Herätys ”Sammakko-Sipilä”: Nyt tapahtui käänne – jopa kiinalaiset haluavat Suomeen miljardeillaan

Uutisanalyysi: Aiemmin kiinalaiset ovat investoineet vain murusia Suomeen.

investoinnit
Teksti
Mikko Niemelä

Pääministeri Juha Sipilän (kesk) hallitus, Elinkeinoelämän keskusliitto ja Suomen Pankki ovat ansiokkaasti tuoneet esille, ettei Suomeen investoida riittävästi. Suomessa palkat, verotus, sääntely ja milloin mikäkin ovat liikaa kilpailijamaihin verrattuna.

Nyt kuitenkin kuuluu kummia, kun kiinalainen – luit oikein – kiinalainen energiayhtiö Kaidi aikoo investoida Suomeen miljardi euroa dieseljalostamoon, jonka raaka-aineena käytettäisiin suomalaista puuta. Tämän vuoksi tehdasta kutsutaan virallisesti biodieseljalostamoksi.

Alustava uutinen on hieno, ja se luo uskoa sinänsä synkkään työllisyystilanteeseemme. Kemiin suunniteltava dieseljalostamo työllistäisi rakennusvaiheessa noin 4000 työntekijää ja pysyviäkin työpaikkoja jäisi noin 150.

Suomen valtio, siis veronmaksajat, tukisivat investointia noin 50 miljoonalla eurolla ja Euroopan unionistakin yritystukea saataisiin Helsingin Sanomien mukaan toinen mokoma.

Kaidin hallituksen puheenjohtaja Cheng Yilong kertoi, että Suomessa on edistyksellinen ja kunnianhimoinen biotalouspolitiikka, suuret biomassaresurssit ja paljon kiinnostavia yhteistyökumppaneita.