Terve, olen Iranin presidentti - katso kuvat maailman johtajien tapaamisesta

Dmitri Medvedev
Teksti
Juho Salminen
Julkaistu yli kolme vuotta sitten
Iranin presidentti aiheutti puheellaan ulosmarssin YK:n yleiskokouksessa myöhään eilen New Yorkissa. Kuva Richard Drew / AP / Lehtikuva.

Puhujakorokkeet ovat taas kovassa käytössä YK:n päämajassa New Yorkissa, kun YK:n yleikokous on koolla.

Kun ääneen pääsi Iranin presidentti Mahmud Ahmadinejad, sali alkoi tyhjentyä. Ulos marssivat ainakin Yhdysvaltain, Ranskan, Britannian, Saksan ja Tanskan valtuuskunnat.

Poistumisen syynä oli odotetusti Ahmadinejadin puhe, jossa hän höykytti läntistä maailmaa ja Israelia.

Hän syytti Israelia epäinhimillisistä toimista palestiinalaisalueilla ja pyrkimyksistä hallita maailmanpolitiikkaa sekä -taloutta. Länsimaita Ahmadinejad kritisoi sodan ja terrorin levittämisestä Lähi-itään.

Oman tontin hän yritti pitää puhtaana eikä viitannut lainkaan Iranin ja monien muiden maiden kiistaan maan ydinohjelmasta.

Myös salin ulkopuolella osoitettiin mieltä Iranin presidentille. Mielenosoittajat kantoivat kuvaa Neda Agha-Soltanista, joka kuoli kesällä Iranin vaalien jälkeisissä kahakoissa. (Katso kuva)

Jos Ahmadinejad oli vielä rennon oloinen puhuessaan, samaa ei voi sanoa Libyan johtajasta Muammar Gaddafista. Hän pääsi YK:ssa ääneen ensimmäistä kertaa neljäänkymmeneen vuoteen ja antoi tulla sydämensä kyllyydestä. Puhetta riitti yli puolentoista tunnin ajan. Uutistoimisto AP:n mukaan Gaddafin puhe oli valmistelematonta tajunnanvirtaa. Kun hän kutsui YK:n turvallisuusneuvostoa terroristineuvostoksi, väki salissa alkoi suunnata ulos. Gaddafin puhe uuvutti tulkitkin, sillä puhetta osallistujien kuulokkeisiin kääntänyt ääni vaihtui välillä, kertoi AP. (Katso kuva)

Muu maailma yrittää kiristää otettaan Iranista. Venäjää on kaivattu Iranin vastaiseen rintamaan. Presidentti Dmitri Medvedev lupasi uusia pakotteita Irania vastaan. (Katso kuva)

Katso kaikki kuvat New Yorkin YK-kokouksesta SK:n kuvaseinällä.

Lähde: AP, Reuters, STT