnallisen kontekstin näkeminen on tervetullut vaihtoehto yksilöpsykologiaan keskittyneelle puheelle someriippuvuudesta.

Profiilikuva
media
Teksti
Anu Koivunen
Kirjoittaja on mediatutkija ja sukupuolentutkimuksen professori Tampereen yliopistossa.

Tämä on ilmaisnäyte SK:n maksullisesta sisällöstä

”Huomiokykysi ei romahtanut, se anastettiin.” The Guardianin artikkeli houkutteli klikkiotsikolla, mutta tarjosi tutun tarinan: arkemme on kietoutunut digitaalisiin laitteisiin ja keskittymiskykymme on koetuksella. Toimittaja Johann Harin teos Stolen Focus: Why You Can’t Pay Attention piirtää kuvan globaalista sairaudesta, joka uhkaa niin lapsia kuin aikuisia.

Elämäntaito-oppaissa somekäytön rajoittaminen nimetään osaksi itsensä johtamista. Esimerkiksi kansalaisaktivisti ja yhteiskunnallinen vaikuttaja Leo Stranius kuvaa teoksessaan Tehokkuuden taika (Into, 2022) päässeensä irti tavasta ”maata puoli tuntia tai tunti sängyssä älypuhelin kädessä” heti herättyään.

Myös Hari kertoo kolmen kuukauden kokeilusta elää ilman internetiä ja listaa strategioita ruutuajan vähentämiseksi. Hän päätyy toteamaan, etteivät yksilölliset ratkaisut riitä. Kyse on valvontakapitalismin otteesta ja työelämän rakenteista, joita ei ratkaista lukitsemalla älypuhelin.

 

Mediatutkimuksen professori Susanna Paasonen korostaa tutkimuksessaan Dependent, Distracted, Bored: Affective Formations in Networked Media (2021) sen ymmärtämistä, että työelämän lisäksi koulutus, kansalaisuus, kuluttajuus ja erilaiset sosiaaliset suhteet kietoutuvat erottamattomasti digitaalisiin sovelluksiin.

Tällainen yhteiskunnallisen kontekstin näkeminen on tervetullut vaihtoehto yksilöpsykologiaan keskittyneelle someriippuvuuspuheelle.

Paasonen analysoi 174 opiskelijoiden esseetä ja havaitsi, että kertomukset mediankäytöstä eivät jakaudu riippuvaisiin ja riippumattomiin, onnellisiin tai onnettomiin.

Toisin kuin mustavalkoiset kertomukset ”aikamme epidemiasta”, empiiriset tutkimukset media-arjesta luovat kuvan moninaisesta elämän infrastruktuurista, jota ei voi noin vain julistaa hyväksi tai huonoksi. Digipaastoista tiedetään, etteivät ne suinkaan merkitse vapautta sovellusten ja palvelujen rytmeistä vaan ainoastaan tietynlaista suhtautumista niihin.

Ihmisillä on erilaisia tilanteita, ja opiskelijat ovat taitavia pohtimaan erilaisia ristiriitaisia tunteita omassa digiarjessaan.

Kun puhumme ruutuajasta, puhumme elämästä. ”Rajoita ruutuaikaasi” kuulostaa helpolta, ”rajoita elämääsi” paljon vaikeammalta.

Kirjoittaja on mediatutkija ja sukupuolentutkimuksen professori.