"Don Eero" Heinäluoma: Politiikasta vain 10 prosenttia on peliä
Eero Heinäluoma eduskunnassa toukokuussa 2011. Kuva Kimmo Mäntylä / Lehtikuva.
Hallitusneuvottelut tyssäsivät keskiviikkona. Kokoomus ja Sdp ovat syytelleet toisiaan neuvottelujen katkeamisesta. Kritiikin kärki on usein osunut Sdp:n eduskuntaryhmän johtajaan Eero Heinäluomaan. Siinä ei ole sinällään mitään uutta, sillä Heinäluomaa on ennenkin pidetty kovana pelurina.
Vastustajien mielestä häneen henkilöityy politiikan likaisuus. Itse hän arvioi, että vain kymmenen prosenttia politiikasta on peliä.
Näin Heinäluoma puhui politiikasta, pelistä ja vastuusta SK:n Hän-henkilöjutussa maaliskuussa 2010:
Jos poliittisia vastustajia on uskominen, Eero Heinäluoman työhuoneessa ei muuta tehdäkään kuin pelataan.
Kokoomuksen propagandassa Heinäluomasta on tehty kaiken politiikkaan yhdistetyn pahan, likaisen ja kieron ruumiillistuma. Kunnon porvari ei voi edes mainita Heinäluoman nimeä sylkäisemättä heti perään olan yli kolme kertaa. Jos hän ei petä lupauksiaan, ainakin hän vetää välistä tai muuten vain myy periaatteensa.
Pahat kielet supattavat, että hän on yhä demarien todellinen johtaja, jonka lonkerot ulottuvat sellaisiinkin paikkoihin, missä Jutta Urpilaisen sanalla ei ole painoa.
Useimmilla ihmisillä, jotka eivät tunne Heinäluomaa, on hänestä vahva ennakkokäsitys.
Politiikan nykyjulkisuutta kuvaa, että se perustuu ennen kaikkea fiktioon.
Nyt jo lopetetussa Itse valtiaat -animaatiosarjassa hänestä tehtiin Don Eero: arkkimafioso, joka uhkaa, painostaa ja kiristää yksin enemmän kuin koko Italian Cosa nostra yhteensä.
”Kun sitä rummutettiin useamman vuoden ajan joka viikko, totta kai se löi lävitse. Asiajournalismissa ihminen aina miettii, onko jokin väite totta, mutta tällaisessa mielikuvitukselle rakentuvassa huumorijutussa vaikutus on salakavalampi”, hän arvelee.
Itse valtiaiden ollessa suosionsa huipulla Heinäluoma törmäsi jatkuvasti täysijärkisiin ihmisiin, jotka hämmästelivät, ettei hän ollutkaan sellainen kuin sarjassa kuvattiin. Asialle oli kuitenkin vaikea tehdä mitään. Heinäluoma ymmärsi, että jos hän olisi valittanut kohtelustaan julkisesti, hän olisi vain mainostanut ohjelmaa.
”Piti vain laskea tappiot ja haavoittuneiden määrä ja jatkaa jäljellä olevilla joukoilla.”
Heinäluoma tuntee julkisuuden mekanismit, sillä niiden seuraaminen oli aikaisemmin iso osa hänen työtään. Ennen politiikkaan tuloa hän oli melkein kaksi vuosikymmentä SAK:ssa toimitsijana, puheenjohtaja Lauri Ihalaisen (sd) avustajana ja päällikkötehtävissä. Hänestä kehittyi taitava mielipiteiden muokkaaja, joka pantiin usein asialle, kun SAK:n piti saada suuren yleisön tuki omille tavoitteilleen tai kaivaa maata vastapuolen alta.
Heinäluoma oli myös aina avuliaasti käytettävissä, kun toimittajat tarvitsivat juttuihinsa uutistaustaa. Hänen yhteiskuntasuhteiden verkostonsa oli niin laaja, että jos politiikassa tai työmarkkinoilla tapahtui jotain, yleensä hän oli siitä perillä. Hän oli kuin jättiläishämähäkki, joka keräsi, välitti ja vaihtoi tietoja ja piti koko ajan langat käsissään.
Myöhemmin SAK-tausta on ollut Heinäluomalle myös rasite. Häntä on pidetty järjestön etäispäätteenä, jolla arveltiin olleen sormensa pelissä esimerkiksi eduskuntavaaleissa 2007, kun SAK herätti pahennusta Oiva Lohtanderin tähdittämillä mässäilymainoksilla.
”Todellisuudessa en tiennyt niistä etukäteen mitään. Näin ne ensimmäistä kertaa televisiosta.”
Heinäluoman puheista saa sen kuvan, että hän on juoninut ja kähminyt elämänsä aikana paljon vähemmän kuin yleisesti luullaan.
”Työmarkkinasopiminen on politiikkaan verrattuna harvinaisen selväpiirteistä ja rehtiä puuhaa. Kun lyötiin neuvottelujen lopuksi kättä päälle, saattoi olla varma, että sana piti. Politiikassa irtiottojen ja epäluotettavuuden riski on radikaalisti suurempi”, hän vertaa.
Edes politiikka ei ole sellaista peliä, jollaisena se usein esitetään. Yhdeksänkymmentä prosenttia siitä on vakavaa pyrkimystä hoitaa asioita ja viedä omia tavoitteita eteenpäin, Heinäluoma väittää. Pelaaminen liittyy ennen kaikkea siihen, miten asiat tarjoillaan julkisuuteen.
Peliteoreetikoilta unohtuu, ettei politiikka – saati työmarkkinapolitiikka – ole nollasummapeliä.
”Työmarkkinoilla tähdätään siihen, että molemmat osapuolet voittavat. Siellä täytyy ymmärtää, mihin toinen pyrkii, mitkä ovat hänen motiivinsa ja missä on ehdoton raja, josta hän ei peräänny. Politiikassa win-win -asetelma ei ole niin yksinkertainen, mutta sielläkään toisen voitto ei ole automaattisesti toisen tappio.”
Neuvottelemisessa on paljon samaa kuin šakissa, jota Heinäluoma on harrastanut vielä kauemmin kuin politiikkaa, alle kymmenvuotiaasta. Molemmissa pitää ennakoida ajoissa seuraavat siirrot ja miettiä, miten toinen vastaa omiin liikkeisiin.
”Olen sillä tavalla elastinen, että voin neuvotella sekä lyhyellä että pitemmällä kaavalla. Arvostan lyhyttä neuvottelemista, mutta jos huomaan, että toinen osapuoli liikkuu hitaasti, pystyn myös jahnaamaan pitkään.”
Politiikassa, toisin kuin šakissa, matti on kuitenkin huono lopetus.
”Neuvottelupöydässä ei kannata tavoitella selkävoittoja”, Heinäluoma tietää.
Hänet itsensä on kerran ajettu nurkkaan niin, että koko ura oli pelissä.
Elettiin 1980-luvun alkua, ja Heinäluoma johti Neuvostoliittoon matkustanutta suomalaista nuorisovaltuuskuntaa. Vasta paikan päällä selvisi, että isännät olivat kutsuneet salaa vieraiksi myös joukon taistolaisia. Tilanne kärjistyi niin pahaksi, että suomalaiset uhkasivat vetäytyä koko tapahtumasta.
Paluumatkalla Leningradissa Heinäluoma vedettiin sivuun, ja Neuvostoliiton valtuuskunnan varapuheenjohtaja Gennadi Varakuta otti hänet tiukkaan puhutteluun. Varakutalla oli suora yhteys vallan huipulle, sillä hän oli naimisissa Leonid Brezhnevin tyttären kanssa. Ei siis ollut mikään leikin asia, kun tällainen mies heilutteli Kremlin korttia.
”Varakuta ilmoitti, että vaarannan puolueiden väliset suhteet ja he pitävät huolen, ettei minua ikinä valita mihinkään Sdp:n tehtävään. Olin silloin puoluevaltuustossa, josta kyllä jäin vähän myöhemmin pois, mutta vapaaehtoisesti”, Heinäluoma muistelee.
Puhuttelu päättyi tuloksetta. Heinäluoma piti päänsä.
Nuorisopolitiikassa elettiin tuolloin kummallista vastakkainasettelun aikaa, jossa toisella puolella olivat demarit, kansandemokraatit ja osa keskusta- ja kokoomusnuorista. Toiseen leiriin kuuluivat taistolaiset sekä heidän keskustalaiset ja kokoomuslaiset myötäilijänsä. Erottava tekijä oli suhtautuminen Neuvostoliittoon.
Kolmekymmentä vuotta sitten muotoutuneet ystävyyssuhteet ovat vaikuttaneet politiikassa taustalla näihin päiviin asti. Puoluerajat ristiin rastiin ylittävässä verkostossa on vuosien mittaan pohjustettu erilaisia yhteistyökuvioita vähän kuin sotasukupolvien aseveliakselilla aikaisemmin.
Heinäluomaa pidetään Sdp:ssä keskitien kulkijana, joka kuulostelee tarkasti kentän tuntoja ja myötäilee mielellään enemmistön kantaa.
Yhdessä asiassa hän ei omien sanojensa mukaan ole kuitenkaan ”ihan perinteinen demari”.
Kysymys on yksilön ja yhteiskunnan välisestä suhteesta.
”Haluan herätellä ihmisiä miettimään, että kaikkea ei voi siirtää yhteiskunnan vastuulle. On olemassa asioita, joissa yksilön ratkaisuilla on suuri vaikutus sekä ihmisten onnellisuuteen että kansakunnan menestykseen. Minusta pitäisi esimerkiksi olla täysin selvää, että vanhemmilla on omien lastensa kasvatusvastuu, eikä sitä voi ulkoistaa kouluille tai muille instituutioille.”