Otava on bestsellerkuningas

Profiilikuva
Karo Hämäläinen on kirjailija ja talouteen erikoistunut vapaa toimittaja.
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Kahdestakymmenestä viime vuonna eniten myydystä kotimaisesta kaunokirjasta yli kolmanneksen, seitsemän, kustansi Otava. Samaan konserniin kuuluvan Liken listoilta tuli kaksi bestselleriä.

Otava on ollut viime vuosien ajan ehdoton bestsellerjyrä. Viiden vuoden aikana täsmällisesti 42 prosenttia kotimaisen aikuisten kaunokirjallisuuden bestsellereistä on tullut seitsentähtisen logon alta. Tarkkaan lukuun päästään, kun bestselleriksi luokitellaan Suomen Kustannusyhdistyksen jäsenkustantajiltaan keräämiensä tietojen pohjalta laatimat kahdenkymmenen eniten myydyn kirjan listat. Viidessä vuodessa kertyy sadan nimikkeen joukko.

Toiseksi eniten edustusta myydyimpien kirjojen listoille on saanut WSOY, 19 kirjaa. Sitä seuraavat kaksi muuta perinteisestä neljästä suuresta eli Tammi ja Gummerus, joilta kummaltakin on sadan kirjan joukossa kahdeksan nimikkeen edustus.

Seuraavista niukasti suurin on Siltala, kuusi nimikettä. Viisi kotimaisen kaunokirjallisuuden bestselleriä yhtä monessa vuodessa ovat kustantaneet Teos ja Like. Amanita eli Kaari Utrio ja Diktaattori eli Juha Vuorinen ja  ovat kirjoittaneet ja kustantaneet kumpikin kolmena vuotena top20-joukkoon yltäneen kirjan. Paasilinnan ainut edustus listoilla on Lasse Lehtisen Arto Paasilinnan ja kansanperinteen pohjalta kirjoittama Nätti-Jussi-kirja.

Myydyimpien kirjojen listoilla toistuvat tutut nimet, ja kustantamoidenkin listasijamääriin vaikuttaa se, tuleeko myyvältä kirjailijalta sinä vuonna uusi teos.