Vuosikymmenten kapinaliike on kukistumassa Sri Lankassa

SK:n toimitus
Ulkomaat 18.5.2009 14:15

Sri Lankan tamilitiikerien johtajan kuoleman myötä näyttäisi kukistuvan vuosikymmenten kapinaliike. Tutustu sisällissodan vaiheisiin myös SK:n kuvaseinällä.

tamilisissijohtaja Velupillai Prabhakaran

Sri Lankan armeija on ottanut haltuunsa koko saarivaltion ensimmäistä kertaa sitten sisällissodan alkamisen vuonna 1983. Armeija ilmoitti myös tappaneensa tamilikapinallisten johtajan, Velupillai Prabhakaranin. Kuvia hänen ruumiistaan ei ole toistaiseksi julkaistu.

Prabhakaran aloitti taistelun itsenäisen tamilivaltion puolesta joukkionsa kanssa vuonna 1972 ollessaan vasta 18-vuotias.

Joukkiosta kasvoi seuraavien vuosikymmenten aikana tehokas LTTE-sissiliike, joka pystyi vastustamaan Sri Lankan ja Intiankin armeijaa, tappamaan ministereitä ja vuonna 1993 itsensä presidentti Ranasinghe Premadasan.

LTTE hankki omat maa- ja merivoimat, jopa lentokoneita. Tätä pidetään pitkälti Prabhakaranin ansiona.

Prabhakaran loi ankaraan kuriin perustuvan sissijärjestön, jossa tupakka ja alkoholi olivat kiellettyjä ja jonka jäsenet kantoivat kaulassaan syanidikapselia – elävänä ei saanut jäädä kiinni.

Sisseille myönnettiin sotilasarvo vasta kuoleman jälkeen, mikä synnytti marttyyreja palvovan kultin. Itsemurhahyökkäyksiin perustuvan taktiikan Prabhakaran kehitti jo kauan ennen al-Qaidaa.

Kannattajat kutsuvatkin Prabhakarania auringonjumalaksi, kun taas vastustajien mielestä hän oli häikäilemätön ja suuruudenhullu. Kumpi käsitys lopulta jää elämään, saattaa riippua paljolti hänen kuolintavastaan.

Viranomaiset ovat kertoneet hänen kuolleen kunniattomasti kesken pakoyrityksen, kun taas sissit sanovat hänen taistelleen kuolemaan asti.

Teksti STT-AFP-AP
Kuva AP-Lehtikuva

[Kuvat:sri lanka civil war]