Hazard ja Halme: Näin Halmeen äiti kanteli, näin JSN langetti

Iltalehti
Teksti
Juho Salminen

Kaarina Hazardin kolumni Iltalehdessä on saanut Julkisen sanan neuvostolta langettavan päätöksen.

Näin Tony Halmeen äiti kirjoitti kantelussaan JSN:lle:

”Olen Tony Halmeen äiti. Raskaan suruni tekee vieläkin raskaammaksi julkisuuden armoton myllytys. Kaarina Hazardin kolumni on ilkeydessään ja loukkaavuudessaan vertaansa vailla. Journalistin ohjeessa, kohdassa 28 todetaan, että kuolemantapauksista uutisoitaessa on aina noudatettava hienotunteisuutta. Kohta 26 toteaa, että jokaisen ihmisarvoa on kunnioitettava.

”Luonnehdinnat ”Iso ukko, joka surkeana ja säälittävänä katkokäveli…” sekä ”hän oli vitsi, vaaraton möhkäleen muotoinen kotieläin” eivät kunnioita Tonyn ihmisarvoa, eivätkä ole hienotunteisia. Päinvastoin, ne ovat loukkaavia ja Tonyn muistoa syvästi häpäiseviä. Kannanotot hänen toiminnastaan ja elämäntavoistaan ovat asia erikseen, mutta tahallinen halventaminen, mulliksi ja elukaksi nimittäminen on asiatonta ja meitä hänen lähiomaisiaan surussamme syvästi loukkaavaa.

Kolumnin loppu, jossa todetaan, että hän meni oikealla hetkellä on ajattelemattomuudessaan vertaansa vailla. Ja kun vielä kaiken ilkeilyn ja tahallisen mustamaalaamisen kruunaa loppukaneetti, jossa todetaan, että ”…olennon kylmenevän kalmon ääressä” olen sitä mieltä, että Kaarina Hazard on syyllistynyt Tony Halmeen elämäntyön häpäisemiseen, kunnianloukkaukseen sekä äärettömän hädän ja tuskan aiheuttamiseen minulle, hänen äidilleen, sekä hänen muille omaisilleen.

Vaadin Iltalehden päätoimittajaa vastuuseen ja vaadin myös, että Kaarina Hazard joutuu luopumaan kolumnistin tehtävästään osoitettuaan noin räikeää harkintakyvyn puutetta. Ymmärrän, että Julkisen sanan neuvosto ei ole tuomioistuin, mutta ajattelin kuitenkin tuoda esille kannanottoni koskien päätoimittajaa ja kolumnistia.”

Ja näin JSN perusteli langettavan päätöksensä:

”Jokaisen ihmisarvoa on kunnioitettava (JO 26). Sairaus- ja kuolemantapauksista sekä onnettomuuksien ja rikosten uhreista uutisoitaessa on aina noudatettava hienotunteisuutta (JO 28).

Julkisen sanan neuvosto sai Iltalehden kolumnista yhteensä 108 kantelua. Niistä 50 ei täyttänyt kantelun muodollisia edellytyksiä. Neuvosto ratkaisee tällä päätöksellään Tony Halmeen äidin kantelun lisäksi 57 muuta kantelua, jotka täyttivät kantelun edellytykset. Iltalehden vastaukseen liittyi kolumnin kirjoittajan vastaus, jossa hän esimerkein avaa tekstinsä. Neuvosto käyttää liitettä ratkaisunsa tausta-aineistona ja julkaisee sen muun kantelumateriaalin yhteydessä www-sivuillaan.

Julkisessa keskustelussa Tony Halmeen kuolemasta on vaadittu suruaikaa, jolloin vainajaa ei saisi arvostella voimakkaan kriittisesti mediassa. Neuvoston kannan mukaan tällaisten aikarajojen määrittäminen ennalta on mahdotonta ja sananvapauden kannalta arveluttavaa. Jokainen julkaisupäätös on harkittava erikseen.

Iltalehden kolumnissa keskiviikkona 13.1.2010 käsiteltiin mediailmiötä nimeltä Ludvig Borga. Kolumnin pääosassa oli Tony Halme, joka oli löytynyt kolme päivää aiemmin kuolleena kotoaan.

Kolumni on mielipidekirjoitus, jonka tehtävä on mm. tuoda uusia näkökulmia julkiseen keskusteluun. Kirjoittaja voi ärsyttää lukijoitaan ja käyttää kärjekkäitäkin ilmaisuja mielipiteissään. Kolumni, pakina ja essee ovat lehtiteksteistä lähimpänä kaunokirjallisuutta, jolloin myös kirjoittajan vapaus on suurimmillaan. Kritiikin kohteen on puolestaan kestettävä sitä enemmän arvostelua, mitä julkisempi henkilö hän on. Tähän vaikuttavat mm. kritisoidun asema vallankäyttäjänä ja hänen pyrkimyksensä sekä tapansa esiintyä julkisuudessa. Halmeen kritiikkikynnys on poikkeuksellisen matala hänen yhteiskunnallisen asemansa, julkisen toimintansa sekä esiintymis- ja puhetyylinsä takia.

Iltalehdessä julkaistu kolumni sisälsi osin oivaltavaa media-analyysia. Kolumniin sisältyi kuitenkin sellaisia ilmaisuja, joita ei voi pitää hyvän journalistisen tavan mukaisina. Moniselitteisen halventavat viittaukset Halmeen ulkonäköön ja hänen kuolemansa oikea-aikaisuuteen olivat huonosti harkittuja. Journalistin ohjeiden mukaan jokaisen ihmisarvoa on kunnioitettava. Neuvosto tähdentää, että tämä periaate voi koskea journalistisessa etiikassa myös vainajaa. Kirjoituksen tapa alistaa vainaja kursailemattoman mediakritiikin välineeksi välittömästi kuoleman jälkeen oli omiaan aiheuttamaan lisäkärsimystä omaisille ja läheisille.

Julkisen sanan neuvosto katsoo, että Iltalehti on rikkonut hyvää journalistista tapaa ja antaa lehdelle huomautuksen.”

Kuinka Iltalehti vastasi? Lue lisää JSN:n verkkosivuilta.

Aiheesta lisää
Kuka määrää, ketä itkemme?
Hazard ja Halme: Onko nimittely mediakritiikkiä?
Tapaus Kaarina Hazard: Miten kirjoittaa kuolleista?