Finncommin oma valvonta pettänyt useasti
Finnairin liittolaisen Finncommin oma turvallisuusvalvonta on pettänyt usein viime vuosina. Tämän viikon Suomen Kuvalehti paljastaa, että matkustajien hengen vaarantanut lentäjä toimii yhtiön koulutuspäällikkönä ja tarkastuslentäjänä.
”Yhtiön laatujärjestelmä on havainnut toiminnassa ilmeisiä puutteita, mutta yhtiö ei ole reagoinut niihin kaikkiin”, Ilmailuhallinnossa vahvistetaan.
Turvallinen lentotoiminta perustuu yhtiön omaan sisäiseen valvontaan: ongelmat on tunnistettava, niihin on puututtava ja ne on korjattava. Ilmailuviranomainen ja Finncomm neuvottelevat parhaillaan laatujärjestelmän korjaavista toimenpiteistä. ”Tämän asian purkaminen on parhaillaan menossa”, Ilmailuhallinnosta kerrotaan.
Jo kaksi vuotta sitten, helmikuussa 2005, viranomaiset listasivat yhtiön lentotoiminnan tarkastuksessa pitkän listan puutteita. Hoitamattomia poikkeamia oli kaikkiaan 22, osalle niistä oli annettu jatkoaika, mutta siitä huolimatta niitä ei ollut saatu korjattua.
”Muilta osin toimiva laatujärjestelmä menetti merkityksensä siksi, että toimiva johto – viime kädessä vastuullinen johtaja – ei ollut huomioinut korjaavista toimenpiteistä asianmukaisesti ja oikein ajoitetusti”, tarkastuksessa kritisoitiin.
Raportissa huomautettiin myös, että vastuuhenkilöiden osallistuminen lentotoimintaan oli imenyt voimavaroja yhtiön johtamisesta.
”(…)Yhtiöllänne ei ole ollut käytettävissään riittäviä resurssi taloudellisia ja/tai henkilöstöresursseja lentotoiminnan harjoittamiseen turvallisesti”, Ilmailuhallinnosta todettiin.
Jäälennon kapteenista koulutuspäälliköksi
Syöttöliikenneyhtiö Finncomm toimii omin reittiluvin, aiemmin sen lentäjät lensivät ruotsalaisen Golden Airin konein ja luvin.
Jo tuolloin tarkastuslentäjien raportissa todettiin vakavia puutteita yhtiön toiminnassa. Raportin mukaan osa lentäjistä ei ollut edes avannut yhtiön toimintakäsikirjaa.
”Tällainen käytös ei ole millään tavalla hyväksyttävää”, raportissa kritisoitiin.
Joulukuussa 2003 yhtiön kapteeni vaaransi matkustajien turvallisuuden lentämällä jäisin siivin Helsingistä Kokkolaan. Tapaus dokumentoitiin ja valokuvattiin.
”Sillä lentokoneella ei olisi koskaan saanut lentää siinä kunnossa”, sanoo Golden Airin silloinen lentotoiminnanjohtaja Joakim Entoft.
Entoft alensi kapteenin välittömästi perämieheksi, Finncommin johdossa vastustettiin rangaistusta. Yhtiö palautti myöhemmin hänet kapteeniksi ja nimitti koulutuspäälliköksi ja tarkastuslentäjäksi.
Nimitykset hyväksyi Ilmailuhallinto.
Apulaisjohtaja Eero Kausalainen kertoo, että ei tiennyt ”jäälennon” kapteenin nimeä. Nyt tapaus selvitetään uudelleen.
”Asiaa pitää varmaan arvioida”, hän sanoo.
Matkustajat kyytiin ilman tarkastusta
Finncommin oma sisäinen valvonnan petti myös tammikuussa 2005. Kemissä sattui laskussa vakava vaaratilanne. Ohjaajat saivat pysäytettyä koneen laskun jälkeen vasta sammutettuaan toisen moottorin.
Selvityksissä kävi ilmi, että kapteeni ei ollut laskenut tietokoneohjelmalla ennen lähtöä, voiko hän laskeutua turvallisesti Kemiin. Viranomaisen mukaan osa lentäjistä jätti suoritusarvolaskelmat tekemättä, osa ei osannut edes tehdä niitä.
”Laatujärjestelmän olisi pitänyt tunnistaa tämä puute ja korjata se. Viranomainen oli edellyttänyt selvityksiä jo ennen pitkäksi mennyttä laskua”, Ilmailuhallinnosta kerrotaan.
Finncommissa sattui tietokatkos myös viime joulukuussa Seinäjoella tapahtuneen vaaratilanteen yhteydessä. ATR-koneen vasen laskuteline oli ajautunut laskussa kiitotien sivuun, jolloin kiitotien valoja oli rikkoontunut.
Koneen laskutelineet olisi pitänyt testata ennen seuraavaa lentoa. Nyt ATR jatkoi matkaa puolentoista tunnin kuluttua matkustajat koneessa. Tarkastus tehtiin vasta seuraavana päivänä Helsingissä.
”Lentotoimintaa ei olisi saanut jatkaa ennen tarkastusta”, Ilmailuhallinnosta vahvistettiin.
Teksti Petri Pöntinen
Ilmailuhallinnon tarkastusraportti vuodelta 2005
sivut 1, 2 ja 3
Finnairin liittolaiselle sattunut vakavia vaaratilanteita (SK netti 25.1. 2007)
Lue Suomen Kuvalehdestä 9/2007 muun muassa Finncommin entisen lentäjän kokemuksia yhtiöstä.