Ristiriitainen sivutyö?

Kokoomuksen kansanedustaja ja puolustusvaliokunnan jäsen Jarno Limnell kertoi tänään uudesta työstään puolustusalalle suuntaavassa Basemark-yrityksessä.

puolustus
Teksti
Robert Sundman
2 MIN

Eduskunnan puolustusvaliokunnan jäsen voi tuskin toimia painavassa roolissa puolustusalan yrityksessä, arvioi kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Jukka Kopra.

Ohjelmistoyritys Basemark kertoi maanantaina, että se on nimittänyt kansanedustaja Jarno Limnellin (kok) ”strategiseksi neuvonantajakseen”. Limnell on ensimmäisen kauden kansanedustaja Uudeltamaalta ja puolustusvaliokunnan jäsen.

Yrityksen mukaan Limnell ”auttaa Basemarkia suuntaamaan tuote- ja liiketoimintastrategiaansa puolustuksen sekä muiden turvallisuuskriittisten toimialojen tarpeisiin”.

Limnell itse arvioi Helsingin Sanomille, että tehtävä ei vaikuta hänen työhönsä eduskunnassa ”millään tavalla”. Hän kertoi myös, ettei näe intressiristiriitaa tehtävien välillä.

Eduskuntaryhmän puheenjohtaja Kopra kertoo Suomen Kuvalehdelle, ettei hän tiennyt Limnellin uudesta sivutoimesta etukäteen.

”Olen keskustellut tänään [maanantaina] hänen kanssaan asiasta.”

Kopra on itse entinen puolustusvaliokunnan puheenjohtaja. Hän sanoo, että yleisellä tasolla puolustusvaliokunnan jäsenyys ja merkittävä rooli alan yrityksessä synnyttää ”helposti ristiriidan”.

”Tämä riippuu hieman tehtävän luonteesta. Jos kyse on jonkinlaisesta seremoniamestarin tehtävästä tai siitä, että juonnetaan yrityksen paneelikeskusteluja, niin se on ok. Mutta jos toimitaan teknologian kehittäjänä tai liiketoiminnassa, syntyy kyllä eettisesti herkkä paikka”, hän arvioi.

Kopra sanoo, ettei voi vielä sanoa asiasta tämän enempää, koska ei tiedä Limnellin uuden roolin ”syvemmästä luonteesta”.

”Minulle syntyi käsitys, että tehtävää vielä vähän määritellään. Johtopäätöksien paikka on sen jälkeen.”

Valiokunnan nykyinen puheenjohtaja Heikki Autto (kok) arvioi Iltalehdelle, että myös hänen on perehdyttävä tehtävään vielä tarkemmin ennen arviota mahdollisesta ristiriidasta.

Kansanedustajuus ei ole työsuhde, ja edustajilla on kohtalaisen laaja harkintavalta oman tehtävänsä hoidossa.

Vuosien varrella edustajat ovat hoitaneet muun muassa tilojaan sekä tehneet lääkärinkeikkaa istuntojen ja valiokuntien kokouksien ulkopuolella.

Tällä kaudella esimerkiksi Ville Merinen (sd) on kertonut tekevänsä terapiatyötä joitakin tunteja viikossa. Taannoin hän kertoi myös aloittavansa kouluttamaan mielenterveysaiheista verkkokurssia alan yksityisessä yrityksessä.

Eduskunta on antanut joitakin ohjeita liittyen kansanedustajien sivutoimiin ja esimerkiksi elinkeinotoiminnasta saatavien tulojen ilmoittamiseen. Ohjeet painottuvat kuitenkin tulojen ilmoittamista koskeviin sääntöihin eikä niissä pohdita laajemmin, millaisia tehtäviä on soveliasta hoitaa edustajantoimen ohella.

Myös esimerkiksi eduskunnan valiokuntaopas katsoo, että ”valiokunnissa käsiteltävät asiat kuuluvat eduskunnan toimintaan valtioelimenä ja ovat vain harvoin laadultaan sellaisia, että kysymys esteellisyydestä voi ajankohtaistua”.