SK Kairossa: Väkeä kaduilla entistä enemmän, paine kasvaa - kuuntele raportti paikalta

Egypti
Teksti
Juho Salminen
Julkaistu yli kolme vuotta sitten
Egyptiläinen sotilas ampuu varoituslaukauksia Tahririn aukiolla Kairossa 31. tammikuuta. Väkijoukko yritti lynkata miehen, jota epäiltiin siviilipoliisiksi. Armeija tuli tilanteeseen väliin. Kuva Khaled Desouki / AFP / Lehtikuva.

Kuuntele SK:n toimittajan puhelinraportti tapahtumien keskeltä Kairosta.

(Jos äänen kanssa on ongelmia, lataa tiedosto tästä.)

Tilanne Egyptissä jatkuu jännittyneenä. Kairossa oleva Suomen Kuvalehden toimittaja Silja Lanas Cavada sanoo, että tunnelma on kiristynyt eilisestä.

Aamulla armeija alkoi rakentaa sulkuja Tahririn aukiolle johtaville teille. Myös ihmisten pääsyä aukiolle rajoitettiin. Sotilaat käyttäytyivät aiempaa aggressiivisemmin. Lanas Cavadan pääsy Tahririn aukiolle estettiin ja hänen muistiinpanonsa revittiin. Hän pääsi kuitenkin paikalle myöhemmin.

Mielenosoitusten keskipiste on yhä Tahririn aukio. Tänään sinne kerääntyi paljon ihmisiä jo päivällä. Ulkonaliikkumiskielto astui voimaan kolmelta iltapäivällä, mutta armeija ei enää valvonut tiukasti ja väkeä kerääntyi aukiolle jatkuvasti lisää. Joidenkin arvioiden mukaan paikalla olisi jopa 250 000 ihmistä.

Ilmapiiri Kairossa on odottava ja jännittynyt. Väkeä on kaduilla yhä enemmän, ja huomiselle on suunnitteilla jopa miljoonan ihmisen mielenosoitus. Samaan aikaan presidentti Hosni Mubarak nimitti uuden hallituksen, joka on pitkälti sama kuin edellinen. Kumpikaan osapuoli ei tunnu perääntyvän.

Mitä tekee armeija? Robert Baer (entinen CIA:n agentti) kirjoittaa, että Omar Suleimanin valinta Egyptin varapresidentiksi ei suinkaan ollut sattumaa. Suleiman tuntee maan asevoimien johdon erittäin hyvin ja tietää, keneen voi luottaa tiukoissa paikoissa. Tämä korostaa sitä, että armeijan rooli tulevissa tapahtumissa on merkittävä.

Suomen ulkoministeriö neuvoo suomalaisia välttämään matkustamista Egyptiin ja poistumaan suurista kaupungeista (kuten Kairo, Suez, Aleksandria, Luxor).

Sotilaita Tahririn aukiolla 31. tammikuuta. Kuva Khaled Desouki / AFP / Lehtikuva.

Päivän tapahtumia

  • Egyptin uusi hallitus vannoi virkavalansa.

  • Sisäministeriksi on nimitetty entinen kenraali Mahmoud Wagdi, joka aikanaan vastasi Egyptin vankiloista.
  • Poliisit ovat palanneet katukuvaan ainakin osissa Kairoa.
  • Egyptin pankit ovat suljettuina kolmatta päivää, avaamisesta ei ole tietoa.

  • Kuusi uutiskanava al Jazeeran toimittajaa pidätettiin päivällä. He pääsivät myöhemmin vapaaksi, mutta heidän kameransa ja tietokoneensa vietiin.
  • Asiantuntijat varoittavat, että pitkittyvä kriisi voi suistaa Egyptin talouden entistä huonompaan tilaan.
Poika kaupitteli leipiä Kairon keskustassa 31. tammikuuta. Kuva Mohammed Abed / AFP / Lehtikuva.