Eläkeiän nosto: kuinka ihmiset viihtyisivät töissä paremmin?

eläkeikä
Teksti
SK:n toimitus

Suomi on tehnyt työelämän parantamiseksi enemmän ohjelmia kuin mikään muu Euroopan maa, mutta ihmiset voivat silti huonosti työpaikoillaan.

Eläkeiän nosto on havahduttanut työ- ja elinkeinoministeriön miettimään, miksei työelämän laatu parane ohjelmista huolimatta.

”Meillä on hirveästi tietoa työelämän laadun parantamisesta, mutta sitä ei ole saatu sovellettua käytäntöön”, työministeri Tarja Cronberg (vihr.) kertoo.

Ministeriö aikoo nyt viedä viestiä työpaikoille aiempaa pontevammin. Se on perustanut uuden hankkeen, joka käyttää apunaan esimerkiksi alueellisia yritysneuvojia. Hanke polkaistiin pystyyn viime viikolla eläkeiän nostoa tukemaan, joten sen yksityiskohdat ovat vielä auki.

Osa yrityksistä saattaa suhtautua työelämän laadun parantamiseen nihkeästi, koska pelkää sen syövän tuottoa. Cronbergin mukaan tuottavuutta ja laatua voidaan parantaa samanaikaisesti.

-Kun työhyvinvointia lisätään, tuottavuus nousee. Jos ihminen kokee tekevänsä merkityksellistä työtä, hän ei pidä sitä rasittavana.

Esimiehille lisää oppia

Cronbergin mukaan työelämä kärsii huonosta johtamisesta. Esimiestyön parantamisen lisäksi työpaikoille pitää saada lisää joustoja. Myös työn ohessa oppiminen kasvattaisi kaikkien motivaatiota.

-Ikääntyvienkin tulee voida oppia työssään. Oppiminen ei saa olla nuorten erikoisoikeus, Cronberg sanoo.

Ministeriö on haravoinut työvoimareserviä ja sen kipukohtia. Yksi on nuorten miesten huono työllistyminen. Se on romahtanut viime vuosina. Monet nuoret miehet syrjäytyvät, koska eivät hakeudu kouluun tai töihin.

Myös 30-50-vuotiaiden työllisyysaste mietityttää. Se on kohonnut, mutta työtuntien määrä on samalla vähentynyt.

-Tämä johtuu pirstoutuneista työurista. Tavoitteena on niiden eheyttäminen.

Ikääntyneiden tilanne on parantunut viime aikoina. Toisaalta yritysten yt-neuvotteluissa on pantu vanhimpia työntekijöitä eläkeputkeen, mikä vähentää työssä olevien ikääntyneiden määrää.

Cronbergin mukaan työllisyysastetta on parannettava joka ikäryhmässä tai Suomella on edessään vakava huoltosuhdeongelma.

STT-MARIKA HARJUMAA