Maailma tarjoaa lonkkataklauksia
Jääkiekossa on syytä pitää pää ylhäällä, ettei joudu kovan taklauksen yllättämäksi. Sama pätee nopeassa käymistilassa olevaan maailmaamme.
Rakastin nuorena jääkiekkoa. Porilaissyntyisenä Ässien kannattajana mieleeni on erityisesti jäänyt rakkaana vihollisena pidetyn Rauman Lukon huippupuolustajan, Jarmo ”Maukka” Kuusiston siirtyminen Ässien paitaan 1990-luvun puolessa välissä.
Kiekollisesti taitava Kuusisto toi Ässien peliin uutta syvyyttä. Mutta erityisen paljon iloa porilaisyleisölle tuottivat Maukan häijyt lonkkataklaukset: jos vastustaja ei ollut hereillä ja pää ylhäällä, löysi hän nopeasti itsensä ylösalaisin jäältä varusteitaan keräilemästä.
Ongelma on, että jääkiekkoa ei voi pelata vain pää pystyssä katse horisonttiin luotuna. Välillä pitää painaa täysillä niska kyyryssä kiekon perään – ja toivoa ettei Maukka osu kohdalle.
Päättyneen vuoden aikana Suomi ja koko maailma ajoivat Maukan miinaan. Koronaviruspandemian ilmaantuminen maailmalle yllätyksenä osoittaa, että juuri kenenkään katse ei ollut suunnattu oikein.
Selvää on, ettei kukaan voinut tietää pandemian ilmaantumisen tarkkaa hetkeä etukäteen.
On myös totta, että kaikkeen ei ole mahdollista eikä järkevääkään varautua.
Pandemia ei kuitenkaan tullut varsinaisesti yllätyksenä, sillä uuden vaarallisen taudin ilmaantumista on jo vuosien ajan pidetty vain ajan kysymyksenä.
Siksi puutteet sekä kansallisessa että etenkin kansainvälisessä varautumisessa ovat olleet silmiinpistäviä.
Puutteita on varusteiden lisäksi ollut etenkin toimivaltuuksien, työnjaon ja toimintatapojen kohdalla.
Samalla ongelmat tautitilanteen hallinnassa etenkin läntisessä maailmassa ovat osoitus ei vain ennakoivan vaan myös reagoivan toiminnan vaikeudesta. Paikoin jopa eksponentiaalisesti etenevän taudin kintereillä on vaikea pysyä.
Koettua pitkäkestoisempi, ennakoivampi ja rajoittavampi toiminta olisi ollut tarpeen.
Britanniasta alkunsa saanut aiempaa huomattavasti ärhäkämmin tarttuva variantti asettaa meidät nyt vielä uuden haasteen eteen.
Jos jäämme seuraamaan tilanteen kehittymistä ja annamme sen päästä kiistattomasti vaikeaksi, olemme nopeasti etenevän uuden kannan edessä pian pahassa pulassa.
Lisäksi, ja olennaisemmin, koronaviruksen meille tarjoamasta lonkkataklauksesta on tulossa näkökenttäämme entisestään rajaava tekijä.
Lähes koko maailma painaa nyt käsillä olevan pandemian perässä, katse tiukasti omissa jaloissa. Samalla laajempi horisontti on vaarassa kadota.
Tämä on kriisiytyvän maailmamme vaarallinen paradoksi: arjesta tulee kriisinhallintaa ja samalla putkinäkö valtaa alaa.
Vaikka käsillä olevan tilanteen hallinnassa onnistuttaisiinkin, niin samalla maailman muut vaara- ja riskitekijät pääsevät ottamaan rauhassa vauhtia ja vuorostaan yllättämään meidät.
Tuloksena on tilanne, jossa tunnumme olevan koko ajan rähmällämme jäällä.
Tarvitaan laaja-alaisemmin ennakoivaa otetta.
Ennakoinnin ideana ei ole ennustaa tulevaisuutta, sillä tämä ei yksinkertaisesti ole mahdollista. Ennakoinnin pyrkimyksenä on mahdollistaa asianmukainen ja joustava toiminta muuttuvissa tilanteissa.
Tämä edellyttää laaja-alaista horisontin skannausta. Jo tiedossa olevien ilmiöiden seuraamisen lisäksi tarvitaan myös kykyä niin sanottujen hiljaisten signaalien ja huonosti odotuksiin sopivien ilmiöiden havaitsemiksi. Vain siten kykenemme ylipäätään käsittämään maailmaa ja sen nopeasti muuttuvia ilmiöitä ajoissa.
Lisäksi vaaditaan selkeä kytkentä arjen toiminnan tasolle, jotta mahdollisesti nopeasti muuttuvat tilanteet kyetään tunnistamaan ja tarvittava käytännön varautuminen ja toiminta voidaan aloittaa ajoissa.
Tarvitaan myös rohkeutta, ripaus intuitiota ja jopa hyvää onnea.
Innoitusta voi hakea toisesta tunnetusta jääkiekkoilijasta, kanadalaisesta Wayne Gretzkystä. Hänen menestyksensä salaisuus oli pyrkiä aktiivisesti sinne, minne kiekko on seuraavaksi menossa, eikä pyöriä siellä missä se nyt on.
Ei Gretzkykään kaukalossa aina taklauksilta välttynyt, mutta hänen nousunsa NHL:ssä ylivoimaisesti eniten maaleja tehneeksi pelaajaksi osoittaa, että ainakin hänen peruspyrkimyksensä oli oikea.
Kirjoittaja on kansainvälisen politiikan professori Tampereen yliopistossa.