Finnair ja Flybe yhteistyöhön - Finnair luopuu osasta lentoreiteistään

Finnair
Teksti
Jyri Raivio
Julkaistu yli kolme vuotta sitten
Kuva Jussi Helttunen / Lehtikuva.

Finnairin uusi toimitusjohtaja Mika Vehviläinen on vähän toista vuotta kestäneen Finnair-kautensa aikana osoittautunut sanansa mittaiseksi mieheksi.

Viime syksyn kitkerän lentoemäntälakon yhteydessä Vehviläinen totesi, ettei Finnair voi jatkaa entiseen malliin, vaan yhtiön on etsittävä uusia, kustannustehokkaampia ”tuotantoalustoja”. Nyt sellaisia on perustettu jo kaksi. Niihin siirtyy merkittävä osa suomalaisesta lentoliikenteestä.

Ensimmäinen uusi alusta on rahtilentoyhtiö Nordic Global Airlines. Se alkaa hoitaa Finnairin rahtikoneliikennettä.

Enemmistöomistaja tulee Yhdysvalloista, ja Finnair jää vähemmistöosakkaaksi.

Perjantaina tuli isompi paukku. Finnair perustaa yhdessä brittiläisen alueellisen lentoyhtiön Flyben kanssa yhteisyrityksen nimeltä Flybe Nordic. Se ostaa Finnairin kotimaan yhteistyökumppanin Finncommin.

Jo elokuun alusta Finncommin kotimaan reittejä liikennöi uusi yhtiö, Flybe Nordic. Flybe omistaa siitä 60 prosenttia ja Finnair loput.

Flybe maksaa yhtiöjärjestelyssä 12 miljoonaa euroa ja Finnair 13 miljoonaa. Samalla brittiyhtiö ostaa 57 prosenttia Finncommin lentokoulutusyhtiöstä, sekä 46 prosenttia sen huoltoyhtiöstä, jonka toinen omistaja on Finnair.

Finncommin 15 olemassa olevaa ja kolme tilattua ATR-konetta siirtyvät Finnairin omistukseen.

Pohjalaiset ilmailuyrittäjät saavat rahansa ulos vaikealla alalla toimivasta yhtiöstään ja voivat kokeilla siipiään maallisemmilla aloilla.

Yhtiönsä omistuksesta luopuu myös Finncommin toimitusjohtaja Juhani Pakari, joka ilmeisesti saa halutessaan jatkaa tähänastiseen tapaan yhtiön lentäjänä.

Aasian syöttöliikennettä siirretään pois Finnairilta

Flybe ja Finnair eivät olleet kiinnostuneita pelkästään Suomen kotimaan liikenteestä.

Flybe Nordic aikoo laajentaa ainakin alkuvaiheessa myös Ruotsiin, Tanskaan, Viroon ja Latviaan. Näin se ottaa huolekseen ison osan Finnairin kaukolentojen, ennen kaikkea Aasian-reittien syöttöliikenteestä.

Ylivoimaisesti suurin osa Finnairin Aasian-matkustajista jatkaa suoraan Helsingistä muualle Eurooppaan. Tämän ison joukon syöttäminen Helsingistä ja Helsinkiin on Finnairin kustannustasolla toimivalle yhtiölle iso rasite. Sen siirtäminen halvemmilla kuluilla toimivalle yhteistyökumppanille on välttämättömyys.

Flybe Nordicin ensimmäinen liikenneohjelma julkistetaan myöhemmin tänä kesänä. Se tuskin poikkeaa ratkaisevasti Finncommin ohjelmasta, mutta jatkossa luvassa on yhä useamman Finnairin syöttöreitin siirtäminen Flybe Nordicin lennettäviksi.

Se taas on katkera pala nykyisille finnairilaisille. Etenkin yhtiön liikennelentäjäliitto on vastustanut kiivaasti jokaisen Finnair-reitin ulkoistamista muiden hoidettavaksi.

Flybe-järjestely antaa lisävärinää lentäjien työehtosopimusneuvotteluihin, jotka on määrä käydä syksyn mittaan.

Finnairin uusi yhteistyökumppani on selvästi suomalaisyhtiötä pienempi lentoyhtiö. Se aloitti nimellä Jersey European vuonna 1983 ja muutti nimensä British Europeaniksi 2000.

Flybe syntyi pari vuotta myöhemmin. Lontoon pörssiin se listautui vasta viime joulukuussa.

Flyben väreissä lentää 69 konetta, jotka kaikki ovat pieniä eli brasilialaisia Embraer-suihkukoneita ja kanadalaisia Q400-potkuriturpiinikoneita.

Viime vuonna yhtiö ilmoitti suuresta koneinvestoinnista, johon kuuluu jopa 140 uutta Embraeria.

Yhtiöllä on vajaat kymmenen miljoonaa matkustajaa vuodessa ja se kirjasi viime tilivuonnaan noin 22 miljoonan punnan voiton.

Yksi kiinnostava piirre brittiyhtiön uudessa kumppanuudessa on yhteistyön ulottaminen yli lentoliikenteessä tärkeinä pidettyjen allianssirajojen.

Tähän saakka tärkin Flyben yhteistyökumppani on ollut ranskalainen Air France-KLM. Se kuuluu Skyteam-allianssiin, kun taas Finnairin yhteistyöryhmittymä on Oneworld.

Yhteistyöuutiset vetivät Finnairin ja Flyben osakekurssit nousuun. Flyben osake kallistui jopa kuusi prosenttia.