Ruotsalaisessa kasvattikodissa tuhoutunut lapsuus: Voiko yhteiskunta ostaa sen takaisin?

Ulkomaat 23.11.2011 13:40

Anne Skånerin lapsuus ja nuoruus tuhoutui ruotsalaisissa lastenkodeissa. Nyt Ruotsin valtio on virallisesti pyytänyt anteeksi hoidon laiminlyöntiä ja puutteellista valvontaa. Skånerin tunteet ovat ristiriitaiset. Voiko lapsuuden ostaa takaisin?

Anne Skåner Anne Skåner. Kuva Kirsti Kajanne.

Omat koirat ovat Anne Skånerille tärkeitä. Ne eivät pihistele rakkaudessa. Nykyisin hän opettaa mediaa koulussa ja on Yhteiskunnan ottolapset -yhdistyksen puheenjohtaja. Siihen kuuluu 900 aikuista, aikanaan kovia kokeneita lapsia.

”En ole koskaan hyväksynyt alilyöntiasemaa. Vihastuminenkin voi olla kannustin, joka antaa voimaa, Skåner sanoo.

Vuosien 1920 ja 1980 välisenä aikana Ruotsissa otettiin huostaan 250 000 lasta. Vuonna 1953 kolmevuotias Anne oli yksi heistä. Vanhemmat olivat eronneet ja Anne tuomittu isänsä hoitoon. Tämän uusi vaimo ei kuitenkaan halunnut pitää lapsesta huolta.

”Nybodan lastenkodissa oli sääntö, että lasta ei saanut pitää sylissä eikä luoda tunnesiteitä. Tarkoitus oli, että lapsi pikku hiljaa siirtyy uuteen perheeseen,” Skåner sanoo ja lisää, että Nyboda oli Ruotsin modernein lastenkoti, joka oli rakennettu Alva Myrdalin kansankotiajatusten pohjalta.

”Se oli tehty lapsille. Wc-pöntöt ja pesuvadit olivat matalat. Kaikki oli täydellistä ulkoisesti, mutta tunteet puuttuivat. Lapsille tehtiin kokeita. Kaikki joutuivat älykkyys- ja käytöstesteihin. Se oli lähellä rotuoppiajattelua.”

Viisivuotias Anne pääsi lopulta kasvattikotiin Etelä-Ruotsin maaseudulle lapsettoman pariskunnan hoiviin. Hän sai uusia vaatteita ja leikkikaluja, joita hänellä ei ennen ollut. Uusi ”äiti” ei kuitenkaan osannut luottaa intuitioonsa, vaan aina jonkun kasvatuksellisen ongelman ilmetessä soitti Lastenhuoltolautakuntaan Tukholmaan.

”Minut kasvatettiin etämenetelmällä. Olin tietysti aika mahdoton ja turvaton lapsi. Halusin takaisin isäni luo,” Skåner muistelee ja kertoo, että ongelmien takia hän sai matkustaa parikin kertaa vuodessa lastenkotiin Tukholmaan lisätutkimuksiin.

Kun Anne oli 12-vuotias, hän löi kasvatusäitiään. Tyttö lähetettiin uuteen perheeseen, jossa hän oppi tupakoimaan ja meikkaamaan itseään. Syksyllä hän luuli pääsevänsä takaisin vanhaan kasvattikotiinsa, mutta päätyikin sen sijaan lastenkotiin. Siellä hän eli 15-vuotiaaksi.

”Tunsin itseni tosi petetyksi ja hylätyksi. Isä ei halunnut ottaa minua. En tiennyt, missä äiti on. Mummo olisi halunnut minut, mutta ei saanut huoltajuutta, koska oli liian vanha.”

Lastenkodissa kaikki meni pieleen. Anne alkoi juoda ja häntä kiusattiin koulussa. Tyttö alkoi pinnata. Oli aika taas vaihtaa maisemaa ongelmanuorten lapsikylään.
Hän oli siellä vajaan vuoden ja joutui erityiseen kotiuttamiskotiin, jossa oli täysi-ikäiseksi asti. Huumeet astuivat kuvioon.

Myöhemmin Anne Skåner tapasi biologisen äitinsä. He eivät olleet tavanneet 17 vuoteen.

”En tuntenut mitään tunteita häntä kohtaan. Käytin häntä rajusti hyväkseni. Öisin, kun voin huonosti, menin hänen luokseen, herätin ja sain rahaa.”

Parikymppisenä Anne Skåner meni päihdehoitoon ja sai katkaistua huumekierteensä. Hän ryhdistäytyi tosissaan ja teki töitä toimittajana. Tavattuaan silloisen miehensä he adoptoivat kaksi lasta.

Anne Skånerin tarina on kiltimpi kuin monien muiden kasvattilasten. Skåner on tavannut monta ihmistä, joita hyväksikäytettiin uusissa perheissä huostaanoton jälkeen. Lapsia hyödynnettiin ilmaisena työvoimana, heitä pahoinpideltiin ja käytettiin seksuaalisesti hyväksi.

”Jos lapset kantelivat kohtelustaan, Lastenhoitolautakunta tuli käymään kodissa. Mutta he ilmoittivat käynnistään etukäteen, joten perhe pystyi valmistautumaan. Kaikki oli hienoa ja siivottua, lapsella oli uudet vaatteet ja kakkua pöydässä. Ja kun viranomaiset olivat lähteneet, lapsi sai piiskaa siitä hyvästä, että oli kannellut.”

Miksi perheitä ei valittu tarkemmin?

”Kaupunkilaislapset sijoitettiin usein maanviljelijäperheisiin. Riitti, että maalla oli raikasta ilmaa ja eläimiä. Myös kristittyjä perheitä suosittiin. Oletettiin että heillä on asiat hyvin. Joskus lasta kuitenkin piestiin esimerkiksi sen takia, että paholainen saataisiin karkotettua tämän ruumiista.

Kun Skåner oli lapsi, suuri osa huostaanotetuista lapsista oli yksinhuoltajaäitien tai alkoholistien lapsia. Kun sosiaalivirasto, silloinen köyhäinhoito, sekoitettiin peliin, virasto ei auttanut perheitä vaan otti lapset huostaan, Skåner kertoo.

”En yhtään epäile, etteivätkö lapset olisi voineet huonosti näissä perheissä. Mutta nämä lapset joutuivat pienemmästä helvetistä suurempaan helvettiin. On kyse siitä, että valtion olisi pitänyt antaa meille jotain parempaa,” Skåner tiivistää ja lisää, että monet lapset eivät voineet tajuta, miksi he eivät saaneet asua kotona.

Lisäksi sisarusparvia ripoteltiin ympäri maata niin, että yhteydet hävisivät. Moni joutui vankilaan. Moni teki itsemurhan.

Kovia kokeneiden lasten hyvitysprosessi sai alkunsa kuusi vuotta sitten, kun Ruotsin televisio näytti dokumentin huonosti kohdelluista lastenkotilapsista. Siitä syntyi meteli. Media revitteli. Demareiden sosiaaliministeri Morgan Johanssonin aloitteesta asiaa alettiin selvittää. Vaikka demarit sitten hävisivät vaalit, porvarihallitus jatkoi työtä.

Tutkimuksessa haastateltiin 900 silloista lasten- ja kasvattikotilasta. Kun ensimmäinen osaselvitys julkistettiin, lapsi- ja vanhusministeri Maria Larsson antoi lausuntoja, ettei sellaista voi tapahtua Ruotsissa, asetti erityisen hyvitysselvityksen ja lupasi että tulossa on virallinen anteeksipyyntö.

Asianosaisille luvattiin korvausta 250 000 kruunua. Viime kuussa tuli kuitenkin tieto, että rahoja ei maksetakaan.

”Syntyi taas meteli. Oppositio tunsi hetkensä koittaneen ja antoi hallituksen ymmärtää, että jos ratkaisua ei synny, asia menee eduskuntaan ja silloin ruotsidemokraatit tulevat myös äänestämään hallituksen ehdotusta vastaan. Hallitus ei halunnut kaatua.”

Viime maanantaina hallitus järjesti virallisen anteeksipyyntöseremonian. Valtio pyysi anteeksi hoidon laiminlyöntiä ja puutteellista valvontaa.

Juhlavaloissa kylpevässä Tukholman kaupungintalossa oli 1300 ihmistä parhaimmat päällä. Vadeissa oli pikku syötävää ja laseissa alkoholitonta siideriä.

Eduskunnan puhemies Per Westerberg pyysi anteeksi, että yhteiskunta oli jättänyt lapset pulaan:

”Koko yhteiskunta kantaa tästä moraalista häpeää. Teille piti saada lämpöä ja turvallisuutta, mutta unelma kuoli, kun sosiaaliviranomaiset sijoittivat teidät.”

Hänen puheensa aikana kuultiin vihellyksiä. Ulkona viitisenkymmentä ihmistä osoitti mieltään nykyisten huostaanottojen kriteereistä.

Ministeri Maria Larsson lupasi valtion tekevän kaikkensa, ettei vastaavaa tapahdu enää uudestaan.

Entä mitä miettii Anne Skåner? Voiko seremonia korvata varastetun lapsuuden?

”Ei se siihen pysty, mutta se antaa meille mahdollisuuden tulla kokonaisimmiksi ja mennä elämässä eteenpäin. Tärkeintä on, että valtio on myöntänyt tehneensä väärin. Lapsuutta ei voi koskaan ostaa takaisin.”