Nykyajan noidat elävät hopeavesissä

Profiilikuva
Karo Hämäläinen on kirjailija ja talouteen erikoistunut vapaa toimittaja.

Noidan käsikirja kuului meidän 1980-luvulla lapsuutemme eläneiden sukupolvikokemukseen. Kirjasta sukeutui viime vuosina yllättävä retrohitti. Kirjoitin ilmiöstä vuosi sitten, ja elokuussa Tammi onnistuikin ottamaan teoksesta uuden painoksen.

Hyvin näkyy uppoavan. Tätä kirjoittaessani esimerkiksi pääkaupunkiseudun kirjastojen Helmet-järjestelmässä kirjaa on 174 kappaletta, lähes kaikki lainassa ja varauksia kaksi.

Noidan käsikirjan suosiossa lienee kyse meidän nykyisten keski-ikäisten nostalgiatripistä omaan lapsuuteemme, mökin aittaan, jonka nurkissa tuuli vinkuu. Siellä luimme peiton alla jännittävistä noitajutuista. Ehkä saatiin lasi liikkumaan ja kertomaan synkkiä tai koomisia ennustuksia tulevaisuudesta.

Spiritismiä pelatessamme kuitenkin tiesimme leikkivämme. Emme uskoneet yliluonnollisiin voimiin.

Toisin oli 1600-luvulla.