Kenelle Suomen Kuvalehden journalistipalkinto?

journalismi
Teksti
Jyrki Jantunen
Julkaistu yli kolme vuotta sitten
Yleisradion toimittaja Marja Manninen Suomen Kuvalehden journalistipalkinnon jakotilaisuudessa Yhtyneiden kuvalehtien tiloissa Helsingissä 21. marraskuuta 2007. Mannisen saaman tämänvuotisen journalistipalkinnon suuruus on 5 000 euroa. Manninen työskentelee Ylen tv-uutisten aluetoimittajana Kaakkois-Suomessa.

Millainen on hyvä journalisti? Sananvapaus on oikeusvaltion ja demokratian perusta. Hyvä journalisti edistää työssään näitä arvoja. Korostaakseen journalistisen työn merkitystä Suomen Kuvalehti perusti vuonna 1975 nimikkopalkintonsa, joka jaetaan nyt 35. kerran. Kuka on hyvä journalisti? Ehdota journalistipalkinnon saajaa.

Viime vuonna Suomen Kuvalehden journalistipalkinnon sai Ylen tv-uutisten aluetoimittaja Marja Manninen. (Kuva Matti Björkman / Lehtikuva)

Sääntöjen mukaan Suomen Kuvalehden journalistipalkinto jaetaan vaikuttavasta journalistisesta toiminnasta tai merkittävistä kansallisia tai yhteiskunnallisia kysymyksiä käsittelevistä kirjoituksista, kuvista tai ohjelmista mediassa.

Palkinnon suuruus on 5000 euroa. Sen lisäksi palkintolautakunta voi antaa kunniamainintoja ja niihin liittyviä tunnustuspalkintoja.

Perustellut ehdotukset palkittavaksi henkilöksi on lähetettävä palkintolautakunnalle 7. marraskuuta mennessä osoitteella Suomen Kuvalehti, Viola Westerberg, Maistraatinportti 1, 00015 KUVALEHDET, tai sähköpostitse osoitteella viola.westerberg(at)kuvalehdet.fi tai suoraan palautteena tätä kautta.

Katso palkintolautakunta ja aikaisemmat voittajat täältä (pdf).