Gazan laivaisku: Tästä syystä Turkin toimia kannattaa seurata

Gaza
Teksti
SK:n toimitus
Julkaistu yli kolme vuotta sitten
Turkin pääministeri Recep Tayyip Erdogan piti Gazan laivaiskun jälkeen puheen, jossa hän kutsui Israelia merirosvojen ja valtioterroristien maaksi. Kuva Burhan Ozbilici / AP / Lehtikuva.

Kun yhdeksän aktivistia kuoli Gazaan matkanneessa avustuslaivassa, maailman huomio kiinnittyi yhteenottoon ja Israelin tuomitsemiseen. Vähemmälle huomiolle on jäänyt Turkin rooli tapahtumassa, mikä voi viestittää hyvin merkittävän tapahtumaketjun alkua. Turkin ja Israelin välisiin suhteisiin tulleet säröt näyttävät levinneen ylittämättömäksi rotkoksi, mikä voi vaikuttaa laajasti Lähi-itään ja jopa globaaleihin suhteisiin. Siksi on aiheellista kysyä, oliko jokin taho asiassa tarkoituksellisesti provokatiivinen. Jos oli, niin miksi näin, ja mitä seurauksia asialla voisi olla?

Turkin ja Israelin hallitusten välit huononivat merkittävästi joulukuun lopulla 2008, kun Israel kuritti Hamasia Cast Lead -operaatiollaan. Monet tulkitsivat asian tuolloin Turkin pääministeri Recep Tayyip Erdoganin loukkaantumiseksi. Israelin silloinen pääministeri Ehud Olmert vieraili Ankarassa ja turkkilaisnäkökulman mukaan unohti mainita muutaman päivän kuluttua alkavasta operaatiosta.

Israel pyrki Cast Lead -operaation jälkeen sovittelemaan Turkin pääministerin ärtymystä. Nämä yritykset näyttävät menneen hukkaan. Turkki on systemaattisesti kehittänyt suhteitaan islamilaisiin maihin ja myös ääri-islamistisiin järjestöihin – erityisesti Hamasiin. Jotkut kolumnistit ovatkin tästä syystä nimittäneet Erdoganin vaikutusvaltatavoitteita uusottomaanilaisuudeksi.

Turkin hallitus on jatkuvasti muistuttanut Israelia gazalaisten ongelmista myös arabiankielisillä satelliittikanavilla. Israel on tämän aktiivisuuden ja strategisten suhteiden vuoksi sallinut eräiden turkkilaisten avustustoimien läpimenon Gazaan. Tällä on ollut Erdoganin AK-puolueen imagoa vahvistava vaikutus niin Turkissa kuin monissa arabimaissakin.

Turkin pankeista on tullut suosittuja sijoituskohteita niille Lähi-idän pääomille, joilta odotetaan turvallisuutta. Arabian niemimaalta lähtöisin oleva pääomavirta on helpottanut merkittävästi Turkin toipumista viime vuosina koetusta lamasta. Erdoganin viimeiset kolme vuotta jatkunut merkittävä panostus Lähi-idän ja muun islamilaisen maailman suhteisiin on paitsi parantanut Turkin suhteita aiemmin uhkiksi koettuihin Iraniin, Syyriaan ja Irakiin myös tuonut välittömiä taloudellisia hyötyjä. Näihin asioihin verrattuna puolustusyhteistyö Israelin kanssa ja muutama satatuhatta Turkissa vuosittain vierailevaa israelilaisturistia painavat melko vähän.

Turkin hallinto oli avustuslaivueasiassa hyvin aktiivinen. Sen alaiset viranomaiset kertovat tarkastaneensa alusten lastit ja matkustajat, mistä syystä Israelin olisi pitänyt päästää laivat avustuskuljetuksina saarrosta läpi. Kansainvälinen laki ei tätä kuitenkaan salli ilman eri sopimusta, tai sitten saarron laillisuus purkautuisi. Avustussaattuetta järjestänyt IHH-järjestö osti Mavi Marmaran-aluksen Istanbulin kaupungin omistamalta yhtiöltä, joka kuuluu AK-puolueen leiriin. Lähtikö Turkki aktiivisesti tukemaan IHH:ta ja Vapaa Gaza -liikettä, joiden se tiesi joutuvan ongelmiin? Halusiko se provosoida saarron murtamiseksi sellaisen selkkauksen, jonka avulla se pääsisi pääosaan arabien ja muslimien puolustajana?

Pääministeri Erdogan julisti tapahtumien jälkeisessä voimakkaassa puheessaan Turkin parlamentissa 1. kesäkuuta, että Turkki ei tunnusta Gazan saarron laillisuutta. Israelia hän luonnehti merirosvojen ja valtioterroristien maaksi. Voimakas protestointi on tietysti ymmärrettävää, kun useita kansalaisia on saanut surmansa toisen valtion viranomaisten käsissä. Puhe teki tämän lisäksi selväksi, että AK-puolueen hallitsema Turkki valitsi puolensa Israelin ja arabien kriisissä.

Erdoganin puhe oli tarkoitettu sekä sisä- että ulkopoliittiseen käyttöön. Turkin sisäpolitiikassa pääministerin voimakas esiintyminen lisännee entisestään AK-puolueen suosiota, joskin maan oppositiopuolueille se avaa myös mahdollisuuksia kritisoida pääministerin toimintaa. Karismaattisena puhujana tunnettu pääministeri lainasi puheessaan juutalaisten tooran ja vanhan testamentin viidettä käskyä: “Älä tapa”. Oppositiojohtaja vastasi tähän lainaamalla mm. kahdeksatta käskyä, millä hän vihjasi Erdoğanin valehtelevan. Tällä viitataan viime päivinä nopeasti lisääntyneisiin huhuihin, joiden mukaan Erdoğan olisi vakuuttanut Israelille avustuslaivueen väkivallattomuutta. Mikäli tämä huhu saisi vahvistuksen, se olisi samalla ymmärrettävä selitys IDF:n tiedustelukömmähdykselle.

Ulkopoliittisesti kyse oli mahdollisesti avauksesta, jossa “roistovaltio” Israelin eristämispyrkimyksellä yritettäisiin kasvattaa Turkin vaikutusvaltaa Lähi-idässä. Tämä ei ole sinänsä uusi asia, mutta se olisi uutta Turkin taholta. Monet Euroopan maat, erityisesti Saksa, joutuisivat pohtimaan vastausta kysymykseen, kumpi on niille tärkeämpi – Turkki vai Israel? Tällainen eristävä kysymyksenasettelu on tietysti hyvin haastava Israelin ulkopolitiikalle, mutta se voi olla erittäin kiusallinen myös vastaajalle. Jos näin kävisi, maiden välisten suhteiden paluu edes viileään normaalitilaan on mahdotonta.

Hamas on saanut Turkin avulla käyttöönsä uuden aseen raketti- ja terrori-iskujen täydennykseksi. Länsimaisten ja turkkilaisten Palestiina-aktivistien väkivaltainen kohtaaminen Israelin sotilaiden kanssa on usein etusivun asia. Tällaista poliittista asetta vastaan parhaimmatkaan ohjustorjuntajärjestelmät, ilmavoimat tai kommandoprikaatit eivät toimi.

Egyptin ja Saudi-Arabian hallitukset ovat olleet hyvin hiljaisia Gazan merisaartoon liittyvistä tapahtumista. Niitä saattaa huolestuttaa eniten Israelin täydellinen irtautuminen Gazasta, mikä todennäköisesti tekisi “Hamastanista” puhtaan arabiongelman sähkö-, vesi- ja muine huoltokatastrofeineen. Lisäksi niitä hermostuttaa arabien suosiosta kilpailevien Iranin ja Turkin yhä kasvava palestiinalaisongelman hyödyntäminen.

Kansainvälisen politiikan näyttämöllä Israel on ollut pulassa miehitettyjen alueiden ja Gazan osalta pidempään ja syvemmällä kuin maan hallitus on tajunnutkaan. Saarto peittää usein alleen sen tosiasian, että Hamas miehittää Gazaa ylläpitäen siten kansan kurjuutta. Nämä asiat ovat yhteydessä toisiinsa. Saarto todennäköisesti loppuisi muutamassa päivässä, jos Hamas luopuisi tavoittelemasta Israelin valtion tuhoamista. Vaikka todennäköisyys Hamasin politiikan muuttumisesta on lähes nolla, viime päivien tapahtumiin liittyvillä kansainvälisillä reaktioilla voi olla positiivinen vaikutus Israelin politiikkaan. Saattaa olla, että Gazan saarto murenee vähän nopeammin.

Kaikki saarrothan ovat joskus murtuneet. Ensimmäiseksi Israel joutunee sallimaan useampien tavaranimikkeiden viennin Gazaan. Näillä sinänsä toivottavilla asioilla voi kuitenkin pidemmällä aikavälillä olla paikallista kriisiä kiihdyttävä vaikutus. Näin käy varsinkin, jos murtuminen vahvistaa Hamasin ja muiden ääri-islamististen liikkeiden voimaa. Se johtaisi vain kovempaan terrorismiin ja sotilaallisiin skenaarioihin.

Mutta Euroopan jokapäiväisen elämän kannalta Gazaa paljon suurempi kysymys voi olla se, miten Turkin viime vuosina esiin nousseeseen islamilaisempaan agendaan suhtaudutaan. Halutaanko sitä suosia, suhtaudutaanko siihen neutraalisti vai yritetäänkö sitä heikentää? Turkin EU-jäsenyyden vastustajat saavat lisää syitä epäillä maan kypsyyttä varsinkin, jos provokaatioepäilyt voidaan uskottavasti yhdistää Turkin hallitsevaan AK-puolueeseen.

Gazan merisaartoasiaa puidaan vielä pitkään, koska se sopii hyvin ainakin Turkille Hamasille ja Iranille. Mikään näistä ei mielestään voi hävitä asiassa. Uusia avustuslaivojen lähtöjä jo suunnitellaan, ja Israelin toimintaa näiden kanssa seurataan suurennuslasilla. Israel yrittää todistaa Mavi Marmaran provokaatioksi, mitä se luultavasti olikin. Merisaartouutisista ei siis liene tulevaisuudessa pulaa. Ja ne voivat olla myös isoja uutisia.

Lue myös: Gazan laivaisku: Israelin tiedustelu teki virheen ja aktivistit suunnittelivat taistelua – analyysi tapahtumista

Teksti Mikko Taavitsainen
Kirjoittaja on kommodori evp, joka toimi sotilasasiamiehenä Lähi-idässä vuosina 2005-2009.