Ekonomisti pillastui: ”Mua on hermostuttanut se, että talouspuhe sitä, talouspuhe tätä”

Tarvitaan asiantuntemusta talouden substanssista, sanoo Liberan tutkimusjohtaja.

Anu Kantola
Teksti
Mikko Niemelä
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Kuka saa puhua taloudesta, ja keitä toimittajat valitsevat talousjuttuihin haastateltaviksi?

Tämä seikka askarrutti useita tutkijoita ja toimittajia sen jälkeen, kun Suomen Kuvalehti julkaisi jutun, jossa käsiteltiin talouspoliittista puhetta, leikkauslistoja ja sitä, miten poliitikot puhuvat taloudellisen kriisin aikana.

Haastattelin jutussa Helsingin yliopiston tutkijaa Anu Kantolaa, joka käsitteli väitöskirjassaan vuonna 2002 talouspoliittista puhetta 1990-luvun lamassa. Peilasin 1990-luvun lamapuhetta nykyiseen talouspoliittiseen keskusteluun ja aukaisin hieman sitä, mitä yhtäläisyyksiä poliittisella puheella on nyt ja yli 20 vuotta sitten.

Twitterissä Kantolan asiantuntijuus ja valintani jutun asiantuntijaksi kuitenkin kyseenalaistettiin, kun ajatuspaja Liberan tutkimusjohtaja, ekonomisti Heikki Pursiainen tviittasi jutusta seuraavaa:

”Tätä erikoisempaa on se, että taloutta kommentoivat henkilöt, jotka eivät ole tutkineet taloutta vaan puhetta siitä.”