Kanava: Pojat kehittyvät vuoden tai kaksi tyttöjä jäljessä – koulussa biologiset erot on sivuutettu, ja seuraukset ovat vakavia

Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Erot tyttöjen ja poikien koulumenestyksessä kasvavat. Tarvitaan tutkimusperustaisia toimia, jotka ottavat huomioon myös sukupuolten eritahtisen kehityksen, kirjoittavat Ilkka Kaitila, Sirkku Kupiainen, Nina Sajaniemi ja Vappu Taipale Kanava-lehdessä. Suomen Kuvalehti julkaisee Kanavassa aiemmin julkaistuja tekstejä verkossa. 

 

Peruskoululle asetettu tavoite tasa-arvoisista koulutusmahdollisuuksista ei toteudu kaikkien kohdalla. Erot tyttöjen ja poikien koulumenestyksessä ovat kasvaneet lähes koko 2000-luvun. Tämä vaikuttaa jatko-opintoihin – poikien mahdollisuudet esimerkiksi hakeutua toivomaansa toisen asteen koulutukseen ovat tyttöjä rajatummat.

Selitystä tälle on etsitty muun muassa asenteiden, rooliodotusten ja kouluorganisaatiossa tapahtuneiden muutosten näkökulmasta. Koulunkäyntiin mahdollisesti vaikuttavat erot tyttöjen ja poikien biologisessa kehityksessä ja erojen huomioiminen koulun toimintaympäristössä ovat jääneet hyvin vähäiselle huomiolle.

Entä jos tytöt ja pojat saavuttavatkin koulukypsyyden eritahtisesti? Koulun alkaessa pojilla näyttää olevan tyttöjä useammin esimerkiksi itsesäätelyyn liittyvää epäkypsyyttä. Koulukypsyyden arviointiin ja joustavan esi- ja alkuopetuksen kehittämiseen olisi ehkä syytä kiinnittää kasvavaa huomiota. On syytä myös miettiä, onko kouluarjen pedagogisissa ratkaisuissa huomioitu tarpeeksi sukupuoleen liittyviä biologisia, käyttäytymiseen kietoutuvia eroja.

Jos pojat ovat peruskoulua aloittaessaan ja murrosiässä joiltakin osin kehityksessään keskimäärin 1–2 vuotta tyttöjä jäljessä, niin voidaanko olettaa, että heidän menestyksensä koulussa on samanvertainen? Koulutuksen epätasapainolla on niin yksilön kuin yhteiskunnankin tasolla suuri merkitys. Jotain on tehtävä.

 

Suomalaisen perusopetuksen laatua on pidetty hyvänä. Kansainvälinen OECD-maat kattava PISA-vertailu (Programme for International Student Assessment) on osoittanut, että suomalaisten 15-vuotiaiden osaaminen on korkeatasoista ja osaamisessa esiintyvä vaihtelu on sekä koulu- että aluetasolla vähäistä.

Vaikka suomalaiskoululaisten PISA-menestys on edelleen hyvää, oppilaiden osaamisen suhteellinen ja absoluuttinen taso ovat laskeneet. Koulujen väliset erot sekä kotitaustan merkitys osaamiserojen selittäjänä ovat myös kasvaneet. Suomalaisten PISA-tulosten erityisyytenä on aina ollut tyttöjen ja poikien välinen osaamisero, joka on kansainvälisesti poikkeuksellisen suuri lukutaidossa.

Ero on lievempänä havaittavissa myös luonnontieteissä ja matematiikassa. Tuloksissa havaittu poikien tyttöjä heikompi lukutaito on tullut esille myös kansallisissa perusopetuksen päättövaiheen arvioinneissa.

Poikien heikon lukutaidon merkitystä on myös vähätelty, mutta etenkin monen ammatilliseen koulutukseen siirtyvän nuoren puutteellinen lukutaito on kuitenkin kasvava ongelma.

Erot lukutaidossa ovat havaittavissa jo ala-asteella. Suomi osallistui vuosina 2011 ja 2015 kansainvälisen IEA-järjestön (International Educational Assessment) neljäsluokkalaisille suunnattuihin lukutaidon, matematiikan ja luonnontieteitten arviointeihin. Suomalaisoppilaiden lukutaito pysyi arvioissa keskimäärin samalla tasolla. Tyttöjen lukutaito oli kuitenkin selvästi poikia parempi.

Luonnontieteissä suomalaisoppilaiden osaaminen laski merkittävästi arviointien välillä, ja tyttöjen ja poikien välinen osaamisero oli Euroopan maista suurin. Myös matematiikassa taidot heikkenivät ja erityisesti hyvin menestyneiden oppilaiden osuus laski. Tyttöjen ja poikien välinen osaamisero oli myös matematiikassa Euroopan maista suurin. Kotitaustan merkitys selitti eroja kuitenkin sukupuolta vahvemmin.

Lapset aloittavat koulunkäyntinsä sinä kalenterivuotena, kun he täyttävät seitsemän vuotta. Lasten oletetaan olevan silloin koulukypsiä. Oppilailla voi kuitenkin olla syntymäkuukautensa perusteella jopa vuoden ikäero. Kiinnostus syntymäajankohdan merkitykseen heräsi nuorten jääkiekko- ja jalkapalloharrastusten yhteydessä, kun alkuvuodesta syntyneiden havaittiin olevan yliedustettuina parhaiten menestyneissä joukkueissa.

Syntymäkohortin kehityseroihin alettiin kiinnittää huomiota myös kouluun lähemmin liittyvissä kysymyksissä. Kävi ilmi, että muun muassa tarkkaavuushäiriöt ja ADHD-diagnoosi ovat merkitsevästi yleisempiä loppuvuoden kuin alkuvuoden lapsilla. Luokkatasonsa nuorimpien on myös todettu olevan alttiimpia koulukiusaamiselle ja he ovat nuoruusiässä muita suuremmassa uupumus- ja masentumisvaarassa.

Kansallisen koulutuksen arviointikeskuksen vuonna 2018 aloitetun pitkittäisseurannan ensivaiheen tulokset osoittivat, että syntymäkuukausi oli kotitaustan rinnalla merkittävin yksilöiden välisiä osaamiseroja koulun alussa selittänyt tekijä. Tyttöjen ja poikien välinen ero oli silloin vielä vähäinen. Tytöt menestyivät äidinkielessä hieman poikia paremmin ja pojat tyttöjä paremmin matematiikassa.

Kaikkein heikommin matematiikassa ja äidinkielessä menestyneet oppilaat olivat kuitenkin poikia. Syntymäkuukauden merkitys näkyi yllättävästi vielä peruskoulun päättötodistuksissa.

Tehostetun tai erityisen tuen piiriin kuuluu läpi peruskoulun noin viidesosa oppilaista. Heistä suurin osa on poikia. Pojat siirtyvät yläasteelle ja hakevat peruskoulun jälkeen lukioon tai muuhun toisen asteen koulutukseen tyttöjä selvästi heikommalla osaamisella. Ero on erityisen suuri arvosanoissa, jotka määrittävät oppilaiden valinnanmahdollisuuksia.

Koulumenestys muokkaa peruskoulun aikana myös nuorten kuvaa itsestään osaajana. Tyttöjen arvosanat ovat kaikissa oppiaineissa poikia korkeammat. Esimerkiksi yhteishakuun keväällä 2014 osallistuneella 13 500 pääkaupunkiseudun nuorella lukuaineiden keskiarvojen keskiarvo oli tytöillä 8,18 ja pojilla 7,65.

Ero on muualla maassa jopa hieman suurempi ja näkyy erityisen selvänä, kun sitä tarkastellaan arvosanaluokittain suhteessa keskimääräiseen lukiokynnykseen. Tytöt ja pojat ovat näin selkeästi erilaisessa asemassa elämäänsä ehkä vahvimmin vaikuttavan koulutuksellisen valinnan edessä.

Lukioon hakeutuu hieman yli puolet peruskoulun päättäneistä nuorista. Koulussa hyvin pärjäävät tytöt ja pojat näyttävät hakeutuvan lukioon yhtä usein – keskiarvolla 7,5–8,5 pojat hakevat lukioon jopa tyttöjä useammin. Lukiot ovat kuitenkin tyttövaltaisia, mikä näyttää selittyvän lähes yksinomaisesti edellä mainitulla päättöarvosanojen erolla.

Ammatillinen koulutus on työelämän tapaan voimakkaasti sukupuolittunutta. Teknisten alojen opiskelijoista yli 90 prosenttia on poikia, kun taas terveys- ja sosiaalialan opiskelijoista yli 80 prosenttia on tyttöjä.

Ilman toisen asteen koulutusta on 25-vuotiaista noin 15 prosenttia, ja enemmistö heistä on ammatilliset opinnot kesken jättäneitä poikia. Lukiossa keskeyttäminen on harvinaista, ja keskeyttäneistä suurin osa on ammatilliseen koulutukseen siirtyviä tyttöjä.

 

Peruskoulun ja toisen asteen koulumenestyksen sukupuolittuneisuus heijastuu myös yliopisto- ja korkeakouluopintoihin. Loppututkinnon suorittaneista lähes 60 prosenttia on naisia, mutta ero opintoalojen välillä on huomattava. Pojat suuntautuvat tyttöjä useammin teknisiin ja matemaattis-luonnontieteellisiin aineisiin, mikä tasoittaa heidän osuuttaan korkea-asteella.

Tämä johtaa sukupuolten ammatillisen ja korkea-asteisen koulutuksen epätasapainoon, erilaiseen sijoittumiseen työmarkkinoilla ja ehkä myös palkkaepäsuhtaan. Miehet jäävät naisia helpommin alikoulutetuiksi ja heidän riskinsä syrjäytyvään kehitykseen on suurempi. Osa miehistä saavuttaa kuitenkin naisia useammin johtavan aseman työelämän huipulla.

Osittain puutteellisesta koulutuksesta johtuva nuorten työttömyys oli maassamme vuonna 2017 noin 15 prosenttia. Työttömistä nuorista kolme neljäsosaa oli miehiä. Työttömyys lisää riskiä yhteiskunnasta syrjäytymiseen: vuoden 2018 tilastot osoittivat, että 20–24-vuotiaiden ikäluokasta 3,5 prosenttia oli syrjäytyneitä. Valtaosa heistä (85 %) oli miehiä.

Miesten ja naisten välisestä koulutuksellisesta epätasapainosta on lukuisia yhteiskunnallisia seurauksia. Ne näkyvät julkishallinnossa, taloudessa, politiikassa ja yksityiselämässä. Naiset muun muassa hakeutuvat kasvukeskusten tarjoamiin koulutuksiin ja niistä avautuviin työpaikkoihin tavallisemmin kuin miehet, mistä syystä väestön alueellinen sukupuolitasapaino on alkanut järkkyä. Tämä saattaa vaikeuttaa muun muassa parisuhteiden rakentumista.

Viimeisten kymmenen vuoden aikana ilman puolisoa olevien 30–34-vuotiaiden miesten osuus onkin noussut 42 prosenttiin, kun se on 28–32-vuotiailla naisilla 36 prosenttia. Tämä saattaa olla yksi syy viime aikoina havaittuun syntyvyyden laskuun. Muutokset voivat lisätä myös yksinäisyyttä, mielenterveyden ongelmia ja syrjäytymistä.

Voi olla, että poikien ja tyttöjen edellytykset menestyä koulumaailmassa poikkeavat toisistaan. Tyttöjen edellytyksissä on ehkä jotakin, joka auttaa heitä vastaamaan koulumaailman haasteisiin poikia paremmin. Erojen huomiotta jättäminen saattaa aiheuttaa pojille kasautuvia ongelmia opintoihin sitoutumisessa, oppimismotivaatiossa ja tiedon omaksumisessa.

Kategorinen jako tyttöihin ja poikiin on ehkä yksinkertaistamista. Sukupuoliin liittyvät erot pitäisi kuitenkin tunnistaa.

Syitä edellä kuvattuihin sukupuolten välisiin koulutuksellisiin eroihin on etsitty muun muassa kasvatuksen ja koulutuksen kulttuurista ja perhetaustaan liittyvistä sosioekonomisista tekijöistä. Vähemmän on kiinnitetty huomiota sukupuoleen liittyvän biologisen eron vaikutukseen kasvussa ja kehityksessä.

On ilmeistä, että poikien ja tyttöjen valmiudessa vuorovaikutukseen on eroa jo vauvaiässä. Tyttövauvat ovat poikia edistyneempiä sosiaalisessa havaitsemisessa, puheäänteiden vastaanotossa ja muistamisessa. Myös kielellisessä kehityksessä on eroja ja tyttöjen kielellinen kehitys on poikia nopeampaa kieliympäristöstä ja kulttuurista riippumatta.

Tytöt tunnistavat myös toisten tunnetiloja jo varhain keskimäärin herkemmin kuin pojat. Tytöt näyttävät toisin sanoen olevan jo ennen päiväkoti- ja kouluikää poikia vahvemmin virittäytyneitä sosiaaliseen kanssakäymiseen.

Sukupuolen ilmeneminen on kuitenkin moninaista, yksilölliset erot ovat suuria ja kategorinen jako tyttöihin ja poikiin on ehkä biologisen kehityksen vaihtelun yksinkertaistamista. Sukupuoliin liittyvät erot pitäisi kuitenkin tunnistaa jokaisen yksilön optimaalisen kehityksen turvaamiseksi.

Yksilönkehitys hedelmöittyneestä munasolusta biologiseen kypsyyteen sisältää liikunta-, sydän- ja verisuoni- sekä hengitys- ja ruoan- sulatuselimistöjen muodostumiset. Näissä ei ole todettu oleellisia rakenteellisia tai ajallisia sukupuolten välisiä eroja. Sitä vastoin sukupuolen määräytymisessä ja viime vuosien tutkimusten mukaan myös keskushermoston, erityisesti aivojen, kehityksessä tytöt ja pojat eroavat toisistaan.

 

Jatkuvasti lisääntyvä ja tarkentuva tutkimusnäyttö osoittaa, että lajityypillisessä, geneettisesti ohjelmoidussa hormonaalisten ja neurobiologisten järjestelmien säätelemässä yksilönkehityksessä on eroja tyttö- ja poikasikiön varhaisvaiheesta sukukypsyyteen asti.

Sukupuolten väliset erot alkavat näkyä sikiökehityksen seitsemännellä viikolla, kun poikien sukurauhanen alkaa Y-kromosomissa sijaitsevan SRY-geenin ohjauksessa erittää testosteronia, miessukupuolihormonia. Testosteronin eritys päättyy ennen syntymää, voimistuu lyhyeksi ajaksi syntymän jälkeen, ja sen jälkeen on vähäistä aina murrosiän alkamiseen asti. Tyttösikiöllä testosteronia muodostuu vasta kehityksen myöhemmässä vaiheessa ja selvästi poikia vähäisemmässä määrin.

Sukuelinten muodostumisen aikana molemmilla sukupuolilla kehittyy hypotalamus-aivolisäke-gonadi-järjestelmä (HPG-akseli), johon kuuluu suuri joukko kasvu- ja säätelytekijöitä sekä hormoneja. Ne ohjaavat myös syntymän jälkeen lapsen kasvua ja kypsymistä ja määräävät muun muassa murrosiän alkamisen ajankohdan sekä aivojen kehitystä.

Suomalaisten lasten murrosikävaihe vaihtelee ja alkaa tytöillä noin 1–1,5 vuotta poikia aikaisemmin. Tyttöjen ensimmäisiä murrosikämerkkejä ovat 8–13 vuoden iässä ilmenevät rintarauhasten kasvu ja vartalon muutokset. Kuukautiskierto alkaa murrosikäkehityksen lopulla 10,5–15,5 ikävuoden välillä, keskimäärin 13-vuotiaana.

Pojilla kivekset alkavat kasvaa 9,5–13,5 ikävuoden välillä. Samanaikaisesti pituuskasvu kiihtyy nopeushuipun osuessa tytöillä 11,5 ja pojilla 14 vuoden ikään, jolloin pojat vihdoin ohittavat tytöt pituuskasvussaan. Tyttöjen murrosikäkehitys päättyy vaihtelevasti 12–18 vuoden, pojilla 14,5–18 vuoden iässä.

Kehossa ja aivoissa tapahtuu murrosiässä huomattavaa kasvua ja kehitystä. Fyysinen kehitys edeltää tunne-elämän kehitystä ja murrosikä on monin tavoin haavoittuvaa aikaa. Murrosiän aikana myös koulunkäynnissä tapahtuu suuria muutoksia, kun oppilas siirtyy peruskoulun ala-asteelta yläasteelle. Muutokset ympäristössä, kehossa ja aivoissa ovat hämmentäviä.

Ei ole sattumaa, että koulunkäyntiongelmat alkavat ja usein kärjistyvät yläasteelle siirryttäessä. Sattumaa ei liene sekään, että yläasteella tyttöjen ja poikien oppimiserot alkavat kasvaa.

Tytöillä aivot kehittyvät suurimpaan kokonaistilavuuteensa keskimäärin 11–12 vuoden ja pojilla 14–15 vuoden iässä.

Sukupuolen muotoutumista säätelevät tekijät ja hormonit liittyvät voimakkaasti myös aivojen kehitykseen sikiöajasta lähtien. Erot ovat sekä rakenteellisia että toiminnallisia. Pojilla tämä näkyy oikean ja tytöillä vasemman aivopuoliskon varhaiskehityksen suhteellisesti nopeampana kiihtymisenä aivopuoliskojen erilaistuessa.

Aivojen rakenteessa ja toiminnassa näyttäisi tapahtuvan suuria kehityksellisiä muutoksia murrosiässä. Useat tutkimustulokset viittaavat siihen, että muutosten ajoituksessa ja järjestyksessä on sukupuolieroja. Tytöillä aivot kehittyvät suurimpaan kokonaistilavuuteensa keskimäärin 11–12 vuoden ja pojilla 14–15 vuoden iässä.

Tytöillä aivojen harmaan aineen kokonaistilavuus saavuttaa huippunsa 2–4 vuotta ennen poikia, keskimäärin 8,5 vuoden iässä. Otsalohkon harmaan aineen tilavuus on suurimmillaan tytöillä noin 11 vuoden iässä ja pojilla 12-vuotiaana ja ohimolohkon harmaan aineen tytöillä keskimäärin 16,7-vuotiaana ja pojilla keskimäärin 16,2-vuotiaana.

Hermoverkkojen toiminnan tehostuminen tapahtuu turhia yhteyksiä karsimalla. Se näkyy harmaan aineen määrän vähenemisenä. Synaptista karsiutumista tapahtuu 15–18 vuoden ikään asti, mutta kehityksellinen organisoituminen jatkuu aikuisuuteen. Synapsien karsiutuminen kestää pisimpään etuotsalohkoissa ja se näyttää olevan pojilla hitaampaa kuin tytöillä.

Harmaan aineen vähetessä valkean aineen määrä lisääntyy. Lisääntyminen liittyy murrosiässä alkavaan nopeaan mikrorakenteelliseen kehitykseen, aksonien koon kasvuun ja myelinisaatioon. Valkean aineen lisääntyminen parantaa hermoverkkojen välisiä tiedonsiirto-ominaisuuksia, ja oppimisesta tulee tehokkaampaa.

Tytöillä hermosäikeiden lukumäärä otsa- ja ohimolohkojen valkeassa aineessa lisääntyy iän mukana nopeammin kuin pojilla. Sukupuolihormonit ohjaavat yhteyksien rakentumista.

Estradioli ja progesteroni lisäävät sekä aivokuoren keskinäisten että otsalohkojen ja sen alaisten alueiden välisiä yhteyksiä.

Myös testosteroni lisää aivokuoren alaisten alueiden keskinäisiä yhteyksiä, mutta vähentää otsalohkojen ja niiden alaisten alueiden yhteyksiä. Otsalohkojen yhteydet ohjaavat ja säätelevät aivokuoren alaisilta alueilta nousevaa pääosin emootioihin liittyvää informaatiota. Otsalohkojen yhteydet varmistavat, että on mahdollista pysähtyä, harkita ja ylläpitää tarkkaavuutta erilaisissa tunnetiloissa. Pojilla nämä yhteydet kehittyvät hitaammin, ja he saattavat joutua tunnekaappauksen valtaan tyttöjä herkemmin.

Myös aivokuoren alaisissa emootioita käsittelevissä alueissa on joissakin tutkimuksissa havaittu viitteellisiä sukupuoleen liittyviä kehityksellisiä eroja. Emootioiden käsittelyssä keskeisen mantelitumakkeen tilavuus kasvaa murrosikäisillä pojilla voimakkaammin kuin tytöillä. Mantelitumakkeessa on runsaasti testosteronitunnistimia, ja se aktivoituu pojilla herkästi ja saa aikaiseksi välittömän toiminnan tarpeen. Tämä yhdistettynä otsalohkojen hitaaseen kypsymiseen liittyy impulsiivisuuteen, nopeaan reagointiin ja vähäiseen harkintaan.

Oppimisen ja muistamisen kannalta keskeisen aivoturson tilavuus näyttäisi taas murrosiässä kasvavan tytöillä voimakkaammin kuin pojilla. Aivotursossa on paljon estrogeenitunnistimia, mistä syystä se aktivoituu tytöillä nopeasti. Siitä on todennäköisesti hyötyä oppimisessa.

 

Valtioneuvoston ja Opetushallituksen (OPH) selvityksissä tyttöjen ja poikien osaamiserojen syitä on etsitty niin yhteiskunnan asenneilmastosta kuin kouluorganisaatiosta. Mahdolliset kehitykselliset erot tyttöjen ja poikien oppimisvalmiuksissa on sen sijaan sivuutettu lähes kokonaan, myös viime aikojen koulukeskustelun keskiöön nostetussa itsesäätelyssä.

OPH:n Poikien oppimishaasteet –raportista (2019) huolimatta viime vuosien keskustelua on leimannut korostunut halu ”häivyttää” sukupuoli koulusta. Valtakunnallisessa varhaiskasvatussuunnitelmassa ja perusopetuksen opetussuunnitelmassa ohjeistetaan sukupuolisensitiiviseen tai sukupuolitietoiseen kasvatukseen.

Kasvatuksen ja oppimisen ympäristöt ovat kuitenkin naisvaltaisia. Voiko olla, että sukupuolisensitiivisen kasvuympäristön määrittäminen on tapahtunut liian vahvasti naisten ehdoilla? Vai onko niin, että havaitut erot liitetään stereotyyppisen sukupuoliajattelun pelossa korostetusti yksilöllisiin eroihin, biologiset sukupuolierot sivuuttaen? Näyttää kuitenkin siltä, että pojat eivät pääse nykyisessä kouluympäristössä toimimaan tavalla, joka huomioisi ja kääntäisi heidän taipumuksensa ja tarpeensa oppimisen voimavaraksi.

Koulumenestyksessä havaittu systemaattinen sukupuoliero aiheuttaa sekä yksilöille että yhteiskunnalle huomattavaa haittaa. Poikien tyttöjä heikompi peruskoulumenestys vinouttaa nuorten hakeutumista ensin toisen ja sitten kolmannen asteen koulutukseen, ja sen vaikutukset näkyvät myös myöhemmin työelämässä.

Koulutuksen tutkijat, päättäjät, opettajat, vanhemmat ja joskus myös lapset itse näyttävät liian usein hyväksyvän poikien tyttöjä heikomman koulumenestyksen. Sitä kuvastaa toteamus ”pojat ovat poikia – lopulta he kuitenkin selviävät hyvin”. Stereotyyppinen asenne estää oikea-aikaisen puuttumisen epäkohtiin ja voi tuottaa itseään toteuttavia ennusteita. On vaikea uskoa, että tilannetta olisi siedetty näin pitkään, jos häviäjiä olisivat tytöt.

Kun pojat ovat lisäksi yliedustettuja sekä osaamisen huipulla että hännillä, on ollut vaikea löytää yhteisesti hyväksyttäviä keinoja asioihin puuttumiseksi. Tarkoituksenmukaisten keinojen löytäminen edellyttää niin keskiarvoerojen kuin yksilöllisen vaihtelun tunnistamista ja tunnustamista.

Opetuksen tavoitteiden, sisältöjen ja toimintatapojen on oltava tarkoituksenmukaisia suhteessa lapsen kehitykseen ja kypsymiseen. Tavoiteltuun oppimiseen vaikuttavat monet yhteiskuntaan, perhetaustaan ja yksilöllisiin ominaisuuksiin liittyvät tekijät. Vaikka tyttöjen ja poikien ajattelutaidossa ei peruskoulun alkaessa ole eroa, tytöt ovat keskimäärin ainakin vuoden poikia edellä koulutyön näkökulmasta yhtä keskeisen tunne-elämän säätelyn kehityksessä.

Kun tähän lisätään ensimmäisten kouluvuosien huomattava syntymäkuukauden mukainen ero, ero alkuvuoden tyttöjen ja loppuvuoden poikien välillä on helposti kaksinkertainen.

Sekä tytöt että pojat tarvitsevat onnistumisen kokemuksia löytääkseen oppimisen ilon ja motivaation sekä voimia ponnistella oppimisen eteen. Epäonnistuminen tuhoaa motivaation ja ohjaa hakemaan palkitsevuutta sieltä mistä sitä on helpoimmin saatavilla. Voidaan hyvällä syyllä kysyä, mahdollistaako nykyinen koulukulttuuri onnistumisen kokemusten karttumisen pojille heidän tarvitsemallaan tavalla.

Suomalaista kasvatuksen ja koulutuksen järjestelmää on kehitettävä tasa-arvoisemmaksi myös poikien näkökulmasta. Muutokset lähtevät asenteista: pojilta tulee odottaa enemmän ja heitä on tuettava juuri niissä asioissa, joissa he kypsyvät tyttöjä hitaammin. Koulunkäynnin aloittamista voidaan joustavoittaa suhteessa viralliseen koulunaloitusikään, mikä edellyttää kouluvalmiuden selkeämpää määrittelyä ja systemaattisempaa arviointia.

Joustavan esi- ja alkuopetuksen kokeilut ovat askel oikeaan suuntaan. Myös pojille tyypillinen halu kilpailla on mahdollista valjastaa oppimiseen innostavalla tavalla.

Kasvatuksen ja koulutuksen asiantuntijoiden ja päättäjien on myös syytä katsoa peiliin. Oppimiserojen selvitysten tekijäluetteloista ilmenee, että eri alojen asiantuntijoita ei ole kuultu tasapuolisesti. Oman kotiluokan merkitystä on aliarvioitu ja itseohjautuvuutta on yliarvioitu. Itseään heikosti säätelevien lasten – erityisesti poikien – on vaikea toimia ympäristössä, jossa on liikaa vaihtoehtoja ja vapauksia ja liian vähän aikuisen ohjausta.

Eduskunnalle vastikään annettu lakimuutos oppivelvollisuuden jatkamisesta ei riitä tasoittamaan tyttöjen ja poikien välistä eroa koulumenestyksessä. Se on aloitettava jo varhaiskasvatuksessa ja sitä on jatkettava tyttöjen ja poikien kehitykselliset erityispiirteet huomioiden läpi esi- ja perusopetuksen.

Pian viisikymmentä vuotta täyttävä peruskoulu on tilanteessa, jossa ongelma – poikien tyttöjä heikompi menestys – on todettu ja sen seuraukset ovat nähtävissä. Jotakin on tehtävä asian korjaamiseksi. Tarvitaan toimenpiteitä, jotka ovat tutkimusperustaisia. Toimenpiteiden pohdinnassa on kuultava niin vanhempia kuin yhteiskunnan, koulun ja yksilökehityksen asiantuntijoita.

Ihmisen kasvu ja kehitys on kompleksista. Opetusmenetelmien ja oppimisympäristön kehittäminen vaatii monitieteistä lähestymistapaa. Sen vähäisyys saattaakin olla yksi erojen kasvamista selittävä tekijä.

 

Lähdeluettelo on saatavissa kirjoittajilta.

Kirjoittajista Ilkka Kaitila on lastentautien ja perinnöllisyyslääketieteen erikoislääkäri ja Helsingin yliopiston lääketieteellisen genetiikan dosentti, eläkkeellä, Sirkku Kupiainen erityisasiantuntija Helsingin yliopiston koulutuksen arviointikeskuksessa, Nina Sajaniemi neurospykologian erikoispyskologi, Itä-Suomen yliopiston kasvatustieteen professori ja Helsingin yliopiston kehitysneuropsykologian dosentti ja Vappu Taipale lasten- ja nuorisopsykiatrian erikoislääkäri, Tampereen yliopiston dosentti ja prfessori h.c., eläkkeellä.

Kirjoitus on ensi kertaa julkaistu Kanavassa 8/2020. Kanavan voit tilata täältä. Suomen Kuvalehti ja Kanava kuuluvat samaan mediaperheeseen Otavamediassa ja niillä on yhteinen päätoimittaja.

Poikien koulunkäynti on huolettanut neljä vuosikymmentä, mutta heidän oppimistuloksiaan se ei ole parantanut