Nyt olemme pulassa

Lääkkeet ovat valtion tärkeimpiä turvallisuuden takaajia. Silti tuotannon on annettu valua pois Euroopasta.

Eurooppa
Teksti
Leena Sharma
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Adrenaliinikynä Epipen pelastaa henkiä. Sitä käytetään ensiapuna äkillisissä allergisissa hätätapauksissa: ihminen voi saada anafylaktisen reaktion esimerkiksi pähkinöistä tai ampiaisen pistosta.

Kihelmöinti ja kutina leviävät muutamassa minuutissa ympäri kehon. Ihoon nousee nokkospaukamia. Huulet ja silmäluomet turpoavat. Kurkkua kuristaa, ääni alkaa vinkua. Verenpaine laskee ja sydämeen tulee rytmihäiriöitä. Potilas on hengenvaarassa.

Eeva-Maria Suuronen tarvitsee Epipeniä ruoka-aineallergioihin. Hän on erityisen allerginen soijalle. Hänellä on lisäksi ristikkäisallergia koivusta. Kun koivu kukkii, soija-allergia äityy entistä pahemmaksi ja myös monet muut ruoka-aineet, kuten mansikat ja pähkinät, ovat hänelle vaarallisia.

Kesällä 2018 Suuronen käveli helsinkiläiseen apteekkiin. Hän tarvitsi uuden Epipenin.