Katso kuvakertomus: Chilen kaivosmiehet odottavat ulospääsyä 700 metriä maan alla

Chile
Teksti
Juho Salminen
Julkaistu yli kolme vuotta sitten
Kuva Hector Retamal / AP / Lehtikuva.

Katso kuvakertomus Chilen tapahtumista.

Torstaina 5. elokuuta pieni kupari- ja kultakaivos sortui lähellä Copiapon kaupunkia Chilessä. Loukkuun jäi 33 kaivosmiestä. Heitä etsittiin yli kaksi viikkoa. Sunnuntaina 22. elokuuta heihin saatiin viimein yhteys: ensin miehet koputtivat poraa, joka osui heidän tiloihinsa. Sitten he kiinnittivät poranterään viestin, jossa kertoivat olevansa kunnossa.

Maan pinnalla alkoi juhlinta, kun omaiset saivat kuulla miesten olevan elossa.

Miehet ovat vielä kaukana pelastuksesta. He ovat noin seitsemän kilometrin päässä kaivoksen suuaukosta, 700 metriä maan pinnan alla. Pelastustyöntekijät arvioivat, että kaivosmiesten ulos saaminen kestää jopa kolmesta neljään kuukautta.

Kaivosmiehet saivat torstaina kuulla, että joutuvat odottamaan ulospääsyä vielä pitkään. Uutistoimistojen mukaan he ottivat tiedon vastaan tyynesti. Heille on suunnitteilla kunto-ohjelma, jotta miehet pysyvät terveenä pelastusoperaation ajan. Chile on myös pyytänyt apua Nasalta, jolla on osaamista vastaavanlaisissa tapauksissa – astronautit viettävät pitkiä aikoja suljetuissa tiloissa kaukana muista ihmisistä. (Lue myös: Mars-lennon simulaatio alkoi – 520 päivää eristyksissä)

Tällä hetkellä loukossa oleviin pidetään yhteyttä porattujen reikien ja ilmastointikuilujen kautta. Maan alle on toimitettu muun muassa pullovettä, ruokaa (ainakin muroja ja ravintogeelejä) sekä lääkkeitä, myös masennuslääkkeitä. Tämä siksi, että pitkä poispääsyn odotus voi olla henkisesti raskasta.

Kaivosmiehet majailevat noin viidenkymmenen neliömetrin kokoisessa tilassa, jossa on myös porauslaitteistoa. Niistä saadulla vedellä, pienillä ruokavarannoilla ja ilmakuiluista virranneella ulkoilmalla miehet selvisivät hengissä ensimmäiset 17 päivää. Pelastajat valmistelevat reikää, jota pitkin miehet saadaan lopulta nostettua ylös.

Aiheesta lisää
BBC:n grafiikka kaivoksesta

Katso kuvakertomus Chilen tapahtumista.

Julkaistu 23.8.2010 klo 19.00, päivitetty 26.8.2010 klo 15.00.

Lähde: Reuters