Kallis paukku: Sote- ja maakuntauudistukseen on kulunut jo yli 200 miljoonaa euroa – Valuuko työ hukkaan?

Valtaosa rahoituksesta on käytetty maakuntien liitoissa uudistuksen esivalmistelutehtäviin ja ICT-hankkeisiin.

Juha Sipilä
Teksti
Mikko Niemelä

Suomen Kuvalehti pyysi valtiovarainministeriöltä tietoja sote- ja maakuntauudistukseen käytetyistä rahoista.

Suomen historian suurimman hallinnollisen uudistuksen valmisteluun on myönnetty vuosina 2017–2019 määrärahoja noin 460 miljoonaa euroa. Helmikuussa 2019 näistä määrärahoista on käytetty noin 200 miljoonaa euroa.

Valtaosa rahoituksesta on käytetty maakuntien liitoissa uudistuksen esivalmistelutehtäviin ja ICT-hankkeisiin. Maakunnissa on työskennellyt sote- ja maakuntauudistuksen parissa ainakin 800 ihmistä.

Suomen Kuvalehden tekemän sote-selvityksen (juttu julkaistu marraskuussa 2017) mukaan sote- ja maakuntauudistus aiheutti kustannuksia myös vuosina 2015 ja 2016. Eri selvityksiin, tutkimuksiin ja kuntien toteuttamiin valmistelutöihin kului parissa vuodessa noin 20 miljoonaa euroa.

Lisäksi maakuntien tarvitsemien digitalisaatio- ja ICT-palveluiden toteuttamiseksi on pääomitettu maakuntien ICT-palvelukeskus Vimana Oy:tä siirtämällä yhtiöön valtion osakeomistuksia noin 30 miljoonan euron arvosta.