Yhdessä, paremmin
Tommi Laition vastuulla ovat Helsingin kulttuuri, liikunta, nuorisotyö ja kirjastot. Nyt hän lähtee pohtimaan julkisen sektorin ideaa Yhdysvaltoihin.
Helsingin kulttuurin ja vapaa-ajan toimialajohtaja Tommi Laitio on ahminut The Wire -rikosdraamasarjaa. Sen tapahtumapaikka on Baltimore, jonne Laitio lähtee vuodenvaihteessa kahdeksi vuodeksi.
Helsingin kaupunki on tehnyt yhteistyötä yhdysvaltalaisen Bloomberg Philanthropies -säätiön kanssa, joka tukee kaupunkien ongelmanratkaisua. Säätiö on hiljattain perustanut Johns Hopkinsin yliopistoon Bloomberg Center for Public Innovation -keskuksen, joka yhdistää kaupunkien käytäntöjä ja akateemista tutkimusta.
Keskus kutsuu fellow-tehtävään innovatiivisuutta osoittaneita julkisen sektorin viranhaltijoita, ja Laitio aloittaa tammikuussa heistä ensimmäisenä.
”On jännittävää yrittää muodostaa mielipidettä Baltimoresta viihdekulttuurin, virallisten nettisivujen, keskustelusivustojen ja etäisten tuttujen kommenttien kautta”, Laitio sanoo.
The Wire on kehuttua draamaa, mutta matkailumainokseksi se ei kelpaa eikä mairittele julkista sektoria. Fiktiivisessä kaupungissa poliisi, satama, koululaitos ja paikallinen päätöksenteko ovat kaikki korruptoituneita.
”Minun pitää puhdistaa itseni kaikista niistä ajatuksista ja lähteä puhtaalta pöydältä.”
Ei Laitiokaan haluaisi, että joku kertoisi hänelle Karppi-rikosdraamasarjan perusteella, millainen kaupunki Helsinki on.
Laitio on ehdottanut tapaamispaikaksi Tiedekulmaa Helsingin keskustassa. Pöytien ääressä istuu opiskelijoita ja muita työhönsä keskittyneitä läppäreillään tai kuulokkeet korvillaan. Yliopiston kaikille avoin työskentelypaikka on esimerkki julkisista tiloista, jotka innostavat Laitiota.
”Ihmisten usko yhdessä elämiseen vaatii fyysistä kokemusta”, hän sanoo.
Laitio uskoo, että pohjoismainen hyvinvointiyhteiskunta kiinnostaa amerikkalaisia. Hän on esitellyt esimerkiksi Oodi-kirjastoa ja sen lähtökohtaa, että voimme olla samassa tilassa erilaisten ihmisten kanssa.
Yhdysvallat on Laitiolle tuttu, sillä hänen aviomiehensä on amerikkalainen. Hän on viettänyt aikaa etenkin appivanhempien luona Etelä-Kaliforniassa ja Teksasissa.
Laitio muistaa myös työmatkan Washington DC:hin ja käynnin upeasti valaistulla Abraham Lincolnin muistomerkillä, jolle oli kerääntynyt kaikentaustaisia ihmisiä.
”Tuli hassu tunne, kun yritti olla kriittinen yhteiskuntatieteilijä ja silti ajatteli, että ostan koko Amerikan ajatuksen tässä heti.”
Amerikkalainen unelma jää useille haaveeksi, mutta sen toiveikkuus houkuttelee Laitiota.
”Suomessakin olisi hyvä miettiä, mistä erityisesti nuorille ihmisille syntyisi toivoa. Tätä haluaisin parin seuraavan vuoden aikana ymmärtää paremmin.”
Laitio jättää kahdeksi vuodeksi ison työmaan. Hänen johdettavanaan ovat pääkaupungin kulttuuri, liikunta, nuorisotyö ja kirjastot. Vastuualueita on kulttuurin avustuksista ja museoista ikääntyvien liikuntaan. Organisaatiossa on 1 800 ihmistä.
Helsinki on monilla mittareilla toimiva kaupunki, jossa hyvinvointi käsitetään laajasti ja ihmiset luottavat julkiseen valtaan ja toisiinsa. Kiillotettuja tarinoita Laitio ei silti halua kertoa.
”Demokratian kriisi on todellinen, ja suomalaisessa yhteiskunnassa näkyy aika voimakasta hyvinvoinnin jakautumista. Helsingissä pyöräilee vartissa 80 prosentin äänestysaktiivisuuden alueelta toiselle, jolla se on 40 prosenttiyksikköä alempi.”
Laitio sanoo, että demokratia ei ole järjestelmä vaan fyysinen kokemus siitä, että on osa porukkaa. Julkisten palvelujen tulee olla hyviä kaikille: toimia erityisen hyvin heikommille, mutta olla houkuttelevia myös keskiluokalle.
Kun kaupungin uimahalleja ja kirjastoja käyttävät kaikki yhteiskuntaluokat ja kaupunginorkesterin konserttiin pääsee kymmenellä eurolla, syntyy ajatus siitä, että elämme samassa yhteiskunnassa tasavertaisina.
”Olisi surkeaa, jos julkiset palvelut olisivat vain niille, joilla ei ole muita vaihtoehtoja. Uhka on ihan todellinen. Sen näkee monissa amerikkalaisissa kaupungeissa, joissa kirjastot ovat usein täynnä kodittomia.”
Vapaus ja suuret tunteet. Näitä Laitio koki muutettuaan parikymppisenä Helsinkiin opiskelemaan.
”Helsingissä tajusin olevani homo ja tulin kaapista, rakastuin, ostin asunnon. Monella muualta tulevalla on Helsingistä kokemus, että täällä voi määritellä itsensä uusiksi.”
Nummelassa kasvanut Laitio oli lapsena hyvä koulussa, ei kovin kätevä käsistään ja todella puhelias.
”Pappa sanoi minusta aikoinaan, että miten se pystyy puhumaan koko neljän ja puolen tunnin automatkan.”
Tärkeä harrastus oli partio. Verbaalisuutensa ansiosta Laitio päätyi myöhemmin täysi-ikäisenä alueellisiin ja valtakunnallisiin vastuutehtäviin.
Partiossa kasvoi ajattelutapaan, jossa oli normaalia, että 15-vuotias lähtee 10-vuotiaiden kanssa metsäretkelle ilman aikuisia tai alaikäinen vastaa monen kymmenen hengen leiriruuista. Laitio sanoo, että partiossa hän on saanut paljon eväitä johtamiseen.
”Opin ymmärtämään ihmisten motivaatiota: miksi tämä ihminen on tässä tehtävässä ja mikä saisi hänet tekemään tämän asian.”
Harrastus jäi parikymppisenä, osittain siksi, että partio oli varsin sokea seksuaalivähemmistöille.
”Kysymys ei ollut siitä, että minua olisi syrjitty. Mutta minua ei ollut: partiossa ei puhuttu homoista. Nyt asiat ovat todella toisin, ja minua on pyydetty usein puhumaan kokemuksestani.”
Laitio ei nuorena ajatellut uraa byrokratian rattaissa. Yhteiskunnallinen vaikuttaminen kyllä kiinnosti. Hän toimi opiskelijajärjestöissä ja Suomen ylioppilaskuntien liiton puheenjohtajana eivätkä opinnot valtiotieteellisessä yhdeksän vuoden aikana juuri edistyneet.
Järjestövuosien jälkeen hän vaihtoi järkeväksi mieltämänsä opiskelualan hallinto-opin teoreettisempaan yleiseen valtio-oppiin.
Opiskelujen jälkeen Laitio lähti neljäksi vuodeksi Hollantiin Euroopan kulttuurisäätiöön, jossa hänen isoin projektinsa oli Amsterdamissa vuosittain järjestettävän StrangerFestival-videofestivaalin perustaminen. Suomessa hän työskenteli muun muassa ajatushautomo Demos Helsingissä, kunnes vuonna 2012 siirtyi Helsingin kaupungille nuorisotoimenjohtajaksi.
Työpaikkailmoitus olisi jäänyt huomaamatta, ellei hän olisi juuri ennen hakuajan päättymistä saanut soittoa nuorisotoimesta, jossa oli käynyt vetämässä koulutuksen.
Laitiolla on yhä siteet myös yliopistomaailmaan. Hän toimi Helsingin yliopiston hallituksessa vuoden 2021 loppuun, ja mentoroinut valmistuvia opiskelijoita.
Tuo hyvää mieltä, kun voi auttaa toista selkeyttämään ajatuksiaan, ja samalla oppii itsekin. Laitiolle on selvinnyt , kuinka iso asia sukupuoli yhä on työelämään pyrkiville.
”Naisia rekrytoidaan useammin kokemuksen perusteella ja miehiä potentiaalin perusteella. Kulttuuriin on rakentunut ajatus nuoresta lahjakkaasta miehestä. Olen siitä itsekin hyötynyt.”
Osallisuuden kehittäminen on ollut Laition työuran kestoteemoja.
Osallisuudesta tulevat mieleen ideointipajat, joissa ”tuotetaan ratkaisuehdotuksia”. Osallisuus ei kuitenkaan ole vain yksilöiden toiveiden keräämistä, eivätkä ihmiset ole osallistujina samalla viivalla.
Laitio sanoo, että ihmisten kyky tai rohkeus tuottaa ideoita riippuu paljon heidän taustastaan. Niiden ääni kuuluu, jotka ovat kasvaneet ajattelemaan, että heidän näkemyksillään on merkitystä.
Helsingissä on tehty osallistuvaa budjetointia, jossa kaupunkilaiset ovat olleet mukana. Esimerkiksi Arabianrannan asukkaat äänestivät alueelle uuden tekonurmen.
Kaupunki oli jakamassa vuoroja jalkapalloseuroille tavalliseen tapaan, kun alueen Facebook-ryhmässä paheksuttiin: siksi äänestimme tämän, että saataisiin lisää vapaata käyttöä. Keskustelemalla löydettiin yhteisymmärrys ja saatiin myös vapaan käytön vuoroja.
”Kaupungin pitää olla nöyrä ja tunnistaa osaamisensa rajat. Hirveä määrä ihmisiä haluaisi tehdä kaupungista paremman. Kaupungin tehtävä on huolehtia, että se tapahtuu reilusti ja tasavertaisesti, ei vahvimpien ehdoilla.”
Kukaan ei halua olla vain toimien kohde tai kustannuserä. Kaupunkilaisia tapaamalla saa erilaista ymmärrystä kuin tilastoja tuijottamalla.
Ikääntyneiden liikkumista edistävässä projektissa Laitio vieraili koillishelsinkiläisen pariskunnan kotona, jossa kävi kotihoito neljä kertaa päivässä miestä auttamassa.
”Rouva oli kattanut Budapest-konvehdit, kahvikupit ja servetit ja rupesi puhumaan, kuinka hyvää heidän elämänsä on. Hän kertoi, kuinka hän rakastaa Oodia ja teatteri on hänelle henkireikä. Heille oli vaikeaa tehdä päätös, että mies on viikon kuukaudesta hoitokodissa, jolloin rouva saa nukkua paremmin ja käy tyttökavereiden kanssa syömässä ja teatterissa.”
Palvelutalossa hän taas jutteli erään miehen kanssa, joka kertoi olevansa hyvin aktiivinen. Ongelma oli se, että kun mies ajatteli kysyä jotakuta ystävää kävelylle, puhelinnumeron kohdalla hän tajusi tämänkin jo kuolleen.
Aina kun ikääntyneiden palveluita ja niiden resursseja käsitellään, Laitio pyrkii muistamaan tällaiset kohtaamiset ja miettimään, miten nämä ihmiset haluaisivat itsestään ja itselleen puhuttavan.
Työssä maahanmuuttajanuorten kanssa Laitio ja nuorisotoimen työntekijät saivat kuulla nuorilta kokemuksia siitä, että heitä aina joko syyllistetään tai holhotaan. Heille olisi tärkeää olla arvokas osa yhteisöä ja antaa muille jotain. Keskustelujen seurauksena kaupunki aloitti hankkeen, jossa vieraskielisiä nuoria aikuisia palkattiin sotaveteraanien seuraksi ja avuksi.
”Jos ymmärrettäisiin ihmisten kokemuksia ja käytettäisiin sitä tietoa eikä vain huonovointisuustilastoja, tehtäisiin ihan erilaisia palveluita.”
Korona-aikana Laitio on ostanut aviomiehensä kanssa kesäpaikan Hollolasta. Aiemmin Laitio koki olevansa enemmänkin ajattelija, joka haluaa vapaalla lukea ja stimuloida aivoja kulttuurilla. Nyt hän on hurahtanut puutarhanhoitoon.
”Yhdeltä kaverilta tuli palautetta, että voisivat jo loppua ne kurpitsakuvat Instagramissa. Olen yllättynyt, kuinka paljon minulle merkitsee se, että saa jonkin asian kasvamaan.”
Laitio on myös martta. Hän lähti mukaan kirjastojen ja useiden järjestöjen ilmastolukupiirihaasteeseen. Lukupiirissä pohdittiin, että kriisin keskellä voi saada toivoa siitä, että osaa tehdä jotain omin käsin. Niinpä lukupiiriläisiä liittyi porukalla marttoihin.
Kesäpaikan naapuri Ulla on myös martta ja ”superkätevä”. Laitio on saanut häneltä monia käytännön vinkkejä alkaen hillopurkkien kuumentamisesta.
”Olen tottunut elämään käsitteellisessä maailmassa, mutta löydän nyt aika paljon toiveikkuutta konkreettisten asioiden maailmasta.”