Analyytikko Juha Kinnunen: Fennovoiman ydinvoimahanke Pyhäjoella saattaa kaatua E.ONin lähtöön

Fennovoima
Teksti
Teppo Tiilikainen
Julkaistu yli kolme vuotta sitten
Lehtikuva

Saksalaisen E.ON-yhtiön irtautuminen Fennovoimasta nostattaa epäilyjä, että Pyhäjoelle suunniteltu Pohjois-Suomen ydinvoimala jää rakentamatta. Oliko E.ONin päätös kuolinisku Fennovoiman hankkeelle, analyysiyhtiö Inderesin pääanalyytikko Juha Kinnunen?

”No, ei se vielä kuolinisku ollut, mutta aika raju takapakki.”

Fennovoimaan etsitään nyt kuumeisesti uutta osakasta, joka korvaisi E.ONin 34 prosentin osuuden ja toisi hankkeeseen ydinvoimaosaamista. Julkisuudessa on veikkailtu, että esimerkiksi valtionyhtiö Fortum voisi olla kiinnostunut, koska se jäi viime jaossa ilman rakennuslupaa ja sen omat ydinvoimalat ovat vanhentumassa.

”Fortum on aika epätodennäköinen ehdokas, sillä yhtiö on kertonut pyrkivänsä vähentämään investointejaan. Muutenkin kokonaan alusta rakennettava ydinvoimala Pohjois-Suomeen olisi aika erilainen hanke kuin Fortumin Loviisaan alun perin suunnittelema uusi laitosyksikkö. Pyhäjoelle pitää rakentaa infrastruktuuri alusta alkaen, sen kustannustaso on miljardiluokkaa. Loviisassa olisi infrastruktuuri jo valmiina. Sitä paitsi Fortum on suunnitellut voimalan yhteyteen kaukolämpölaitosta.”

Voisivatko Fortum ja Fennovoima rakentaa yhdessä uuden voimalan Pyhäjoen sijasta Loviisaan?

”Lupapäätös sitoo Fennovoiman voimalan Pohjois-Suomeen, joko Simoon tai Pyhäjoelle. Jos voimala halutaan rakentaa muualle, tarvitaan uusi lupa ja koko homma alkaa alusta.”

Onko Fennovoimalla muita vaihtoehtoja hankkeen pelastamiseksi?

”Ensimmäisenä tulee mieleen ruotsalainen energiayhtiö Vattenfall. Se on antanut ymmärtää olevansa kiinnostunut ydinvoimahankkeista ainakin Ruotsissa. Mutta kyllä Vattenfallkin tuntuu tässä tilanteessa aika kaukaa haetulta vaihtoehdolta.”

Onko ydinvoimaloiden rakentaminen ylipäätään kannattavaa nykyisillä energianhinnoilla?

”Ei ole. Se olisi kannattavaa, jos sähkö maksaisi pitkällä aikavälillä 50-60 euroa megawattitunnilta. Tällä hetkellä hinta on huomattavasti sen alapuolella, alle 40 eurossa. Hinnat tosin vaihtelevat kausiluontoisesti, sähkö maksaa yleensä talvella enemmän kuin kesällä.”

Tarvitaanko Suomeen ylipäätään uutta ydinvoimalaa?

”Ei tarvita välttämättä juuri nyt. Ydinvoimala on kuitenkin hyvin pitkän ajan investointi. Loviisan ja Olkiluodon vanhat laitokset tulevat käyttöikänsä päähän 2030-luvun vaihteessa. Viimeistään silloin tarvitsemme paljon uutta energiatuotantoa, jos sähkön hinta halutaan pitää kohtuullisena.”