Päivän kuvat: Romanileirejä raivataan Ranskasta - asukkaat lennätetään takaisin synnyinmaahansa

maastakarkotus
Teksti
Netta Vuorinen
Julkaistu yli kolme vuotta sitten
Ranskan romanit
Romanileiri Fleury-Mérogisin kunnassa. Kuva Christophe Ena / AP / Lehtikuva.

EU:n maahanmuuttoministerit kokoontuvat tänään Pariisissa keskustelemaan muuttoliikkeiden mukanaan tuomista ongelmista. Erityisen huomion kohteena lienevät Ranskan romanikarkotukset.

Viime viikkoina Ranskan hallitus on tyhjentänyt useita leirejä ja karkottanut satoja romaneja takaisin synnyinmaahansa, lähinnä Bulgariaan ja Romaniaan. Useat leirit ovat samankaltaisia kuin kuvissa näkyvä, Fleury-Mérogisin kunnassa sijaitseva parakki- ja asuntovaunuryhmittymä.

Karkotukset saivat alkunsa presidentti Nicolas Sarkozyn pitämästä kriisineuvottelusta heinäkuun lopulla, jolloin ranskalaiselle poliisiasemalle hyökättiin. Vain hiukan aikaisemmin poliisi oli ampunut autolla virkavaltaa paenneen romanin. Neuvottelujen jälkeen Sarkozy ilmoitti, että kaikki romanileirit poistetaan systemaattisesti.

Ranskan romanileirit
Romanileiri Fleury-Mérogisin kunnassa. Kuva Christophe Ena / AP / Lehtikuva.

Presidentin toiminta on saanut aikaan melko paljon soraääniä. Viikonlopun mittaan järjestettiin useita mielenosoituksia ympäri Ranskaa. Karkotuksia kokoontui vastustamaan tuhansia ihmisiä.

Kyselytutkimukset osoittavat, että kansan mielipide Sarkozyn toimista on jakautunut kahtia. Tällä hetkellä hiukan alle puolet väestöstä on karkotusta vastaan.

Ihmisoikeusjärjestöt, rasisminvastustajat, muutamat ammattiyhdistykset ja vasemmalle nojaavat poliittiset puolueet ovat syyttäneet Sarkozya romanien leimaamisesta ja henkilökohtaisen poliittisen hyödyn tavoittelusta.

Sarkozya on myös kritisoitu tradition pirstomisesta: sorrettujen ja hädänalaisten toivottamista tervetulleeksi on pidetty kunniallisena perinteenä. Ranska on yksi poliittisen turvapaikan myöntäjien kärkimaista.

Huomenna ranskalaiset kansanedustajat alkavat pohtia uutta lakialoitetta, jonka tavoitteena on helpottaa luvattomien maahanmuuttajien karkottamista. Voimaan tullessaan laki koskisi myös EU-maista tulevia romaneja, jos heidän katsottaisiin olevan uhka yleiselle rauhalle ja järjestykselle.

Lähteet: The Press Association, BBC News, Bloomberg