Supossa jälleen uusi kiusaamistapaus: ”Talossa vallitsee pelon ilmapiiri”

Kotimaa 26.11.2010 02:46
Kuva Pekka Sakki LehtikuvaSuojelupoliisin talo Helsingin Ratakadulla. Kuva Pekka Sakki / Lehtikuva

Kiusaaminen suojelupoliisissa on ollut tiedettyä laajempaa. Yli 40 vuotta Supossa työskennellyt ylitarkastaja Matti Mikkola kertoo joutuneensa järjestelmällisen syrjinnän ja kiusaamisen kohteeksi vuodesta 1994 lähtien. Hän väittää, että kiusattuja on useita muitakin.

”Kiusaamiseen ja syrjintään ovat syyllistyneet Supon edellisen päällikön Seppo Nevalan kaudelta alkaen lähes kaikki Supon ylimmät esimiehet. Kohteina on ollut muun muassa hallintotoimistojen päälliköitä, ylitarkastajia ja osastosihteereitä”, Mikkola, 62, sanoo Suomen Kuvalehden haastattelussa.

Mikkolan mukaan Supossa vallitsee pelon ilmapiiri. Työntekijät eivät uskalla valittaa kohtelustaan, koska pelkäävät joutuvansa koston kohteeksi. Samasta syystä työyhteisöstä on vaikea saada tukea.

Syrjintää tapahtuu monella tavalla. Työtehtäviä karsitaan pois, työntekijöitä mustamaalataan ja heitä pakkosiirretään toisiin tehtäviin.

”Näillä keinolla ihmisiä eristetään ja heidät vaiennetaan vähitellen olemattomiin. Supossa on nyt jo eläkkeellä olevia ylietsiviä, joille ei annettu kolmeen viimeiseen vuoteen kunnollisia työtehtäviä”, Mikkola kertoo.

”Minua ryhdyttiin ajamaan nurkkaan”

Matti Mikkolan näkemyksen mukaan kiusaaminen ja syrjintä saivat alkunsa vuonna 1994. Hän oli laatinut henkilöturvallisuuslausunnon, jota hänen esimiehensä muutti merkittävästi.

”Lausunto ei enää pitänyt paikkaansa ja kävin huomauttamassa tästä”, Mikkola kertoo.

”Vähitellen minua ryhdyttiin ajamaan nurkkaan. Töitä ei enää riittänyt oikealle kädelle ja työpaikkanikin oli samoissa tiloissa henkivartijoiden kanssa.”

Mikkolan mukaan hänet on muun muassa ohitettu useita kertoja, kun Supossa täytettiin vapaita virkoja. Nimitysmuistioissa vähäteltiin hänen työkokemustaan ja koulutustaan.

Vanhan käytöstäpoistetun printterin myynnistä syntyneen jupakan seurauksena Seppo Nevala antoi hänelle kirjallisen huomautuksen.

”Supolle on annettu paljon anteeksi”

Mikkola kokee ettei ole saanut oikeutta edes kerrottuaan asioistaan eteenpäin.

”Olen yrittänyt hakea tukea jokaiselta mahdolliselta suunnalta. Olen valittanut ja tehnyt kanteluita, selvityspyyntöjä ja kirjelmiä, mutta näkymätön seinä on vastassa joka suunnalla.

”Supon arvostus on ollut niin korkealla, että tällaisiin yhden ihmisen asioihin ei ole haluttu puuttua missään”, Mikkola sanoo.

”Supolle on annettu paljon anteeksi.”

Aiheesta lisää Suomen Kuvalehdessä 47/2010, joka ilmestyy perjantaina 26. marraskuuta.