Sukkatehtailija
Janne Tamminen haluaa tehdä perheyrityksen sukista puheenaiheen ja osan elämäntapaa.
Kolmannen erän alussa Leijonien kapteeni Marko ”Mörkö” Anttila iski toisen maalinsa Kanadan verkkoon. Alkoi näyttää, että Suomi voittaa jääkiekon maailmanmestaruuden.
Janne Tammisen ajatukset liikkuivat jo tulevassa. Heti pelin jälkeen sunnuntai-iltana Sidoste Oy:n markkinointi- ja tuotantotiimi pohti Whatsapp-palaverissa, kuinka maailmanmestaruus voidaan hyödyntää.
Maanantaiaamuna kuudelta Tammisella oli jo Mörkö-sukkien vedokset. Neulekoneet käynnistyivät puoli yhdeksältä. Sukat olivat verkkokaupassa ennen puolipäivää.
Mörkö-sukista tuli hitti.
”Meidän kaltainen firma pystyy reagoimaan nopeasti tällaisiin asioihin. Se on elinehto”, kertoo Tamminen, perheyrityksen kolmekymppinen johtaja.
”Viikon verran sitä myytiin ja sitten se lopahti. Mutta siinä viikossa tehtiin hyvä tulos.”
Sidoste sai yhdessä hujauksessa tuhansia uusia asiakkaita. Useimmat heistä kävivät yhtiön verkkokaupassa ensimmäistä kertaa.
Janne Tammisen isoisän isä Lauri Mölsä haavoittui sodassa. Hänelle jäi sirpaleita päähän ja kehoon. Oli mahdoton tietää, mitä tapahtuu, jos ne lähtevät liikkeelle.
Laurilla ja hänen vaimollaan Saimilla oli sodan loppuessa kaksi poikaa. Perheen tulevaisuus täytyi jotenkin turvata. Laurilla oli värjärin koulutus ja tuttuja, jotka pystyivät järjestämään langat Euroopasta.
”Yritys saatiin alulle, kun Lauri panttasi isänsä kultakellon, josta sai 35 000 markkaa. Rahalla hankittiin koneita ja tarvittavia raaka-aineita”, Janne Tamminen kertoo.
Aluksi yritys toimi Mölsän ruotsalaistalon kellarissa Tampereen Nekalassa. Sieltä se laajeni lähes koko korttelin yhteiseksi liiketoiminnaksi. Yhdessä talossa oli neulomo, toisessa värjäämö, kolmannessa varasto ja lähettämö.
Viisikymmentäluvun puolivälissä Lauri Mölsä osti läheisestä Koivistonkylästä tontin sukkatehtaalle. Sidoste Oy toimii edelleen samassa paikassa.
Samoihin aikoihin otettiin käyttöön kuuluisa mustan ja valkoisen koiran logo. Tv-mainoksessa terrierit repivät sukkaa ensimmäisen kerran vuonna 1963. Sen kautta yritys tuli tutuksi kaikille suomalaisille.
Seitsemänkymmentäluvun lopussa Sidosteella oli 220 työntekijää. Tehdas pyöri kellon ympäri, seitsemän päivää viikossa. Puolet tuotannosta meni vientiin.
Idänkaupan ansiosta vaateteollisuudella pyyhki hyvin. Neuvostoliiton romahdus oli kova isku. Jäljelle jääneistä yrityksistä valtaosa on ulkoistanut tuotannon halpamaihin. Sidosteen tehdasrakennuksessa työskentelee noin 40 henkeä. Suku omistaa yhä koko yhtiön.
”Muutoksia ei ole suunnitteilla”, sanoo Tamminen. ”Teen lopulliset päätökset itse ja vastaan niistä. Meillä on aina saanut tehdä rohkeita ratkaisuja. Jos virheitä on tullut, niistä on otettu opiksi.”
”Me ei saada edes raaka-aineita sillä hinnalla, millä Turkissa tai Kiinassa tehdään valmis puuvillasukka.”
Kun nelisyöttöisen neulekoneen sylinteri tekee yhden kierroksen, syntyy neljä kierrosta sukkaa. Jokainen sukka neulotaan silmukka silmukalta. Siinä ei voi oikaista.
Tavallinen, yksivärinen puuvillasukka valmistuu parissa minuutissa. Pitkävartista kompressiosukkaa kone nakuttaa jopa seitsemän minuuttia.
”Me ei edes yritetä kilpailla halpatuonnin kanssa. Se kisa on hävitty ennen lähtöviivaa”, Tamminen kertoo.
”Me ei saada edes raaka-aineita sillä hinnalla, millä Turkissa tai Kiinassa tehdään valmis puuvillasukka.”
Villasukat kudotaan pitkänä harmaana putkena. Yksittäiset sukat ovat kiinni toisissaan levälangalla. Kun lanka joutuu kosketuksiin lämpimän veden kanssa, se sulaa ja katkeaa. Sitten kone saumaa sukan kärjen.
Nykyään sukkakoneet valmistetaan Sidosteen toiveiden mukaan. Ennen niitä rakensivat myös yhtiön omat pellepelottomat.
Pörrösukka on Sidosteen rekisteröimä tavaramerkki. Lämpimiksi kotisukiksi tarkoitetut sukat tulevat neulomosta oikein päin. Entisten työntekijöiden Virtasen ja Murron kehittämä VIMU-kone kääntää ne nurin pörrötystä varten.
Aiemmin sukat pörrötettiin Ranskasta varta vasten tuoduilla kävyillä. Kävyn piikikäs pinta ”ruukasi” neuloksen pörröiseksi. Jos kävyt olivat liian kuivia, niistä irtosi roskia sukkiin. Silloin ne vietiin ulos sateeseen. Nykyään pörrötyksen hoitaa Saksassa valmistettu kone.
”Koneisiin siirretään ohjelma muistitikulta. Sitten laitetaan langat kohdalleen ja painetaan nappia. Aiemmin, kun ohjelmointi tehtiin käsin, malliston vaihto oli kuukausien operaatio.”
Oli alusta asti selvää, että Janne Tammisesta tulee sukkatehtailija. Kun Sidoste täytti 50 vuotta, kuusivuotias Tamminen jakoi paketteja vieraille.
Tamminen luki itsensä yo-merkonomiksi ja kävi armeijan. Sen jälkeen hän rupesi hoitamaan perheyhtiön myyntipuolta. Yhtiön edellinen myyntijohtaja oli juuri jäänyt eläkkeelle.
Tamminen otti Sidoste-yhtiön hallintaansa vuoden 2018 alussa. Edelliset 40 vuotta sitä oli johtanut hänen isoisänsä Eero Mölsä.
”Kun tulin tänne intin jälkeen, yrityksen tilanne ei ollut kovin hyvä. Tila markkinoilla oli pienentynyt voimakkaan tuonnin myötä. Oli mietittävä asioita uudestaan”, Tamminen kertoo.
Eero Mölsä kuoli viime syksynä. Hän oli loppuun asti aktiivisesti mukana yrityksen toiminnassa.
”Faarin kanssa tehtiin suunnitelma. Ensin myydään varastot tyhjäksi, että saadaan pääomaa. Sitten laitetaan tuotantoketju kuntoon. Lopuksi brändätään tuote uudelleen.”
Tamminen valitsi uusien tuotteiden keskeiseksi kohderyhmäksi nuoret aikuiset. Aiemmin esimerkiksi Karhu ja Marimekko olivat onnistuneet nostalgian myymisessä uusille sukupolville.
Myös ruotsalainen Happy Socks -firma on avannut väylää. Se on näyttänyt, että sukat voivat olla värikkäitä ja että niillä voi tuoda esiin omaa identiteettiä.
”Happy Socks on tehnyt hienon markkinointikokonaisuuden. Siinä ruotsalaiset ovat hyviä, mutta muusta en oikein perusta. Meidän suunnitelmissa on tehdä jotain saman tyyppistä, mutta Suomessa ja ekologisista vaihtoehdoista”, sanoo Tamminen.
Tulevaisuudessa myös sukkateollisuus keskittyy enemmän ja enemmän mallistoajatteluun. Tehdään mallisto, myydään se ja siirrytään seuraavaan.
Siitä on jo paljon esimerkkejä, vaikkapa Mörkö-sukat ja Happy Socksin Beatles-valikoima.
Miten jostain asiasta tulee muotia?
”Kyse on siitä, että tuotteesta tehdään houkutteleva. Vaateteollisuudessa brändin pitää myös olla kiinni ajassa”, sanoo Aalto-yliopiston muodintutkimuksen professori Annamari Vänskä. ”Monen yhtiön ongelmaksi on muodostunut se, että asiat muuttuvat nopeasti. Siksi myös yhtiön pitää pystyä muuttumaan.”
Aiempina vuosikymmeninä muoti levisi erityisesti printtimainonnan ja muotilehtien kautta. Median murros toi mukaan amatöörit – bloggarit, vloggarit ja muut.
Vielä muutama vuosi sitten muotiblogit ohjasivat vahvasti etenkin nuorten kaupunkilaisten käyttäytymistä. Nykyisin yritykset toimivat usein influensserien, vaikuttajien kautta.
”Esimerkiksi Marimekko on käyttänyt aika paljon Instagramissa työskenteleviä sosiaalisia vaikuttajia ja poptähtiä. Heille on annettu tuotteita ja niistä on tullut osa heidän imagoaan. Heidän kauttaan tuote tavoittaa juuri niitä ihmisiä, joita halutaankin tavoittaa”, Vänskä kertoo.
Sidosteen kohdalla kyse on klassikkobrändin nykyaikaistamisesta. Yhtiön logosukkia on nähty esimerkiksi JVG:n räppärien jalassa.
Jotta Sidoste ei jää hetkelliseksi ilmiöksi, trendiksi, pitää asiakkaat saada palaamaan sen luokse uudestaan. Siihen ei välttämättä hyvä tuote yksin riitä.
”Markkinoinnissa haluttavuus integroidaan osaksi elämäntapaa. Marimekko on onnistunut siinäkin hyvin. He ovat pystyneet puhuttelemaan aina uusia sukupolvia.”
Sidosteen verkkosivuilla raksuttaa laskuri. Vuoden loppuun mennessä se ehtii 2,6 miljoonan kohdalle. Niin monta yksittäistä sukkaa tehdas valmistaa tänä vuonna.
Vuonna 2018 jäätiin alle kahden miljoonan. Ensi vuonna tavoitteena on kolmen miljoonan sukan rajapyykki.
Sidosteen tuotannossa on kaksi linjaa – marketteihin ja vastaaviin tehtävät ”perussukat” sekä erityisryhmille ja omaan verkkokauppaan valmistettavat spesiaalituotteet. Oma myynti ei saa tapella isojen asiakkaiden kanssa.
Tamminen innostui kestävyysurheilusta teknisten sukkien testauksen kautta.
”Kun myyntivastuu oli itsellä, oli tärkeää tuntea tuotteen ominaisuudet. Kun olin juossut ekan maratonin meidän omilla kompressiosukilla, siitä tuli hyvä myynti-argumentti.”
Yli 95 prosenttia Sidosteen tuotannosta myydään Suomessa. Erikoistuotteiden vienti houkuttelee.
”Mun veli Jesse opiskelee kiinan kieltä Pekingin yliopistossa. Katsotaan, mitä se tuo tullessaan. Löytyisikö sieltä jossain vaiheessa uusia markkinoita.”
Tekstiiliyritysten kannattaa pitää yhtä, ei kilpailla verisesti, Tamminen sanoo. Sidoste on toteuttanut yhteisprojekteja Nousun, Uhanan ja Vimman kaltaisten pienten, uusien vaatemerkkien kumppanina.
Finlaysonille tehtiin Tom of Finland -paketti, johon kuuluu kolme erilaista sukkaa. Mainoskuvassa kaksi sukkaa on taitettu siististi taakse. Keskimmäinen riippuu rennosti niiden edessä.
Oman verkkokaupan myydyin tuote on ollut RFSU:n kanssa juonittu Sultan-sukka, jonka varressa komeilee kondomimerkin logo.
”Me ajateltiin, että se voisi olla suosittu festarisukka. Silti sen myynti löi ällikällä. Räväkimmät vetivät Sultan-sukat farkkujen päälle.”
Sukkien brändäyksen näkökulmasta parasta aikaa on kesä. Kun ihmiset käyttävät shortseja ja hameita, sukat näkyvät paremmin.
Tamminen halusi Sidoste-terrierien pysyvän esillä myös talvella. Paitamallisto suunniteltiin kierrätysmateriaaleja käyttävän helsinkiläisen Pure Wasten kanssa.
”Meidän ajatusmalliin ei sovi, että tuodaan halvalla ulkomailta. Meihin se laatu kuitenkin henkilöityy.”
Kotimainen vaihtoehto valitaan aina, kun sellainen on tarjolla. Kaikki mahdollinen kierrätetään.
”Tehtaan hävikki on pieni. Hukka menee turenkilaiselle Dafecorille, joka tekee siitä öljynimeytysmattoa.”
Janne Tammisen työhuoneen seinällä roikkuu Tampereen Ilveksen jääkiekkojoukkueen pelipaitoja. Eero-faari oli pitkään Ilveksen hallituksessa. Sidosteen nimikkosukissa toistuvat seuran värit: keltainen, vihreä ja musta.
”Tapparan oranssia ei taida löytyä meidän tuotteista. Me ollaan pitäydytty hiukan eri väreissä. En usko, että siitä on ollut meille mitään haittaa”, Tamminen nauraa.
”Tampereella nämä asiat tulevat äidinmaidossa. On hienoa, että täällä on kaksi perinteikästä joukkuetta, mutta ihmisillä pitää olla periaatteita.”