Harvoin tarjolla: 900 m² Helsingissä, rantasauna
Pääministerin virka-asunto Kesäranta on ollut vailla asukkaita yli kahdeksan vuotta. Onko siinä jotain vikaa?
Pitsihuvila Helsingin Meilahdessa, rauhallisella niemekkeellä. Oma rantasauna. Neliöitä yli 900, seiniä koristavat Ateneumin taideaarteet. Valmis ateria kerran päivässä, siivous, pyykinpesu ja vartiointi.
Kaikkea tätä olisi tarjolla Suomen pääministerin virka-asunnossa Kesärannassa, mutta talossa viimeksi asunut pääministeri muutti pois jo kesällä 2011. Jyrki Katainen, Alexander Stubb, Juha Sipilä ja Antti Rinne ovat sanoneet Kesärannalle ei kiitos.
Katainen vetosi lasten turvalliseen, kylämäiseen ympäristöön ja vaimon työhön Espoossa. Stubb piti parempana parisataaneliöistä Tapiolan-kotiaan.
Juha Sipilän vaimo ei halunnut muuttaa Kesärantaan, sillä pariskunnalla oli jo merenranta-asunto Sipoossa.
Antti Rinne Heta-vaimoineen ei myöskään muuta Kesärantaan. Alkuvuodesta vakavasti sairastuneen Rinteen Mäntsälän-asunto on hyvin varusteltu, sieltä löytyy muun muassa paranemista edistävä kuntoiluhuone.
Mistä pääministerit ovat jääneet paitsi, kun Kesäranta ei ole heille kelvannut?
Arki oli paikoin ankaraa. Talvella tuuli puski suoraan mereltä hataran puurakennukseen sisään ja läpi, pakkasella lämpötila laski hyytäväksi.
Kolmea pientä lasta oli vartioitava herkeämättä. Pyykkitupamatkoille heidät puettiin ja sisällä taas riisuttiin. Pyykkinaruja emäntä ripusti metritolkulla kodin yläkertaan: siellä kuivuivat vieri vieressä lasten mekot, emännän rintaliivit ja isännän alushousut.
Lokit vahtivat keväällä reviiriään. Perhe vartoi talon ovella, milloin uskalsi juosta pihan poikki tai saunalle. Lokit syöksyivät lapsia päin. Vain varjeluksella vältyttiin vahingoilta.
Ei Myrskyluodon Maijan elämää vaan pääministeriperheen arkea Kesärannassa 16 vuotta sitten.
Päivi ja Paavo Lipponen ja tyttäret Cecilia, Emilia ja Sofia asuivat virka-asunnossa koko Lipposen toisen pääministerikauden, vuodesta 1999 vuoteen 2003. Kakkoskerroksessa sijaitseva reilun sadan neliön suuruinen yksityisasunto aiheutti emännälle päänvaivaa.
Keittiö oli rakennettu entiseen komeroon. Sinne mahtui jääkaappi, tiskiallas ja kahden keittolevyn sähköhella uunilla. Päivi Lipponen kokkasi päivän kaikki ateriat alle neliömetrin tilassa. Ja tiskasi ruoan jälkeen pikkuruisessa altaassa.
Silti kansa kadehti. Lipponen muistaa kirjeen, jonka kirjoittaja kihisi suuttumuksesta: ”Te siellä Kesärannassa saatte syödä tilaisuuksista jääneitä ruoantähteitä.”
Arkkitehti Frans Ludwig Calonius rakennutti itselleen vaalean puuhuvilan Meilahteen vuonna 1873. Se sai nimen Villa Bjälbo, myöhemmin Kesäranta.
Villa Bjälbo siirtyi valtion omistukseen vuonna 1904, ja Suomen suurruhtinaskunnan viranomaiset ryhtyivät salaa kansalaisilta kunnostamaan siitä asuntoa maan vihatuimmalle miehelle, kenraalikuvernööri Nikolai Bobrikoville.
Tieto kesäasunnon hankkimisesta pahamaineiselle ”Bobballe” ei pysynyt kansalaisilta salassa, kirjoittaa Raimo Savolainen Kesäranta-kirjassa. Läheisten huviloiden ihmiset näkivät Bobrikovin monesti puolikuomullisissa rattaissaan, kasakkavartion saattelemana.
”Kaksipäisen kotkan synkkä varjo pimensi toviksi auringon – Bobrikoville ei vilkutettu”, on naapurustossa asunut Helga Sandelin kuvaillut lapsuusmuistojaan.
”Bobba” ei koskaan muuttanut Bjälbon huvilaan. Eugen Schauman ampui häntä senaatin portaikossa kesäkuun 16. päivänä 1904. Kenraalikuvernööri menehtyi yöllä vammoihinsa.
Neljä seuraavaa kenraalikuvernööriä viettivät Kesärannassa näyttävää seurapiirielämää. Ongelmiakin oli.
Bobrikovin seuraajan Ivan Obolenskin adjutantti kertoi isäntänsä protestoineen, että matalan kellarikerroksen takia ”murhayritysten tekijät pystyisivät heittämään sisään pommeja ja helvetinkoneita ja polttamaan kaiken poroksi”. Tontille pystytettiin vahtitupa, jossa päivysti useita santarmeja.
Venäläisasukkaiden takia huvila sai maineen sortokausien tyyssijana.
Tuplabuukkauksen takia Paavo Lipponen säntäili verannan ja rantasaunan väliä. Verannalla istui Päivi, saunassa odotti joukko ay-johtajia.
Päivi Lipponen oppi Kesärannan kaksijakoisen luonteen jo silloin, kun Hertzberg-nimisenä historianopettajana seurusteli pääministeri Lipposen kanssa. Eräänä syksyisenä iltana hän saapui treffeille Kesärantaan.
Tuore tyttöystävä joutui heti jakamaan pääministerin huomion. Tuplabuukkauksen takia Paavo Lipponen säntäili verannan ja rantasaunan väliä. Verannalla istui Päivi, rantasaunassa odotti joukko ay-johtajia.
Kun Lipposet asuivat Kesärannassa avioparina, lapset aiheuttivat yllätyksiä.
Paavo Lipposen virallinen 60-vuotisvastaanotto järjestettiin huhtikuussa 2001. Delegaatio toisensa jälkeen saapui onnittelemaan. Jossain vaiheessa oli Sdp:n puoluetyöntekijöiden vuoro.
”Paavo seisoi ja puhui jykevänä hahmona, totisella, vakavalla äänellä, niin eikö meidän lapset ryhtyneet roikkumaan hänen housuissaan”, Päivi Lipponen kertoo.
”Välillä ne työnsivät päänsä Paavon haarojen välistä ja kurkkivat, että mitä sieltä näkyy. Yksi Sdp:n virkailijoista sanoi, että hän oli jännittänyt koko puheen ajan, milloin Paavolta tipahtavat housut.”
Muutaman vuoden ikäisenä Emilia Lipponen, lempinimeltään Eemeli, hankkiutui vaaroihin. Kerran hän tunki päänsä katetun valkoisen laiturin kaiteiden väliin eikä saanut sitä pois. Kaidetta ei sentään tarvinnut sahata: Päivi Lipponen sai ujutettua hurjasti huutaneen tytön pään pois loukusta.
Sisällissodan vuonna 1918 Villa Bjälbon isäntä vaihtui taajaan.
Punaiset valtasivat Helsingin tammikuussa. Vallankumouksen päämaja muutti Valtioneuvoston linnaan Smolnaan, mutta tilanahtauden vuoksi punakaartin esikunta majoittui Kesärantaan.
Huhtikuussa kenraalimajuri Rüdiger von der Goltz johti Hangosta saksalaisten maihinnousua pääkaupunkia vapauttamaan. Kreivi Goltz jäi Suomeen järjestelemään joukkojaan, odottamaan ensimmäisen maailmansodan ratkaisuhetkiä ja laatimaan suunnitelmia Suomen saamisesta tiiviisti Saksan vaikutuspiiriin.
Pääkaupungin vapauttajalle, ”saksalaiselle kenraalikuvernöörille”, tarjottiin kiitollisuudesta asunnoksi Kesärantaa. Goltz asui huvilassa kesän yli.
Valkoisten ylipäällikkönä sodassa toiminut Carl Gustaf Mannerheim oli halunnut saksalaisjoukkojen poistuvan Suomesta välittömästi sisällissodan jälkeen. Hänen näkemyksensä nousivat uuteen arvoon, kun Saksan häviö ensimmäisessä maailmansodassa kävi ilmeiseksi. Mannerheim kutsuttiin Suomeen rakentamaan luottamusta Englannin ja Ranskan kanssa.
Hän muutti Villa Bjälbohon joulukuussa. Se puhdisti kerralla huvilan maineen, arvioi Raimo Savolainen Kesäranta-kirjassa. Asumisella oli suuri symboliarvo sen jälkeen, ”kun huvila oli toiminut ensin venäläisten kenraalikuvernöörien mielivallan pesänä ja sitten saksalaissuuntauksen ideapajana”.
Hallituksen iltakoulun jälkeen ministerit söivät vatsansa täyteen silakkalaatikkoa ja lihapullia. Pääministerin äiti ja täti saivat kaapia yli jääneet ruoantähteet.
Pääministerit muuttivat Kesärantaan 1920-luvun alussa.
Tiettävästi ensimmäinen oli A. K. Cajander, joka vietti siellä kesät kolmella pääministerikaudellaan.
Jatkosodan ensimmäinen pääministeri J. W. Rangell otti Kesärantaan asuinkumppaneikseen oikeusministeri Oskari Lehtosen, sisäministeri Toivo Horellin ja eduskunnan puhemiehen Väinö Hakkilan.
Keväästä 1943 elokuuhun 1944 pääministerinä toiminut Edwin Linkomies asui Kesärannassa 78-vuotiaan äitinsä ja tätä kolme vuotta nuoremman tätinsä kanssa. Äiti ja täti tekivät käsitöitä ja lukivat ääneen meren puoleisella kuistilla, kun Linkomies kamppaili sodan ja rauhan asioiden kanssa.
Pääministerit elivät sota-ajan arkea samojen korttiannosten varassa kuin tavallinen kansa. Linkomieskin nousi pöydästä usein puolinälkäisenä. Hän ja vanhat rouvat odottivat vesi kielellä hallituksen iltakouluja.
Silloin ministerit söivät vatsansa täyteen silakkalaatikkoa ja lihapullia ja äiti ja täti saivat kaapia yli jääneet ruoantähteet.
Iltakoulusta puuttui viinitarjoilu, mutta ruoan jälkeen ministerit saivat oikeaa kahvia ja Martell-konjakkia. Kukaan ei Linkomiehen muistelmien mukaan juonut kahta lasia enempää, vaikka konjakkia oli sivupöydällä vapaasti kaadettavissa.
Kesäranta remontoitiin ympärivuotiseen käyttöön vuonna 1952 ja pääministerin keskustan virka-asunnosta luovuttiin. Suomen Kuvalehti esitteli remontoitua huvilaa ja sen uusia asukkaita Sylvi ja Urho Kekkosta idyllisissä kuvissa.
Lyhyt teksti oli kuitenkin hapan: ”Se on maan ensimmäisiä edustusasuntoja, mutta valitettavasti se ei edusta sen paremmin maailmankuulua arkkitehtuuriamme kuin sisustustaiteemme eri puolia.”
Asuiko Johannes Virolainen pääministerikaudellaan 1964–66 virka-asunnossaan vai ei, siitä ei ole varmaa tietoa.
”Virolaisen aikaan liittyy monenlaisia juttuja, joista ei tiedä uskoako niitä todeksi vai ei”, kirjoittaa Kesäranta-teoksessa Jorma Selovuori.
Yhden tarinan mukaan Virolainen pulahti juuri pääministeriksi tultuaan Kesärannan laiturilta uimaan, mutta törmäsi vedessä kissanraatoon eikä sen koommin kastellut jalkojaan Humallahden veteen.
Toisen tarinan mukaan Pirttikosken voimalatyömaan miehet löivät jallupullosta vetoa, saisivatko pääministerin puhelimen päähän kahden aikaan yöllä. Tarinan mukaan Virolainen vastasi.
Pääministerit hylkäsivät Kesärannan 1970-luvulla. Yksi tärkeimmistä syistä oli se, että hallitukset pysyivät pystyssä tuskin vuottakaan.
”Pääministerin virkaikä on yleensä niin lyhyt, että juuri kun on muuttanut sisään, pitäisi jo muuttaa pois”, sanoi Kalevi Sorsa Avotakan haastattelussa vuonna 1972.
Sorsa johti maata pääministerinä neljä kertaa, muttei koskaan asunut Kesärannassa.
Aikalaiskuvausten mukaan pääministerin yksityistiloiksi varattu toinen kerros muistutti tuohon aikaan ”ankeaa matkustajakotia”. Huvila rapistui muutenkin.
Se remontoitiin perusteellisesti 1980-luvun alkuvuosina. Edellisessä remontissa purettu, Kesärannan maamerkiksi muodostunut näkötorni rakennettiin vanhojen piirustusten mukaan uudelleen.
Esko Aho muutti Kesärantaan vuonna 1991, mutta perhe jäi Kannukseen. Virka-asunnossa viettämänsä ajan parhaat ja pahimmat muistot Aho liittää Viroon.
Pääministeri Edgar Savisaar saapui Suomeen 22. päivä tammikuuta 1992. Hän ajoi suoraan Kesärantaan.
”Savisaar oli hädissään. Venäjä oli pahimmalla mahdollisella hetkellä – keskellä sydäntalvea – katkaissut polttoainetoimitukset ja Viron öljyvarastot uhkasivat tyhjentyä muutamassa päivässä”, Aho muisteli Suomen Kuvalehdessä vuonna 2017.
Suomen hallitus teki päätöksen 45 miljoonan markan valtiontakauksesta, ja Neste käynnisti samana päivänä raskaan polttoöljyn toimitukset virolaiskaupunkien lämmittämiseen.
Suomessa elettiin lamavuosia. Ehkä juuri siksi Aho muistaa hetken niin hyvin. ”Naapurin hätä pakotti asettamaan omat huolet omaan arvoonsa.”
Kaksi vuotta myöhemmin Aho heräsi neljän aikaan yöllä puhelimeen. Edellisiltana tuuli oli puhaltanut niin kovaa, ettei hän ollut tahtonut saada Kesärannan ovia edes kaksin käsin auki.
Soittaja oli valtioneuvoston tiedotuspäällikkö Kauko Holopainen: ”Kake täällä, joku virolainen purkki on mennyt ympäri.”
Hallituksen hätäkokouksessa aamulla puoli kahdeksalta selvisi, että ”purkki” oli suuri matkustaja-alus M/S Estonia.
Useimmat Kesärannassa asuneet pääministerit ovat lisänneet sinne jotain omaa.
Mauno Koivisto rakennutti lentopallokentän. Lipposten lapset saivat koivun juureen hiekkalaatikon. Matti Vanhaselle tehtiin jämälaudoista tikkataulun tausta. Juha Sipilä rakensi tontilla kaatuneiden puiden materiaalista puheenjohtajan nuijia.
Mari Kiviniemi sijoitti laiturin kupeeseen avantopumpun. Se kierrätti lämmintä vettä turhankin tehokkaasti, ”meillä oli puoli Humallahtea auki”, muistelee talossa pitkään työskennellyt henkilökunnan edustaja.
Kiviniemi on toistaiseksi viimeinen Kesärannassa asunut pääministeri. Hän muutti miehensä ja kahden kouluikäisen lapsensa kanssa virka-asuntoon kesällä 2010, vaikka heidän oma kotinsa sijaitsi viidensadan metrin päässä.
Muutto helpotti perheen arkea. Kiviniemen työmatka pääministerin työhuoneesta yläkerran yksityistiloihin kesti silmänräpäyksen. Asumisen taso oli Lipposten ajoista kohentunut monella tapaa.
Kunnostustöiden jälkeen yläkertaan oli rakennettu keittiö ja kodinhoitohuone. Taloon ei enää puhaltanut talvinen viima, ja Lipposia terrorisoineet lokit olivat siirtyneet pesimään muualle.
Pääministerin perheelle kuuluivat nyt ilmaiset siivous- ja pyykkäyspalvelut sekä yksi ateria päivässä.
Myös Kiviniemen perhe koki Kesärannassa kommelluksia.
Palohälytin laukesi kerran soimaan selittämättömästä syystä.
”Meidän Hanna oli käynyt suihkussa, ja sieltä melko matalasta kylpyhuoneesta tuli vesihöyryä”, Kiviniemi kertoo. ”Mutta raporttiin taidettiin kirjata, että hälytyksen laukaisi pääministerin tyttären hiuslakka.”
Kukaan Kesärannassa asunut ei ole jäänyt vaikuttumatta sen kauneudesta.
”Se on upea, hieno paikka, arvostan siellä viettämääni aikaa. Erityisesti tykkäsin saunasta. Avanto ja sauna olivat työn henkireikiä”, Kiviniemi sanoo.
Sitä ne ovat olleet myös Sipilälle ja Stubbille, vaikkeivät he Kesärannassa asuneetkaan. Molemmat kävivät ennen tiukkoja tv-tenttejä virka-asunnolla saunomassa ja meressä pulahtamassa, hakemassa annoksen adrenaliinia.
Taloudenhoitaja kuuli meteliä, mutta luuli, että pääministeri Mauno Koivisto kolisteli janoisena olutpulloja jääkaapista.
Kesärannan talonmies, viimeinen vakituinen asukas muutti pois vuonna 2011. Eläkkeelle jäädessään hän oli asunut portin pielessä sijaitsevassa rakennuksessa 23 vuotta.
Vailla asukkaitakaan Kesäranta ei seiso tyhjän panttina. Huvilassa järjestetään vuosittain 130–180 tilaisuutta.
Mutta huvila ei välttämättä jatka pääministerin virka-asuntona enää kauan. Valtioneuvoston kansliassa pohditaan virka-asunnon siirtämistä muualle ja Kesärannan käyttöä vain edustukseen.
Kesärantaan on murtauduttu kerran. Syyskuussa 1969 kaksi päihtynyttä miestä tunkeutui alakerran ikkunasta sisään ja varasti pöytähopeita sekä viiniä ja olutta. Taloudenhoitaja kuuli meteliä, mutta luuli että pääministeri Mauno Koivisto kolisteli janoisena kaljapulloja jääkaapista.
Varkaat jäivät kiinni, ja heidät passitettiin yhdeksäksi kuukaudeksi vankilaan.
Näihin päiviin asti pääministerin asumista Kesärannassa on pidetty hyvänä ratkaisuna nimenomaan turvallisuuden takia. Nyt joku on oivaltanut saman, minkä tuhopolttajia pelännyt kenraalikuvernööri Obolenski jo yli sata vuotta sitten.
Puurakennus ei ole pääministerille turvallisin vaihtoehto.
