Ruandalaismiehen oikeudenkäynti Porvoossa: Näistä teoista miestä syytetään

SK:n toimitus
Ulkomaat 1.9.2009 07:17

Oikeudenkäynnissä on todistettava aukottomasti, että ruandalaismies on todella sama henkilö, joka on syyllistynyt hirmutekoihin. Ihmisoikeusjärjestö Human Rights Watch on kuvannut niitä raportissaan.

Ruandan kansanmurha 1994. Kuva Hannu Lindroos Suomen Kuvalehti

Lohduton näky Ruandan ja Zairen (nyk. Kongon demokraattinen tasavalta) rajalta Gomasta kesällä 1994: kilometritolkulla kansanmurhan uhreja. Kuvat Hannu Lindroos / Suomen Kuvalehti

Porvoossa asuvaa ruandalaismiestä epäillään yrityksestä hävittää kansanryhmä. Lisäksi hänelle vaaditaan rangaistusta viidestätoista murhasta. Kansanmurhaoikeudenkäynti alkoi aamulla Porvoossa.

Miestä vastaan on nostettu syyte joukkotuhonnasta tai toissijaisesti 15 murhasta. Mies on kiistänyt syytteet.

Vuonna 1994 kansanmurhassa sai surmansa 800000 ihmistä.

Suomessa käydään nyt ensimmäistä kertaa oikeutta joukkotuhonnasta. Maksimirangaistus sekä joukkotuhonnasta että murhista on elinkautinen vankeusrangaistus.

Seuraavassa on toimittaja Hannu Pesosen juttu ruandalaismiehen kiinniotosta ja väitetyistä teoista. Pesosen seurasi kansanmurhasta syytetyn oikeudenkäyntiä kyläkäräjillä 2005.

Lista kansanmurhasta epäillyistä

Nimi ja syntymäaika.

Vanhempien nimet.

Kotipaikka: Nyakizun kunta, Butaren maakunta. Syntyjään Burundista.

Ammatti ennen vuotta 1994: Johtotehtävissä Ruandan yhdistyneissä baptistikirkoissa UEBR:ssa.

Maanpaossa: Suomessa.

Rikos josta syytetään: Kansanmurha.

Ruandan valtionsyyttäjänvirasto julkaisi vuoden 2006 lopulla listan vuoden 1994 kansanmurhasta epäillyistä. Lista on lyhytsanainen. Kuvauksen perusteella pidätettiin ruandalaismies kiirastorstaina 2007 Porvoossa.

Hän on yksi listalla esiintyvistä 93 henkilöstä, joiden Ruanda uskoo pakoilevan oikeutta ulkomailla. Pitkänäperjantaina 2007 Porvoon käräjäoikeus vangitsi hänet epäiltynä joukkotuhonnasta eli osallisuudesta kansanmurhan suunnitteluun ja johtamiseen.

Joukkotuhonta, genocide, on raskas syyte. Teot, joihin tässä Andreksi kutsutun miehen epäillään osallistuneen, ovat kuitenkin hyytäviä. Ihmisoikeusjärjestö Human Rights Watch kuvasi niitä raportissaan 1999.

Vihaa lietsotaan

Huhtikuun puoliväliä lähestyttäessä 1994 tunnelma Andren kotiseudulla, 60000 asukkaan Nyakizun kunnassa Ruandan eteläosissa oli äärimmäisen kireä ja pahaenteinen, kuten muuallakin maassa. Ruandan valtapitävään hutu-kansaan kuuluvaa presidenttiä Juvenal Habyarimanaa ja hänen burundilaista virkaveljeään Cyprien Ntaryamiraa kuljettanut kone oli ammuttu alas 6. huhtikuuta sen lähestyessä Kigalin lentokenttää.

Habyarimana oli palaamassa Tansaniasta neuvotteluista, joilla haluttiin vauhdittaa puoli vuotta aiemmin solmittua rauhan- ja vallanjakosopimusta vapautusliike RPF:n kanssa. Tutsi-vähemmistöä ja maltillisia hutuja edustanut liike kävi tehokasta sisällissotaa Ruandan hallitusta vastaan.

Presidentit saivat surmansa koneen tuhoutuessa. MRND-puolue, joka edusti hutujen kiihkomielisimpiä ääriaineksia, syytti heti teosta tutseja, jotka tuolloin muodostivat kahdeksasta miljoonasta ruandalaisista noin 15 prosenttia.

Tuhosipa koneen kuka hyvänsä, MRND sai havittelemansa syyn aloittaa kostotoimet toden teolla. Vihaa oli lietsottu jo pitkään, ja murhattavista tehty yksityiskohtaisia luetteloita – kaupunki kaupungilta, kylä kylältä, talo talolta.

Tappaminen alkoi pääkaupungissa Kigalissa jo presidentin koneen putoamista seuranneena yönä. Käsikassarana toimivat interahamwet, äärihutujen tappopartiot, joita johtivat yleensä MRND:n nuorisoliittolaiset.

Sadan päivän aikana Ruandassa surmattiin yli 800000 tutsia ja heidän teurastustaan vastustanutta maltillista hutua. Koska MRND:llä oli valmis ja hyvin toimiva organisaatio Ruandan joka kunnassa, surmatyöt ja tutsien omaisuuden hävittäminen levisivät nopeasti kaikkialle maahan. Kansanmurha oli taitavasti johdettu, suunniteltu ja kiihotettu hanke, jossa hutujen ääriainekset pyrkivät kerralla eroon yläluokkana pitämistään tutseista.

Butaren lääni, jossa Andren kotikunta Nyakizu sijaitsi, oli aluksi poikkeus. Sitä johti maan ainoa tutseihin kuuluva maaherra, joka vastusti avoimesti tappamista. Kahden viikon ajan – kunnes maaherra pidätettiin ja katosi ikiajoiksi – Butaren lääni välttyi murhilta, ja sinne virtasi pakenevia tutseja kaikkialta Ruandasta.

Andren kotikunnassa Nyakizussa tappaminen alkoi kuitenkin jo aiemmin. Siellä piti valtaa pormestari, burgomaster, Ladislas Ntaganzwa, yksi kiihkeimmistä äärihutuista.

HRW:n raportti sanoo Andren kuuluneen pormestarin lähipiiriin.

Andre lähtee liikkeelle

Andre oli naapurimaassa Burundissa syntynyt hutu, joka oli paennut sieltä tuhansien tavoin tutsien vainoja rajan yli jo 1972. Hän johti paikallisia baptistinuoria ja oli monituhantisen burundilaispakolaisten yhdyskunnan tärkeimpiä vaikuttajia. Hänen on sanottu myös pitäneen kylässä baaria.

Kun levottomuus Nyakizun tutsien keskuudessa yltyi, pormestari rauhoitteli heidän olevan turvassa. Hän neuvoi heitä kerääntymään Cyahindan katoliselle kirkolle. Samaan aikaan hän käynnisti lähimpien tukijoittensa kanssa toimet heidän keräämisekseen kokoon ja tappamisekseen. Yksi tukijoista oli Andre, raportti toteaa. Yölliset partiot jäljittivät ja pidättivät inyenzeja, tutsi-torakoita.

Sitten tutsivihaa ja kansanmurhaa avoimesti lietsonut radio RTLM lähetti 13. huhtikuuta voimakkaan viestin butarelaisille vaatien heitäkin yhtymään tappamiseen.

Seuraavana yönä Andre lähti liikkeelle, raportti kertoo. Kirkkaassa kuunvalossa hänen johtamansa partio pidätti 21 pakoon pyrkivää ihmistä – valtaosa vanhuksia, naisia ja lapsia. Nuoren tutsi-yövahdin HRW:lle antaman todistuksen mukaan partio eteni kukkulalle Andren omistamaa baaria kohti ja komensi vankinsa istumaan sen nurkalle.

Ryhmän neljä miestä piestiin hengiltä vasaroilla ja nuijilla. Heidät heitettiin läheiseen ulkokäymälään. Loput vietiin vangittaviksi.

Perjantaiaamuun 15. huhtikuuta mennessä tutsien tappaminen oli levinnyt kaikkialle Nyakizuun. Tuhansittain paikallisia ja muualta tulleita tutseja pakeni Cyahindan kirkolle ja sen takana olevalle jalkapallokentälle etsimään suojapaikkaa. Kirkkoherra Charles Ncogoza neuvoi heitä puolustautumaan niin kuin parhaiten pystyivät.

Miehet keräsivät kiviä käsiinsä.

Murhaaminen jatkuu päiviä

Kirkkoa piiritti parituhatta äärihutua. Heidän mukanaan oli satoja yhtä innokkaita burundilaisia hutupakolaisia. Kymmenen aikaan he alkoivat tulittaa käsiaseilla kirkkoa, mutteivät vielä päässeet sinne.

Kahdelta iltapäivällä paikalle töyssähteli pormestarin avolavapakettiauto. Mukana oli poliiseja ja hänen luottomiehiään, joukossa myös Andre – HRW:n kuulemien todistajien mukaan kaikki aseistautuneita.

Pormestari huusi kovaääniseen, että kaikkien Gikongorosta tulleiden pakolaisten pitäisi poistua kolmeen laskiessa, ”tai saatte nähdä miten käy”.

Sitten hän laski kolmeen.

Tappaminen alkoi, mutta tutsit pitivät puoliaan. Hyökkääjät eivät päässeet kirkkoon. Illalla pormestari kutsui lisäapua. Samaan aikaan ryöstelijät tuhosivat ja tyhjensivät kirkkomaalle paenneiden koteja.

Murhaaminen jatkui useita päiviä. Iltaisin tappajat lopettivat viiden aikaan, menivät koteihinsa syömään ja nukkumaan ja jatkoivat seuraavana aamuna. He olivat kietoneet banaaninlehtiä vyöksi rintansa ja nuijiensa ympärille, jotta osaisivat erottaa toisensa uhreistaan.

Myös Nyakizun yllä kaartuvalle korkealle kukkulalle paenneita tutseja tapettiin säälimättä. HRW:n todistajien mukaan juuri Andre johti hyökkäystä kukkulalle. Sielläkin tappaminen kesti päiviä.

Tiistai-iltana, 19. huhtikuuta, kirkkoalueen tutsit oli tapettu. Uhrien määräksi HRW arvioi 10000-15000, tappajien lukumääräksi 6000-8000.

Viimeinen uhri oli koulutyttö, joka heitettiin elävänä syvään kuoppaan ruumiiden sekaan. Jotkut lapset kävivät antamassa hänelle vettä. Kun pormestari kuuli siitä, hän käski luoda haudan umpeen.

Pormestari perusti turvallisuuskomiteoita valvomaan tilannetta ja jatkamaan tutsien jäljittämistä. Kun eräs asukas myöhemmin kysyi, miksi komiteoita perustetaan, Andre vastasi HRW:n raportin mukaan niiden olevan todella tarpeellisia kanavia kansalaisten ja viranomaisten välillä. Andre itse valittiin kymmenhenkiseen pääkomiteaan, raportti kertoo.

Elokuun alkuun mennessä jopa kolmasosa Ruandan väestöstä oli joko kuollut tai paennut maasta.

Kun HRW:n tutkijat kävivät paikalla marraskuussa 1994, kirkon vieressä oli kolme joukkohautaa. Seinät olivat kauttaaltaan verentahraamia, lattialla lojui ihmisluiden sirpaleita.

Mutta Andre oli jo muualla.

Andre pääsee Suomeen

Ruandan joukkoteurastus päättyi, kun RPF:n joukot valtasivat heinäkuussa Ruandan. Noin kaksi miljoonaa hutua pakeni naapurimaihin Kongoon, Tansaniaan ja Burundiin kostoa peläten.

Andre on ollut tässä joukossa.

Pakolaisleireille paenneet hutut perustivat niille nopeasti saman hallintoketjun kuin kotimaassaan. Kun länsimaat alkoivat auttaa kansanmurhasta toipuvaa Ruandaa, suuri osa Suomenkin virallisista avustusvaroista sekä kansalaisjärjestöjen keräysten tuotoista ohjattiin aluksi pakolaisleireille paenneille kansanmurhaajille ja heidän perheilleen. Tuen avulla Interahamwe-tappajakaartit saivat mahdollisuuden koota jälleen rivinsä ja ryhtyä terrorisoimaan sekä itä-Kongoa että Ruandaa vuosiksi.

Andre ei palannut Ruandaan, vaikka miljoonat pakolaiset niin tekivät. Hän jatkoi Kenian kautta Sambiaan ja sieltä turvapaikanhakijana Suomeen keväällä 2003. Hän asui alkuun vaimonsa ja poikansa kanssa Vaasassa, josta muutti Porvooseen. Ahkerana seurakuntalaisena tunnettu mies osallistui kirkon toimintaan, muun muassa maahanmuuttajien yhteistilaisuuksiin.

Andren tukijat ovat arvelleet, että kyse on kostonhalun takia tehtailluista vääristä syytteistä. He ovat ihmetelleet, miksi mies on nostettu vasta nyt etsintälistoille, kun hän niillä ei aiemmin ole ollut.

On kuitenkin erittäin epätodennäköistä, että Ruandan syyttäjäviranomaiset laatisivat kansainvälisen etsintälistan yhteen tai kahteen yksittäiseen ilmiantoon nojautuen.

Joukkomurhat kirkoissa

Nyt on todistettava aukottomasti, että Andre on todella sama mies, joka HRW:n raporteissa syyllistyi hirmutekoihin. Hänen vaimonsa on väittänyt, ettei hänen miehellään ollut baaria, jonka hänen on kerrottu omistaneen surmatöiden aikaan. Vaimon mukaan Andre on sotkettu tähän mieheen, jonka nimen hän sanoo tietävänsä.

Useat todistajat puhuvat kuitenkin Andresta baptistipappina.

Huomattava osa Ruandan joukkomurhista tapahtui kirkoissa. Monien niissä toimineiden pappien ja seurakuntien työntekijöiden on osoitettu kuuluneen hutujen ääriaineksiin ja toimineen aktiivisesti yhteistyössä kansanmurhan toteuttaneen virkakoneiston kanssa – antamalla tietoja alueensa tutseista ennen tappamista, luovuttamalla ihmisiä tapettaviksi ja osallistumalla itsekin murhatöihin.

Kirkoista tärkein, katolinen kirkko, ei tuominnut selkein sanoin sen enempää kansanmurhaan valmistanutta vihakampanjaa kuin itse murhaamistakaan vaan ennemminkin edisti molempia. Sen johtohenkilöillä oli tiiviit suhteet hutujen ääriaineksiin ja intera-hamwe-kuolemanpartioihin. Monet muut kirkkokunnat menettelivät samoin.

Vain harvat papit uskalsivat kansanmurhan alla ja aikana esittää vastalauseensa – ja suuri osa heistä maksoi sen hengellään.

Tämä freetoimittaja Hannu Pesosen juttu on alun perin julkaistu Suomen Kuvalehdessä 20.4.2007 (SK 16/2007).