Saksan kouluampuja kuollut - ainakin 15 uhria

koulusurmat
Teksti
SK:n toimitus
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Saksassa ainakin 15 ihmistä surmannut kouluampuja on kuollut. Ampuja sai surmansa tulitaistelussa poliisin kanssa.

Saksa kouluampuminen

Tulitaistelussa kuoli ampujan lisäksi myös kaksi sivullista ja kaksi poliisia haavoittui. Ampuja ehti paeta noin 40 kilometrin matkan kaappaamallaan autolla ennen kuin poliisi sai hänet kiinni.

Toisten tietojen mukaan ampuja tappoi itsensä kun poliisi oli saartanut hänet.

Nuorukainen hyökkäsi aamulla kouluun Winnendenissä Etelä-Saksassa. Poliisin mukaan ampuja avasi tulen kahdessa luokkahuoneessa.

Koulussa kuolleista yhdeksän oli oppilaita ja kolme opettajia. Lisäksi useat oppilaat ovat haavoittuneet vakavasti. Koulun oppilaat ovat 10-16-vuotiaita.

Ampuja tappoi myös yhden ihmisen läheisellä klinikalla.

Ampujan kerrotaan olevan 17-vuotias koulun entinen oppilas. Saksalaisviestimien mukaan hyökkääjä käytti aseita, joita tämän vanhemmat säilyttivät luvallisesti kotonaan.

Winnenden on noin 27000 asukkaan kaupunki, joka sijaitsee 25 kilometriä Stuttgartista koilliseen.

Saksan hallitus on ilmoittanut olevansa syvästi järkyttynyt kouluammuskelusta. Liittokansleri Angela Merkel antaa tilanteesta lausunnon myöhemmin tänään.

Lue taustaksi SK:n juttuja koulusurma-aiheesta.

Teksti SK:n toimitus ja STT, AFP, DPA, Reuters

Aiheesta lisää
Spiegel Online (saksaksi)
Bild.de (saksaksi)
BBC (englanniksi)

AP:n kuvia tapahtumapaikalta
löydät täältä