Jatkosota ja miljardin kirjeen ihme – näin se tehtiin
Sota-aikana oli luontevaa myös seurustella kirjeitse.
Ajatus tuntuu hurjalta. Jos jatkosodan vuosina Suomessa lähetettiin miljardi postilähetystä, lähettikö jokainen suomalainen sotilas kirjeen päivässä?
Lasketaan.
Kaikkia toisen maailmansodan postilähetysten määriä ei tarkalleen tiedetä. Talvisodan lukuja ei ole. Tiedämme kuitenkin, että 1. heinäkuuta 1941 ja 30. kesäkuuta 1944 välisenä aikana kulki 883 miljoonaa lähetystä kenttäpostissa. Tämän luvun perusteella on mahdollista arvioida jatkosodan ja talvisodan puuttuvia postimääriä.
”Kun ne ynnättäisiin olemassa oleviin lukuihin, kulki kenttäpostissa todellisuudessa varmasti yli miljardi lähetystä. Lisäksi useita satoja miljoonia lähetyksiä kulki myös tavallisessa postissa”, sanoo Tampereen yliopiston historiantutkija Ilari Taskinen.
Sekin tiedetään, että pelkästään rintamalta – siis sotilaiden kirjoittamia kirjeitä – lähetettiin vuosien 1941 ja 1944 välisenä aikana yli 500 miljoonaa.
Koska kolmen sotavuoden aikana oli yli tuhat päivää, päivittäisiä lähetyksiä kulki siis miltei puoli miljoonaa. Ja kun suurimman osan asemasodan vuosista miesvahvuus oli alle puoli miljoonaa, niin:
”On perusteltua sanoa, että keskimäärin jokainen sotilas kirjoitti kirjeen joka päivä”, Taskinen vahvistaa.
Armeijassa ymmärrettiin, että henkisen kestävyyden kannalta oli tärkeää, että sotilaat ja kotirintama saattoivat pitää toisiinsa yhteyttä.
Kirjeiden kirjoittaminen oli sotilaille ennen kaikkea yhteydenpidon väline. Usein edes se, mitä kirjeeseen kirjoitettiin, ei ollut niin tärkeää. Mutta jos postinkulku syystä tai toisesta tilapäisesti katkesi, sotilaiden mielialat laskivat.
”Kirjeistä näkee, kuinka iloisia sotilaat olivat vastaanottaessaan viestejä kotoa”, Ilari Taskinen huomauttaa.
Valtavaa kirjemäärää selittää eniten se, että sotarintama oli lähellä kotia.
”Kun yhteydet olivat lyhyet ja kirje matkasi rintamien välillä parhaimmillaan muutamassa päivässä, oli mahdollista keskustella kirjeitse.”
Ilari Taskinen on ollut mukana kirjoittamassa maaliskuussa ilmestynyttä teosta Kirjeitä sodasta. Kirjoittamisen tavat ja merkitykset kriisiaikoina.
Lyhyiden etäisyyksien takia esimerkiksi avioparien oli luontevaa kirjoittaa toisilleen muutaman päivän välein tai jopa päivittäin.
“Kirjeenvaihtoa edisti varmasti myös se, että kotirintama oli Suomessa vahvasti mukana pienen kansan sotaponnistuksessa.”
Kenttäposti oli sota-ajan oloihin suunniteltu postinkuljetusjärjestelmä. Taustalla oli ajatus siitä, että kaikilla olisi taloudellinen mahdollisuus pitää yhteyttä rakkaimpiinsa kirjeitse. Se oli ainoa tapa viestiä.
Jatkosodan ajan postikortit ja enintään 40 grammaa painavat kirjeet sekä enintään viiden kilon paketit toimitettiin rintamalta kotiin maksutta. Myös kotiseudulta lähetettävät, enintään 40 gramman kirjeet sai lähettää ilmaiseksi. Maksuvapaus esitettiin erilaisilla leimoilla.
”Mutta sodan kuluessa kenttäpostin käytäntöjä jouduttiin muuttamaan, jotta postilähetysten määrää saataisiin rajoitettua. Postin kuljettaminen kuormitti kuljetusvälineitä, joita tarvittiin joukko- ja tavarankuljetuksiin”, sota-ajan kirjeitä tutkinut historian tutkija Sonja Hagelstam kertoo.
Ruokatavaroiden lähettäminen kiellettiin kesällä ja syksyllä vuonna 1941. Joulutervehdyksiä ei saanut lähettää lainkaan joulun alla vuonna 1941.
Lokakuussa vuonna 1943 kotoa lähetetyistä kirjeistä alettiin periä alennettua postimaksua.
Sotilailla ei ollut oikeutta käyttää siviilipostia siellä, missä varsinainen kenttäposti toimi.
”Tällä tavoin pyrittiin valvomaan luvatonta postiliikennettä”, Sonja Hagelstam selittää.
Kirjeitä kulki kuitenkin salaa lomalla käyvien sotilaiden taskuissa.
”Säännöksiä kierrettiin jo senkin vuoksi, että siviiliposti kulki kenttäpostia nopeammin.”
Postimuseon tiedotuksesta vastaava Helena Pärssinen kertoo, että kenttäposti toimi yhteistyössä postin toimipaikkojen kanssa. Hän kirjoittaa artikkelissaan Sodan kirjeet:
Henkilökunta kenttäkonttoreihin oli komennettu postin palveluksesta. Työnjako postin ja puolustuslaitoksen välillä toimi siten, että posti vastasi lähetysten kulusta toimipaikkoihin ja puolustuslaitos siitä eteenpäin.
Kenttäposti kulki tavallisimmin rautateitse, usein myös autoilla ao. rintamasuunnan postinpurkamisasemalle. Sieltä se kuljetettiin edelleen autoilla armeijakunnan tai divisioonan kenttäpostikonttoriin, lajiteltiin joukko-osastoittain peitenumeron perusteella ja luovutettiin joukoille.
Tavallisesti posti saapui yksikköön yöllä ja vastaanottaja sai sen käsiinsä heti aamulla.
Sota-ajan kirjeitä tutkinut Sonja Hagelstam kertoo everstin vaimosta, joka oli saanut mieheltään sotasensuroijien avaaman kirjeen. Kirjeestä löytyi lappu, johon tarkastaja oli kirjoittanut: Ei saa käyttää siviilipostia.
Vaimo kirjoitti miehelleen 8. kesäkuuta 1943:
”Rakas mieheni, lähetän sinulle vain tämän lapun, joka oli edellisen, avatun kirjeesi mukana. Sinä et siis saa lähettää siviilipostia.”
Lopulta kirjeenvaihto oli sotilaille myös harrastus. Rintaman arjessa sotilailla ei ollut lehtien luvun ja kortinpeluun lisäksi juuri muita keinoja viihdyttää itseään. Niissä oloissa kirjeen vastaanottaminen oli sotilaille juhlahetki.
”Sen takia erityisesti monet nuoret sotilaat kirjoittivat samaan aikaan lukuisille kavereille ja etsivät innokkaasti erityisesti naisista uusia kirjeenvaihtokumppaneita”, Ilari Taskinen sanoo.
Nuoret naimattomat naiset lähettivät kotirintamalta postia sotilaille, joita he eivät tunteneet. Silloin paketti suunnattiin ”tuntemattomalle sotilaalle”, omien yhteystietojen kera. Nämä paketit jaettiin rintamalla sattumanvaraisesti sotilaille.
Sotilaat vastasivat kirjeisiin kiittäen, ja toisinaan kirjeenvaihto jatkui. Se saattoi syventyä jopa niin, että lomalla tavattiin ja myöhemmin mentiin naimisiin. Sota-aikana oli luontevaa seurustella kirjeitse.
Miljardi kirjettä on valtava määrä.
”Onhan se paljon, mutta pitää muistaa, että muita viestinnän keinoja ei käytännössä ollut. Kotiväkeä piti myös ohjeistaa. Lähetettiin myös kortteja, sillä oli tärkeä lähettää elonmerkkejä itsestään”, Jyväskylän yliopiston historiantutkija Ilona Pajari sanoo.
Kirjeitä kirjoittivat kaikki sotilaat taustasta ja koulutustasosta riippumatta.
Ilona Pajarin mukaan tottumattoman saattoi olla vaikea viestiä asioita, jotka hän oli aikaisemmin voinut osoittaa teoin.
Mutta kaikki olivat saman haasteen edessä: Se, minkä halusi kertoa, piti kertoa sanoin.
”Tunteitahan ei voinut ilmaista esimerkiksi halaamalla tai lämpimällä katseella”, Sonja Hagelstam huomauttaa.
Hanna Jensenin mummi sai suru-uutisia rintamalta vuonna 1944 – lue juttu täältä.
Kirjeitä sodasta. Kirjoittamisen tavat ja merkitykset kriisiaikoina. Toim. Marko Tikka, Ilari Taskinen ja Seija-Leena Nevala-Nurmi. Postimuseo ja Tampereen Historiallinen Seura. 273 s. Lisätietoja täältä.
Yleisö voi kuunnella sota-ajan kirjeenvaihtoa Tampereella museokeskus Vapriikissa Postimuseon Viestinviejät-perusnäyttelyssä, joka avattiin viime syksynä. Näyttelyyn on rakennettu kotirintamaa ja korsua kuvaavat interiöörit.
Tämä oli ilmaisnäyte SK:n maksullisesta sisällöstä
Tilaa Suomen Kuvalehti ja hanki luettavaksi koko sisältö ja arkisto
Tilaa