Nämä kirjat jäivät mieleen vuodelta 2021
Vuoden kirjojen listaaminen on väistämättä subjektiivista. Hyvin harva on lukenut kaikkia kuluneen vuoden aikana ilmestyneitä kirjoja, ei edes suomenkielisiä, ei edes suomenkielisiä kaunokirjoja. Maku, esteettiset arvostukset ja raadollisesti myös lukutilanne vaikuttavat siihen, mitä kirjaa lukija pitää hyvänä, vaikka kuinka pyrkisi objektivoimaan lukukokemuksensa.
Omalle vuoden kirjat -listalleni en pyrikään etsimään kirjoja, jotka ehkä saattaisivat olla mielestäni vuoden parhaita, vaan kirjoja, joiden lukemisen tai kuuntelemisen muistan ja jonka liitän ehkä tulevaisuudessakin juuri vuoteen 2021.
Ville-Juhani Sutinen: Arktis (Like)
Kun Walter Isaacsonin Steve Jobs -elämäkerta nimeltään Steve Jobs (suom. Jyri Raivio) ilmestyi kymmenen vuotta sitten suomeksi, yritin lukea sitä Jobsin firman valmistamalla iPad-laitteella. Ei siitä mitään tullut. Elämäkerrat sopivat erinomaisesti kuunneltaviksi, joten kun Jobs ilmestyi helmikuussa äänikirjapalveluun (luk. Jone Takamäki), latasin reilut 30 tuntia oitis lenkkikuunneltavaksi.
Kuuntelin Jobsin elämäntarinaa hiihdellessäni maaliskuussa Muoniossa. Kirjan loputtua yritin jatkaa Jobsin tyttären Lisa Brennan-Jobsin muistelmakirjalla Pikkusintti (WSOY 2019, suom. Anuirmeli Sallamo-Lavi, luk. Karoliina Niskanen), mutta kun se ei ottanut sujuakseen, vaihdoin Ville-Juhani Sutisen Arktikseen.
Arktis oli nappivalinta. Puskin tuiskun läpi Muonion keskustasta Olokselle ja edelleen Jerisjärvelle Sutisen arktiset matkat korvissani. Kirjasta tuli moniaistisesti koettu elämys. Kutunivan kyljessä tervehdin joutsenia, joista Sutinen kirjoittaa.
Sanna Puutonen: Sydänmuuri (Otava)
Tyylikkäästi kirjoitettu Sydänmuuri taas ei toimi lainkaan äänikirjana. Luettuna se on hykerryttävä. Sanna Puutonen pelaa kielen rekistereillä, ja lyhytproosateoksessa tyylilajit vaihtuvat arvaamatta mutta äärimmäisen hallitusti.
Puutosen lauseiden nyansseja haluaa jäädä tarkastelemaan. Sydänmuurissa niin sanotusti hyvien lauseiden tiheys on varsin suuri.
Eeva Joenpelto: Elämän rouva, rouva Glad (WSOY 1982)
Eeva Joenpellon kirjailijanura osui omalta kannaltani juuri hankalaan aikaan. Kun aloin tulla kirjojenlukuikään, Joenpellon ura oli jo viimeisellä kierroksella eikä hän vielä ollut saanut sitä klassikon asemaa, joka hänelle on viimeistään tänä vuonna vietetyn satavuotisjuhlavuoden myötä tullut.
Aivan vuoden aluksi kertasin aiemmin huolimattomasti lukemani Helena Ruuskan Eeva Joenpelto -elämäkerran Elämän kirjailija (WSOY 2015). Sen innottamana tilasin Risto Lindstedtiltä muistelujutun Joenpellosta Parnassoon ja ryhdyin tutustumaan Joenpellon tuotantoon.
Tuomari Müller, hieno mies (WSOY 1994) jäi kesken, mutta Elämän rouva, rouva Glad (WSOY 1982) veti vahvasti puoleensa ja jätti väkevän muiston. Yöpöydälläni odottaa kirjailijakotina toimivasta Joenpellon talosta löytynyt Rikas ja kunniallinen (WSOY 1984).
Ilja Leonard Pfeijffer: Grand Hotel Europa (Gummerus)
Ilja Leonard Pfeijfferin Grand Hotel Europa (suom. Sanna van Leeuwen) näytti ja kuulosti esittelytekstin perusteella viihderomaanilta, mutta jotain kiehtovaa siinä tuntui olevan. Kun kollega sähköpostiviestissään kertoi lukevansa todella ärsyttävältä vaikuttavaa kirjaa, Grand Hotel Europaa, latasin sen äänikirjana. Näinkin suostuttelu voi toimia.
Kuuntelin kirjaa kesällä Mikkelissä. Se oli vuoden paras juoksuviikko. Pfeijfferin teos osoittautui älykkääksi vanhaa maanosaa analysoivaksi teokseksi, jossa on monia hykerryttäviä kohtia. Etsimättä aloin verrata sitä Hannu Raittilan Canal Grandeen (WSOY 2001).
Kollegani luki kirjaa samaan aikaan, vaihdoimme ajatuksia. Kirjan parhaan kohdan muistan kuunnelleeni pyöräillessäni lukioaikaisella pyörälläni Vanhanmäentietä.
Grand Hotel Europan mahtipontisuus ja massiivisuus olisivat saattaneet häiritä lukiessa, mutta kuunteluun kirja sopii erinomaisesti.
Leena Majander-Reenpää: Kirjatyttö (Siltala)
Vaikka listallani olen keskittynyt kaunokirjallisuuteen, täytyy mukaan ottaa myös syyskauden eniten odottamani kirja, joka sattuu olemaan muistelmateos. Leena Majander-Reenpää on tehnyt pitkän ja monipuolisen uran suomalaisessa kirjankustannusmaailmassa ja nähnyt paljon. Kirjatytössä hän kertoo siitä tarkasti, terävästi ja hauskasti.
Tapahtumista ja henkilöistä siirrytään vauhdikkaasti toisiin, ja kun kirjoittajalla on silmää yksityiskohdilla ja korvaa kielelle, Kirjatyttöä täytyy vain lukea eteenpäin kunnes pettymyksekseen joutuu huomaamaan sen päättyneen.
Fyysisissä kirjoissa on se eittämätön etu äänikirjoihin verrattuna, että lopun lähestymisen näkee kaiken aikaa edessään ja siihen osaa varautua niin kuin Kirjatyttöä lukiessani toisin kuin taskussa olevan kännykän näytöllä pyörivästä minuuttilaskurista.
Laura Malmivaara: Vaiti (Otava)
Näyttelijänä ja valokuvaajana tunnetun Laura Malmivaaran esikoisromaani kehystyi julkisuudessa avainromaaniksi, joka kertoo elokuvaohjaaja Aku Louhimieheen kohdistuneesta jahdista ex-vaimon näkökulmasta.
Vaiti on kuitenkin paljon muuta ja ennen kaikkea kaikkea muuta. Se on kaunis ja kauttaaltaan taitavasti kirjoitettu aikalaisromaani, joka kiinnittyy tiukasti merenrannan maahan ja ulottuu sukupolvien yli.
Risto Isomäki Atlantin kuningatar (Into)
Olen aina pitänyt Risto Isomäen idearikkaudesta, jota hän pulppuaa niin kirjoituksissaan kuin esiintymisissään. Oivallukset ja mahdollisten kehityskulkujen esittäminen ovat myös hänen trillereidensä kiehtovinta osaa. Juoni ja henkilöt ovat ainakin minulle niissä sivuseikka, rakenteeseen kuuluva välttämättömyys, jotka mahdollistavat kirjailijan oivallusten esittämisen.
Ideoiden tulitusta on myös Atlantin kuningatar.