Venäjän Facebookin perustaja Pavel Durov pakeni ulkomaille

Venäjän johto yrittää ottaa myös sosiaalisen median tiukemmin valvontaansa.

Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Venäjän facebookin perustaja Pavel Durov aikoo perustaa uuden yrityksen ulkomailla. Hän pakeni Venäjältä tiistaina ajauduttuaan kahnauksiin maan turvallisuuspoliisin FSB:n kanssa.

“Olen lähtenyt Venäjältä enkä aio palata takaisin”, Durov kertoi nettijulkaisu TechCrunchille keskiviikkona. “Valitettavasti internetbisnes on mahdotonta siellä tällä hetkellä.”

Pietarilainen Durov perusti Vkontakten vuonna 2006 kahden opiskelutoverinsa kanssa. Siitä on kehittynyt vuosien mittaan yksi Venäjän, Kazakstanin ja Ukrainan  suosituimmista nettisivustoista, jolla on päivittäin keskimäärin 55 miljoonaa kävijää.  Yhtiön markkina-arvo on yli kaksi miljardia euroa.

Vkontaktella ja muilla sosiaaliden median sivustoilla oli keskeinen rooli presidentti Vladimir Putinin vastaisissa suurmielenosoituksissa, jotka puhkesivat syksyn 2011 parlamenttivaalien jälkeen.

Durovin mukaan  FSB on painostanut yhtiön työntekijöitä voimakkaasti viime kauukausien aikana. Vaikeudet alkoivat viime talvena, kun Vkontakte kieltäytyi luovuttamnasta FSB:lle tietoja Ukrainan vallankumousta tukevan Euromaidan-sivuston jäsenistä. Hän uhmasi FSB:tä uudelleen maaliskuussa kieltäytymällä sulkemasta kotiarestiin määrätyn oppositiojohtaja Aleksei Navalnyin nettisivuja.

 Monet Vkontakten johtajat ovat eronneet tehtävistään runsaan vuoden kuluessa. Samalla yhtiön omistus on siirtynyt pikkuhiljaa presidentti Putinia tukeville suurliikemiehille.

Durovin mukaan yhtiötä hallitsevat nykyisin Venäjän rikkain oligarkki Ališer Usmanov sekä valtiollisen öljy-yhtiö Rosneftin hallituksen puheenjohtaja Igor Setšin, joka on Putinin tavoin entinen KGB:n upseeri.

Pietarissa Vkontakten toimiston oveen kiinnitettiin tiistaina tarra, jossa luki: “Vkontakte kuoli taistelussa poliittista sensuuria vastaan.”

 

Vkontakten kurinpalautus on osa Venäjän johdon kampanjaa, jolla perinteiset tiedotusvälineet ja sosiaalinen media yritetään ottaa tiukemmin valtion valvontaan.

Hallitus painosti talvella operaattoreita lopettamaan maan ainoan riippumattoman televisiokanavan Doždin ohjelmien levityksen. Normaaleiden journalististen periaatteiden mukaan toiminut uutistoimisto RIA Novosti liitettiin sen jälkeen Venäjän englanninkielisen propagandatelevisioyhtiön Russia Todayn alaisuuteen.

Myös suosittu radioasema Eho Moskvy päätettiin panna ruotuun sen jälkeen kun Sotšin olympialaisia oli verrattu sen nettisivulla vuoden 1936 Berliinin olympialaisiin. Päätoimittaja Juri Fedutinov sai potkut, ja hänen tilalleen nimitettiin Kremliä tukevan Voice of Russia -radioaseman varapäätoimittaja Jekaterina Pavlova.

Myös opposition vainoaminen jatkuu. Oppositiojohtaja Aleksei Navalnyi tuomittiin tiistaina 300 000 ruplan eli 6 100 euron sakkoihin kunninloukkauksesta. Hänen väitettiin nimittäneen moskovalaista paikallispoliitikkoa  Twitterissä  huumeriippuvaiseksi.

Navalnyi kiisti syyllisyytensä. Navalnyin edustajan  mukaan hän ei ole voinut julkaista kyseistä twiittiä, koska hän on ollut helmikuun lopusta lähtien kotiarestissa ja häneltä on estetty pääsy internetiin. Navalnyin tukijat uskovat, että sakkotuomion tarkoituksena on valmistella hänen siirtämistään kotiarestista vankilaan.