Kirstu auki, valtio!
Itä-Lapin kunnat hakevat 60 miljoonan euron tukipottia luodakseen korvaavia työpaikkoja sellutehtaan tilalle.
Teksti Petri Pöntinen
Kuva Markus Pentikäinen
Pääministeri Matti Vanhanen (kesk) vierailee sunnuntaina Kemijärvellä. Kaupungintalon edessä häntä odottaa massaliikkeen hiljainen mielenosoitus.
Valtuustosalissa pääministeri saa evästyksen Itä-Lapin viideltä kunnalta. Lapin TE-keskuksen vetämässä rakennemuutostyöryhmässä on koottu pitkä lista hankkeita, joita kiirehditään Kemijärven sellutehtaan nopean alasajon takia.
”Investoinnit jakautuvat neljälle vuodelle. Kokonaispaketti on 186 miljoonaa euroa, tälle vuodelle 38 miljoonaa euroa”, kertoo TE-keskuksen johtaja Pirkko Saarela.
Valtion tukipaketin toivotaan synnyttävän korvaavia työpaikkoja ja estävän asukkaiden poismuuttoa Itä-Lapista. Osalla hankkeista halutaan vahvistaa infrastruktuuria, rakentaa teitä, vesi- ja viemäriverkostoja ja laajakaistayhteyksiä. Reilu sata miljoonaa on suoria yritysinvestointeja.
Työ- ja elinkeinoministeri Mauri Pekkarinen (kesk) on luvannut ”massiivisen kädenojennuksen”, 30-35 prosentin tuen investointeihin. Jos hallitus hyväksyy Itä-Lapin listan, tukipotti nousee noin 60 miljoonaan euroon.
”Yritys voi saada tukea voi saada seinien rakentamiseen, koneiden hankintaan ja kehitystyöhön”, Saarela sanoo.
Mikkeliläinen Anaika Group ilmoitti torstaina rakentavansa konepajan ja liimapalkkitehtaan sellutehtaan tiloihin. Tilat myynyt Stora Enso antaa yritykselle seitsemän miljoonaa euron pääomalainan, investointi on yhteensä 24 miljoonaa euro.
Sahayrittäjät ovat ihmetelleet, miksi valtio tukee miljoonin uutta liimapalkkitehdasta. Alan markkinat ovat yrittäjien mukaan tukossa ja raaka-aineesta, tukista, on pulaa Lapissa.
