Kiusaamista Supossa: Näin Paavo Selin ajettiin umpikujaan

Jyrki Katainen
Teksti
Pekka Anttila
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Jo ennen Supon ylitarkastajan Matti Mikkolan syrjintätapausta keskustelua herätti terrorisminvastaisen vastaisen yksikön johtajan Paavo Selinin epäilty kiusaaminen ja mustamaalaaminen.

Kuva Jussi Nukari Lehtikuva

Suojelupoliisissa tapahtuva syrjintä nousi ensimmäisen kerran julkisuuteen syyskuussa. Nelosen uutiset julkaisi puhelinnauhoja, joissa Supon entinen päällikkö Seppo Nevala 6. syyskuuta 2005 haukkui voimakkaasti alaistaan Paavo Seliniä.

Selin oli samana päivänä pitänyt esitelmän, jossa hän totesi, että Suomi ei jää Naton ulkopuolisena maana vaille tiedustelutietoa terrorismin torjuntaan liittyen. Esitelmä oli ristiriidassa kokoomuksen Jyrki Kataisen näkemysten kanssa. Katainen soitti asiasta Seppo Nevalalle.

Näin eteni Paavo Selinin kiusaaminen:

* Syyskuussa 2005 Kataisen puhelun seurauksena Seppo Nevala haukkui Paavo Selinin ja ilmaisi, että tämän virkaura ei tule etenemään.

* Tapauksen yhteydessä Katainen otti yhteyttä Seliniin sähköpostilla ja sanoi olevansa hyvin yllättynyt Selinin esitelmän sisällöstä.

* Vuonna 2006 Selinille ehdotettiin henkilökiertoa. Selin kieltäytyi.

* Maaliskuussa 2007 Selin pakkosiirrettiin pois tehtävistään kenttävalvontayksikön päälliköksi.

* Syksy 2010. Seliniltä otettiin pois kulkulupia työpaikalleen ja työsähköposti suljettiin.

* Marraskuu 2010 Poliisiylijohto ryhtyi selvittämään väitteitä, joiden mukaan Paavo Selin on joutunut kiusaamisen ja mustamaalaamisen kohteeksi.

* Marraskuussa Supon ylitarkastaja Matti Mikkola kertoi Suomen Kuvalehdessä joutuneensa syrjinnän kohteeksi 16 vuoden ajan.

Uutinen Matti Mikkolan syrjinnästä löytyy täältä.

Suposta lisää Suomen Kuvalehdessä 47/2010, joka ilmestyy perjantaina 26. marraskuuta.

Kuva Jussi Nukari Lehtikuva