Analyysi: Viestikoekeskus-jupakassa on paljastunut asioita, jotka ovat häpeäksi kaikille osapuolille
Yli seitsemän vuotta kestänyt Viestikoekeskus-jupakka on Suomen lähihistorian merkittävin mediaoikeudenkäynti. Sen käänteet ovat häpeäksi kaikille osapuolille. Hovioikeus antoi tänään tuomionsa asiassa.
8
MIN
Helsingin hovioikeus kovensi toimittajien tuomioita niin sanotussa Viestikoekeskus-jutussa.
Oikeudenkäynnissä oli kyse Helsingin Sanomien artikkelista, joka käsitteli Puolustusvoimien Viestikoekeskusta. Joulukuussa 2017 julkaistussa jutussa oli käytetty lähteenä salaiseksi luokiteltuja asiakirjoja.
Artikkelin olivat kirjoittaneet Tuomo Pietiläinen ja Laura Halminen.
Pietiläinen ja Halminen tuomittiin turvallisuussalaisuuden paljastamisesta ja sellaisen yrityksestä. Pietiläinen sai neljä kuukautta ehdollista vankeutta, Halminen 80 päiväsakkoa.
Esihenkilönä työskennelleen Kalle Silfverbergin syyteet hylättiin.
Syyttäjä vaati kaikille kolmelle vankeusrangaistusta. Syytetyt taas vaativat kaikkien syytteiden hylkäämistä.
Käräjäoikeus tuomitsi tammikuussa 2023 Pietiläisen ja Halmisen turvallisuussalaisuuden paljastamisesta, mutta hylkäsi syytteet julkaisemattomien jatkojuttujen osalta. Nyt hovioikeus katsoi, että myös luonnokset olivat rikollisia. Se tarkasteli julkaistua juttua ja luonnoksia kokonaisuutena.
Hovioikeus piti ennallaan myös käräjäoikeuden määräyksen poistaa alkuperäinen juttu HS:n verkkosivuilta. Juttu on luettavissa näköislehdestä.
Tuomio on viimeisin seitsemän ja puoli vuotta kestäneessä oikeusprosessissa, joka ei ole ollut kunniallinen millekään siihen osallistuneelle taholle: Puolustusvoimille, poliisille, syyttäjille tai Helsingin Sanomille.
Saaga on pitkä ja monivaiheinen.
Rikostutkinta aloitettiin samana päivänä, kun Viestikoekeskus-juttu julkaistiin. Puolustusvoimat oli tehnyt tutkintapyynnön.
Vuosikymmeniä HS:ssa työskennellyt Tuomo Pietiläinen tunnettiin tuohon aikaan tiedustelulain uudistusta koskevista jutuistaan. Hän arvosteli viranomaisten valtuuksia lisännyttä lakia HS:n kommenttikirjoituksissaan. Supon tiedotustilaisuuksissa huokailtiin puoliavoimesti aina, kun Pietiläinen viittasi.
Laura Halminen työskenteli uutisdeskissä, mutta hänellä oli kokemusta avoimien verkkolähteiden käytöstä.
Viestikoekeskus-juttu oli kuvitettu lukuisin punaleimoin. Niillä korostettiin lähdeaineiston salausluokitusta ja ainutlaatuisuutta. Pienessä mainoksessa kerrottiin, että sotilas- ja siviilitiedustelua käsittelevä juttusarja jatkuisi lähipäivinä.
Toimittajien puolustus on koko ajan nojannut siihen, ettei mitään turvallisuussalaisuuksia julkaistu, ja kaikki tiedot ovat olleet saatavilla julkisista lähteistä. Se ei ollut kuitenkaan tapa, jolla juttua myytiin lukijoille.
Silloinen tasavallan presidentti Sauli Niinistö sanoi tuoreeltaan, että korkeimman turvaluokituksen asiakirjojen sisällön paljastuminen ”on turvallisuutemme kannalta kriittistä ja voi aiheuttaa vakavia vaurioita”.
Niinistö pehmensi myöhemmin, ettei jutun julkaiseminen ollut kuitenkaan aiheuttanut ”mitään palohälytyksiä”.
Juttua seuranneena päivänä HS:n silloinen vastaava päätoimittaja Kaius Niemi kirjoitti sovinnollisen ja palautetta myötäilevän avoimen kirjeen lukijoille.
Hän myönsi, että juttu olisi pitänyt perustella paremmin ja kirjoitti, ettei tarkoitus ollut ylikorostaa salaiseksi luokiteltujen asiakirjojen julkaisemista. Kuorrutukseksi hän sanaili suomalaisen maanpuolustustahdon hienoudesta ja kunnioitettavuudesta.
Samana päivänä poliisi teki kotietsinnän toimittaja Laura Halmisen luo. Halminen oli yrittänyt vasaroida tietokoneensa kovalevyä, ja se oli syttynyt palamaan. Halminen oli soittanut hätänumeroon ja kertonut olevansa toinen Viestikoekeskus-jutun kirjoittajista.
Palokunnan mukana tuli poliisi. Se takavarikoi tietokoneen, puhelimia ja muistitikkuja. Poikkeuksellisen kotietsinnän laillisuudesta käytiin oikeutta korkeinta astetta myöten. Se todettiin lailliseksi.
Korkein oikeus kielsi kuitenkin poliisia käyttämästä yhden takavarikoidun muistitikun sisältöä, sillä se olisi saattanut vaarantaa lähdesuojan.
HS hankki emerituspäätoimittaja Janne Virkkusen puolustamaan lehteä jämäkkyydellä, jolla Niemen olisi pitänyt sitä puolustaa.
Virkkunen kirjoitti, että salaisten asiakirjojen vuotaminen ja julkaiseminen on keskeinen osa sananvapautta ja demokratiaa, eikä medialla ole sellaista isänmaallista tehtävää, jota sille mielellään sovitellaan.
Poliisi ei onnistunut esitutkinnassa selvittämään, mistä asiakirjavuoto oli peräisin. Siitä epäiltiin Puolustusvoimien entistä tiedustelupäällikköä Georgij Alafuzoffia, mutta näyttö ei riittänyt.
Se ei ole suoranainen ihme. Poliisin ei onnistunut saada tietoonsa edes sitä, kuka tai ketkä artikkelin julkaisemisesta olivat päättäneet.
Kaius Niemeä kuultiin tutkinnassa, mutta hän kieltäytyi vastaamasta kysymyksiin. Niemi vetosi itsekriminointisuojaan.
Sananvapauslain mukaan päätoimittaja on vastuussa vain sellaisista sisällöistä, joiden julkaisemisesta on ollut tietoinen. Vuoteen 2004 saakka päätoimittajat olivat vastuussa kaikista sisällöistä.
Suomen tietotoimiston STT:n vastaava päätoimittaja Minna Holopainen arvosteli Niemeä vastuun pakoilemisesta.
Niemi vetosi puolustuksen strategiaan ja siihen, ettei halunnut saattaa enempää ihmisiä epäilyksen alaisiksi. Jäi epäselväksi, miten vastuun ottaminen olisi syyllistänyt toimituksen muita jäseniä.
Niemi ei saanut syytettä. Myös toimituspäällikkö Esa Mäkistä epäiltiin, muttei syytetty.
Apulaisvaltakunnansyyttäjä Jukka Rappe määräsi kuitenkin julkisen paineen alla poliisia tekemään lisätutkinnan Niemen osuudesta. Toimituspäällikkönä toiminut Erja Yläjärvi oli sanonut kuulusteluissa, että Niemi oli käynyt palaverissa, jossa Viestikoekeskus-artikkelia käsiteltiin.
Lisätutkintakaan ei johtanut syytteisiin.
”Esitutkintaa on tehty kovasti, ja asiaa yritetty selvittää. Tämän verran on saatu selville”, Rappe sanoi STT:lle.
Puolustusvoimien entinen tiedustelupäällikkö Alafuzoff tuomittiin myöhemmin törkeästä palvelusrikoksesta. Hän oli säilyttänyt salassa pidettävää materiaalia kotonaan, mikä oli selvinnyt vuototutkinnan aikana.
Korkein oikeus kovensi Alafuzoffin tuomiota kaksi viikkoa sitten. Hän sai vuoden ja 10 kuukautta ehdotonta vankeutta.
Syyttäjän määräämistä lisätutkinnoista selvisi, että Laura Halminen oli esitellyt Viestintäkoekeskus-jutun aineistoa Puolustusvoimille kauan ennen sen julkaisua.
Hän oli antanut tutulle tiedustelu-upseerille tietoja juttuhankkeesta ja sen etenemisestä. Upseeri oli tutustunut aineistoon ja kertonut asiasta eteenpäin Puolustusvoimien sisällä.
Halminen perusteli toimintaansa halulla ymmärtää, mistä asiakirjoissa oli kyse. Normaalisti toimittajat pyrkivät selvittämään tällaisia asioita jotenkin muuten kuin vuotamalla lähdemateriaalin jutun kohteelle.
Toiminta asetti vakavasti kyseenalaiseksi HS:n luotettavuuden ja riippumattomuuden.
HS purki Halmisen työvelvoitteen ja teetätti asiasta sisäisen selvityksen. Ulkopuoliseksi selvitysmieheksi nimettiin STT:n entinen toimitusjohtaja Kimmo Pietinen.
Selvityksen valmistuttua HS tiedotti, että Halmisen tapaus oli yksittäinen, eikä systemaattisia vaikutusyrityksiä tai vuotoja ollut löytynyt.
Suomen Kuvalehti pyysi selvitystä keväällä 2023, mutta vt. vastaava päätoimittaja Antero Mukka kieltäytyi antamasta sitä. Hän vetosi haastatteluiden luottamuksellisuuteen ja haastateltavien oikeusturvaan.
Käräjäoikeudessa Viestikoekeskus-jutun toimittajilla oli kauniisti sanottuna eri käsitys siitä, miten juttu oli syntynyt.
Pietiläisen mukaan työ oli tehty yhdessä, mutta Halminen syytti Pietiläistä painostuksesta ja ahdistavasta määrästä yhteydenottoja.
Hän sanoi kirjoittaneen juttuun ”ehkä vain ingressin” ja katuvansa, ettei vaatinut nimensä poistamista kirjoittajatiedoista.
Hovioikeudessa Halminen kertoi vielä uusia tietoja yhteydenpidostaan Puolustusvoimiin.
Viikkoa ennen jutun julkaisua hän oli tavannut lounaalla myös tuolloisen vastatiedustelun päällikön Pekka Turusen ja kertonut tällekin juttuhankkeesta.
Halmisen mukaan Turunen oli ollut harmissaan HS:n hallussa olleesta aineistosta.
Puolustusvoimat oli siis harvinaisen tietoinen HS:n jutusta ja sen materiaaleista.
Itse asiassa Puolustusvoimat oli tehnyt ensimmäisen tutkintapyynnön poliisille jo päivää ennen julkaisua. Se ei koskenut HS:ää, vaan siinä pyydettiin selvittämään, olivatko Puolustusvoimien virkamiehet syyllistyneet turvallisuussalaisuuden paljastamiseen luovuttaessaan toimittajalle salassa pidettäviä tietoja.
Poliisin esitutkinnan selostusosaan on kirjattu virheellisesti, että Puolustusvoimat olisi saanut tiedon julkaisuaikeista vasta tuolloin. Se ei ollut siis kertonut esitutkinnassa yhteydenpidosta Halmisen kanssa.
Toimittajien puolustusasianajajat ovat vuosia kyselleet, miksi Puolustusvoimat ei ryhtynyt minkäänlaisiin toimenpiteisiin jutun julkaisemisen estämiseksi, jos jutun aineisto oli kerran niin salaista.
Halmista ja HS:ää edustanut Kai Kotiranta kyseenalaisti Puolustusvoimien roolin prosessissa ylipäätään.
Hänen mukaansa toimittajiin kohdistuva syyte perustui Puolustusvoimien asiantuntijalausuntoon, vaikka Puolustusvoimat oli asiassa asianomistaja. Se toimi siis samanaikaisesti sekä todistajana että uhrina.
Esitutkintamateriaalista oli muutenkin salattu valtaosa jopa puolustukselta. Yli 1500-sivuisesta tutkinnasta puolustus sai vain noin 850 sivua osittain salattua sivua, loput annettiin pelkästään nähtäväksi.
Puolustuksen mukaan salauspäätös vaikeutti puolustautumista. Siitä valitettiin korkeimpaan hallinto-oikeuteen.
Korkein hallinto-oikeus katsoi, että esitutkintamateriaalin sai salata.
Hovioikeuden tuoreessa ratkaisussa otetaan melko suoraan kantaa Viestikoekeskus-jutun ja suunnitteilla olleiden jatkojuttujen journalistiseen laatuun ja yhteiskunnalliseen merkitykseen.
Hovin mukaan Halminen ja Pietiläinen eivät olleet ”niinkään pyrkineet osallistumaan yleiseen keskusteluun”, vaan julkaisemaan salaisia tietoja.
Salaisten tietojen julkaisulle ei ratkaisun mukaan ollut yhteiskunnallista perustetta, koska niitä ei kytketty tarpeeksi hyvin tiedustelulain muutoshankkeeseen.
”Käsillä olevien turvallisuussalaisuuksien julkistamisesta tai niiden julkistamisen yrittämisestä on sen sijaan aiheutunut konkreettinen uhka sananvapaudelle ja niille muille perus- ja ihmisoikeuksille, joita Suomen kansallisella turvallisuudella pyritään suojaamaan”, ratkaisussa kirjoitetaan.
”Siten Suomen ulkoinen turvallisuus ohittaa näissä olosuhteissa vastaajien sananvapauden.”
Oikeudenkäynti toimittajia vastaan on aiheuttanut huolta Suomen sananvapaustilanteesta jo kauan ennen tämänpäiväistä tuomiota julkaisemattomista jutuista.
Se on vaikuttanut esimerkiksi sijoittumiseen lehdistönvapausindeksissä. Vuonna 2022 Suomi romahti toiselta sijalta viidenneksi, jossa se on edelleen.
Indeksiä ylläpitää ja julkaisee kansainvälinen Toimittajat ilman rajoja -järjestö. Sen Suomen osaston puheenjohtajana toimii nykyään Kaius Niemi.
HS:ssä työskentelee nykyään enää vain Tuomo Pietiläinen. Laura Halminen on siirtynyt Verkkouutisiin ja Kalle Silfverberg Hufvudstadsbladetin päätoimittajaksi.
Hovioikeuden tuomioon voi hakea valituslupaa korkeimmasta oikeudesta.
Oikaisu 2.7.2025 klo 15.18: Korjattu lause, jossa väitettiin Pietiläisen vastustaneen viranomaisten valtuuksia lisännyttä lakia intohimoisesti. Lause muutettu muotoon ”Hän arvosteli viranomaisten valtuuksia lisännyttä lakia HS:n kommenttikirjoituksissaan”.