Venäjän Iskander-ohjus kantaa Suomeen – laukaisusta minuutti kohteeseen

Ohjus pystyy läpäisemään kaikki Naton ilmatorjuntajärjestelmät.
Eurooppa 19.12.2013 18:00
Venäjän presidentti Vladimir Putin lehdistötilaisuudessa Moskovassa 19. joulukuuta. © Ivan Sekretarev / AP Lehtikuva

Venäjän puolustusministeriön tiedottaja kenraalimajuri Igor Konašenkov pudotti maanantaina 16.12. illansuussa Moskovassa uutispommin.

Konašenkov kertoi RIA Novostille, että Venäjän läntinen sotilaspiiri on sijoittanut 10 kappaletta uusia maataisteluihin tarkoitettuja 9K720 Iskander-M-ohjusjärjestelmiä Kaliningradin erityissotilasalueelle, joka on keskellä Naton jäsenmaita – Baltian maiden ja Puolan välissä.

Yhdessä ohjusjärjestelmässä on kahden ohjuksen laukaisualusta ja lisäksi kahden ohjuksen latausalusta, yhteensä neljä ohjusta.

Ohjuksia on Kaliningradissa siis jo yhteensä 40, joista voidaan laukaista yhteislaukauksella 20.

Venäjän puolustusministeriö vahvisti 16. joulukuuta Konašenkovin tiedot.

Venäjä on vuodesta 2012 alkaen uhannut Natoa vastatoimilla, jos amerikkalaisten ohjuspuolustusjärjestelmän osia sijoitetaan Puolaan, Tšekkiin, Turkkiin tai muualle Eurooppaan.

 

Nato tuntee Iskander-M-ohjukset tyyppimerkinnällä SS-26 Stone. Ohjukset omaavat kaksoiskäyttökyvyn eli ne voidaan varustaa tavanomaisella kärjellä tai ydinkärjellä.

Ohjukset eivät tarvitse valmisteltuja laukaisuasemia, vaan niiden laukaisualustoina ovat 40 tonnia painavat mutta ketterät 4-akseliset pyöräajoneuvot. Tavanomaisella kärjellä ohjuksen kantamaa voidaan säätää 50–400 kilometrin välillä, mutta kevyemmällä ydinkärjellä se kantaa jopa 700 kilometriä.

Ydinkärjellä varustettuna ohjukset ovat Naton luokittelussa joukkotuhoaseita ja lisäksi keskimatkan ohjuksia, jollaiset on kielletty Yhdysvaltain ja Venäjän keskinäisellä sopimuksella 8.12.1987. Keskimatkan ohjuksiksi luetaan 500–5500 kilometrin kantaman ohjukset, joissa voi olla tavanomainen tai ydinräjähde.

”Iskander-ohjuspatterien sijoittaminen läntisen sotilaspiirin alueelle ei riko mitään asianomaista kansainvälistä sopimusta”, kenraalimajuri Konašenkov sanoi. Hän kuitenkin kieltäytyi täsmentämästä sijoitettujen ohjusten määrää tai niiden tarkempaa sijoituspaikkaa.

Venäjän presidentti Vladimir Putin väitti tänään, että päätöstä ohjusten sijoittamisesta Kaliningradiin ei vielä olisi tehty.

Todennäköistä on, että ohjukset ovat Kaliningradissa, mutta niitä ei ole laitettu toimintakuntoon.

 

Iskander-ohjusprojektia on seurattu tarkasti Natossa. Naton reaktio jää nähtäväksi, koska kyseessä on kiistatta paluu ”euro-ohjusten” aikakauteen.

Yhdysvallat veti kesäkuuhun 1988 mennessä Euroopasta Pershing II -ohjukset ja risteilyohjukset, Neuvostoliitto veti ja hävitti puolestaan vastavuoroisesti RSD-10 Pioneer (SS-20 Saber) -ohjukset.  Putin ilmoitti jo 10.2.2007, että keskimatkan ohjussopimus (INF) ei palvele enää Venäjän etuja.

Iskander on operatiivis-taktinen ballistinen ohjus, jota on sen nopeuden takia käytännössä mahdoton torjua laukaisun jälkeen. Lyhyiltä matkoilta ohjus ei lennä ballistisesti vaan suoraan. Se pystyy läpäisemään kaikki Naton nykyiset ilmatorjuntajärjestelmät.

Ohjuksen hakupää on myös optisesti toimiva, jolloin sitä ei voi häiritä elektronisin keinoin. Se toimii niin pimeässä kuin sumussakin.

Ohjuksen tietokoneelle voi antaa kohteen kuvan joko satelliitti, lentokone, miehittämätön lennokki tai yksittäinen tykistön tulenjohtaja. Se käyttää myös millimetrien taajuudella toimivaa tarkkuustutkaa, Venäjän omaa Glonass-satelliittipaikannusta ja lentokoneista tuttua inertianavigointia.

Laukaisun jälkeen ohjus korjaa itse rataansa annetun maalikuvan mukaisesti. Kullakin pyöräalustalla on kaksi tällaista 3 800 kilon ohjusta, joista kärjen räjähteen osuus voi olla 480 kiloa. Ohjus käyttää kiinteää polttoainetta ja palaa yksivaiheisesti.

Laukaisualustana toimiva ajoneuvo on kehitetty BAZ-6909-ajoneuvosta ja tunnetaan nyt tyyppimerkinnällä 9P71 Oka. Miehistöä ajoneuvo tarvitsee vain kolme henkeä. Ajoneuvon ollessa paikallaan ohjus kyetään laukaisemaan neljässä minuutissa ja ajoneuvon ollessa liikkeessä pysähtyminen ja laukaisu vievät kuusi minuuttia. Laukaisu onnistuu ulkoilman +50 ja –50 °C:n välillä.

Ohjuksen kantama ulottuu jopa Saksaan, Etelä-Ruotsiin sekä Pietarin-Viipurin ja Karjalan alueelta kaikkialle Suomeen.

Ohjuksia on ollut jo vuodesta 2010 lukien Lugaan sijoitetussa 9. tykistöprikaatissa. Luga eli Laukaa sijaitsee Pietarista noin 150 kilometriä etelään.

 

Iskander-ohjus on suunniteltu operatiivisesti tärkeitä maaleja vastaan – kuten esikuntia, varikkoja, siltoja ja joukkojen keskityksiä vastaan. Sen osumistarkkuus on 30 metriä.

Ohjuksen tavanomaisten kärkien valikoimassa ovat klusteri- eli rypälepommi, aerosolipolttopommi, betoniin pureutuva bunkkeripommi ja elektromagneettinen pulssihäirintäkärki, jolla voidaan häiritä vastustajan tutkien yrityksiä tunnistaa muut laukaistut Iskanderit.

Nyt näitä ohjuksia on sijoitettu Kaliningradin Tshernjakovskiin 152. erilliseen ohjusprikaatiin. Sieltä ohjukset kantavat alle minuutissa 200 kilometrin matkan Puolan Redzikowoon, jonne amerikkalaisohjuksia on suunniteltu. Mutta vain pidemmän kantaman versiona ne voivat yltää noin kahdessa minuutissa Tšekin Brdyn tukikohtaan, jonne on matkaa 600 kilometriä.

Iskander-patterissa on kolme laukaisualustaa ja kolme latausalustaa, joissa kussakin on kaksi ohjusta ja patterissa siten yhteensä 12 ohjusta. Ohjusajoneuvojen lisäksi patterissa on latausajoneuvo, komentokeskusajoneuvo ja dataprosessointikeskusajoneuvo. Kaliningradissa lienee Iskandereita kokonainen patteristo eli kolme patteria.

Kaikki Venäjän maavoimien ohjusprikaatit aseistetaan Iskander-ohjuksilla vuoteen 2018 mennessä. Kussakin prikaatissa on kolme patteristoa. Ohjevahvuuden mukaan ohjusprikaatissa laukaisualustoja on 27 ja ohjuksia 108.

 

Nimensä ohjus on saanut Pietari Suuren arabiankielisestä nimityksestä. Valmistaja KBM on tarjonnut myyntiin ulkomaille (E = export) ohjuksen lyhyen kantaman versiota (Iskander-E), jonka kantama on enintään 280 kilometriä ja kärjen paino enintään 400 kiloa.

Ohjusten käyttöikä on 10 vuotta. Niitä se on tarjonnut Syyrialle, Yhdistyneille Arabiemiraateille, Algerialle, Kuwaitille, Malesialle, Vietnamille, Singaporelle, Etelä-Korealle, Intialle ja Valkovenäjälle.

 

Kirjoittaja on Euroopan sotahistorian dosentti.